Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi lastensuojelun toimintaa koskevan esitutkinnan 4-vuotiaan lapsen kuolemaa koskevassa tapauksessa.
Esitutkinnan perusteella Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lastensuojelun yhdeksää työntekijää epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Virkavelvollisuuden rikkomisesta epäillyt ovat työskennelleet asiakastyössä tai esihenkilöinä.
– Esitutkinnassa on pyritty selvittämään, onko Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lastensuojelun järjestäminen ja lastensuojelun tarpeen selvittäminen ollut lain mukaista, ja onko lasta tavattu henkilökohtaisesti lastensuojelulain edellyttämällä tavalla, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Paaso Keskusrikospoliisista.
Tämän lisäksi esitutkinnassa on esimerkiksi selvitetty, onko lastensuojelun johdon ohjaus ja valvonta toteutunut lain edellyttämällä tavalla.
Paaso kertoo MTV Uutisille, että poliisi on selvittänyt myös lastensuojelun koulutusta ja sen valvontaa.
Lue myös: Joensuussa kuollut 4-vuotias ei koskaan tavannut vastaavaa sosiaalityöntekijäänsä – valvova viranomainen ärähti
Esitutkinnan pohjana avin selvitys
Aluehallintovirasto selvitti viime keväänä lastensuojelun toimintaa ja kiinnitti huomiota muun muassa siihen, ettei vastaava sosiaalityöntekijä ollut koskaan tavannut vanhempiensa kohteluun kuollutta lasta.
Paaso kertoo MTV Uutisille, että esitutkinnassa oli osan pohjana ja lähtökohtana aluehallintoviraston päätös ja siinä esiin tulleet kohdat. Esitutkinnassa on kerätty näyttöä sen puolesta ja vastaan, että onko lastensuojelussa tehty laiminlyöntejä tapauksessa.
Hän ei halua arvioida, onko tapauksessa toimittu lainvastaisella tavalla tai millä konkreettisilla toimilla nämä laiminlyönnit olisi voitu estää. Paaso vetoaa siihen, että haluaa antaa syyttäjän tehdä asiassa johtopäätöksensä.
– On syyttäjän itsenäisessä harkinnassa, onko laiminlyöntiä tapahtunut tai olisiko pitänyt tehdä jotain toisin, hän toteaa puhelimitse.
Esitutkinta on siirtynyt syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjälaitokselle.
Lue myös: Joensuussa väkivaltaisesti kuolleesta 4-vuotiaasta oltiin huolissaan päiväkodissa – lasten kaltoinkohtelua ei tunnisteta riittävän hyvin
Kyse on tapauksessa, jossa 4-vuotias lapsi kuoli Joensuussa kesäkuussa 2023. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi helmikuussa lapsen isäpuolen Sebastian Simon Daniel Halonen (s.1998) 7 vuoden 9 kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä pahoinpitelystä, huumausainerikoksesta ja yllytyksestä varkauteen.
Lapsen äiti Muusa Tuulia Katariina Rissanen (s. 2001) tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta, huumausainerikoksesta ja varkaudesta 3 vuoden 7 kuukauden vankeuteen.
Lue myös: Joensuun 4-vuotiaan kuolema: Isäpuoli yli 7 vuodeksi vankilaan, äidillekin vankeustuomio
Jutua päivitetty tutkinnanjohtajan haastattelulla 21.11.2024 kello 11.08.