Printattuja aseita on löydetty rikollisten hallusta. MTV selvitti, onko sellaisia käytetty rikoksen tekovälineenä Suomessa.
3D-tulostettujen aseiden uhasta on uutisoitu pian kymmenen vuoden ajan. 3D-tulostettua asetta ei ole kuitenkaan käytetty Suomessa rikoksen tekovälineenä tiettävästi kertaakaan, vaikka printattavat asemallit ovat kehittyneet huomattavasti.
Asia selvisi MTV Uutisten viranomaisille tekemällä kyselykierroksella.
Poliisihallitus, keskusrikospoliisi ja Tulli kertovat, ettei tiedossa ole yhtään rikostapausta, jossa 3D-tulostettua asetta olisi käytetty Suomessa rikoksentekovälineenä, eli esimerkiksi uhkailu- tai ammuskelutilanteessa.
Printattuja aseita on kuitenkin löydetty rikollisten hallusta.
Viime vuoden maaliskuussa Tulli ratsasi huumetutkinnan yhteydessä Helsingin Vallilassa asunnon, josta löydettiin kaksi 3D-tulostettua, 9x19 millimetrin patruunoita syöksevää FGC-9-konepistoolia. Myöhemmin Tulli löysi vielä kolmannen samaan juttuun liittyvässä ratsiassa.
Tullin takavarikoimien aseiden runko oli tulostettu muovista. Piippu, rekyylijousi ja laukaisukoneisto olivat kaupallista tavaraa. Lippaat olivat alun perin Glock-merkkisen pistoolin.
Viime vuoden kesäkuussa Tulli kertoi puolestaan tamperelaiseen varastoon tehdystä etsinnästä, jonka yhteydessä löydettiin kokonainen 3D-tulostettujen aseiden ”tehdas”.
Varastohuoneessa yhdeksän 3D-tulostinta nakutti kasaan aseiden osia. Samaan rakennukseen oli kyhätty ampumarata koeammuntoja varten.
Pajalta takavarikoitiin kaksi toimivaa asetta, erilaisia aseiden osia ja ampumatarvikkeita.
Tullissa epäiltiin, että pyssyjä oli pyritty myymään pimeillä markkinoilla.
– Ymmärtääkseni ensimmäinen kerta, kun aseita on näin valmistettu Suomessa ja myös maailmanlaajuisesti tämä on todella harvinaista, Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen kommentoi tuolloin.
Myös Tampereella oli printattu FGC-9-konepistooleja.
Lue myös: Ennennäkemätöntä videomateriaalia: Tulli löysi Tampereelta varaston, jossa yhdeksän 3D-tulostinta nakutti kasaan aseita
"Fuck Gun Control"
Pari vuotta sitten julkaistu FGC-9 on nimenomaisesti 3D-tulostettavaksi suunniteltu itselataava kertatuliase, konepistooli.
Nimen lyhenne tulee sanoista ”Fuck Gun Control”. Perässä oleva numero viittaa aseen 9 millimetrin kaliiperiin.
Ase on kehitetty erään aiemmin jaossa olleen 3D-mallin pohjalta, ja sen takana on JStark1809-nimimerkkiä verkossa käyttänyt henkilö. Saksalaislehti Der Spiegelin mukaan suunnittelija oli 28-vuotias hannoverilainen mies, joka löydettiin kuolleena viime kesänä.
FGC-9:n valmistamiseen vaaditut piirustukset ovat olleet internetissä avoimesti saatavilla parin vuoden ajan, ja ase on suunniteltu siten, että sen voi koota toimintakuntoon ilman luvanvaraisia osia.
Kestävyyden nimissä takia aseen kriittiset osat, kuten piippu, on suunniteltu valmistettavaksi metallista.
Siitä huolimatta ase voi olla myös käyttäjälleen äärimmäisen vaarallinen
Tullin takavarikoimista aseista osa tyhjensi KRP:n rikoslaboratorion tutkimuksissa koko lippaan yhdellä liipaisimen vedolla. Yhden iskuvasara puolestaan iski ajoittain vinoon rikkoutuneen iskuvasaran akselin ja rikkoutuneen kiinnikekohdan takia.
Vaikka kyseisten yksilöiden toimintavarmuus osoitettiin heikoksi, rikoslaboratorion ja käräjäoikeuden silmissä kyse oli silti toimivista ja erittäin vaarallisista ampuma-aseista. Ne tuomittiin valtiolle menetetyiksi.
Lue myös: Vinkkimiesten uusi jakso julki: 3D-tulostetuista konepistooleista paljastui poliisin koeammunnassa häiriö – koko lipas tyhjäksi kerralla
Pelottavan kyvykäs konepistooli
On selvää, että 3D-tulostettavat aseet ovat kehittyneet viime vuosina huimin harppauksin.
Ensimmäinen laajaan levitykseen päätynyt 3D-ase oli vuonna 2013 julkaistu Liberator. Se on kertalaukeava, ulkoisesti lähinnä muovista lelua muistuttava pistooli, jonka voi niin ikään valmistaa lähes kokonaan 3D-tulostimella.
Amerikkalaisen aseaktivisti Cody Wilsonin kehittämä malli ei tullut tunnetuksi luotettavuudestaan, mutta kotioloissa suhteellisen helposti syntyvä tuliase aiheutti aikanaan kohinaa Suomessa saakka.
Ylen Ajankohtainen Kakkonen valmistutti pistoolin ohjelmassaan ja testasi sitä valvotuissa olosuhteissa. Pyssy hajosi heti ensimmäiseen laukaukseen.
Liberatorin rinnalla rinnalla viime vuosina yleistynyt FGC-9 on pelottavan kyvykäs. Asia käy ilmi jo suunnittelijan kuvaamalta testivideolta: