Tuijottaessaan omia kasvojaan videoneuvottelussa päivästä toiseen Lisa tajusi, että etsii jatkuvasti ulkonäöstään vikoja.
Lisa Selin Davis kärsii ongelmasta, joka on myös hänen ystävilleen tuttu koronapandemian ajalta: hän on tuijottanut etätöissä omia kasvojaan Zoom-sovelluksen videopuheluissa niin kauan, että kokee sen vaikuttaneen jo mielialaansakin.
"Joka kerta, kun näin tämän naisen, hän näytti huonommalta..."
Alussa Lisa suhtautui videoneuvotteluihin tyynesti. Hän avasi koneen ja näki oman kuvansa ruudulla muiden seassa.
– Tunnistin hänet, tuon naisen, josta näen vilauksen joka aamu, Lisa kuvaa Huffington Postissa.
Pian oma kuva alkoi kuitenkin häiritä.
– Joka kerta, kun näin tämän naisen Zoomissa, hän näytti huonommalta. Ei kajalia, silmät tuntuivat pullistuvan, tummat silmänaluset pimensivät silmiä vielä enemmän, Lisa kuvaa.
Väsymys ja ahdistuneisuus jatkuvista videokeskusteluista on jo niin yleistä, että ilmiölle on oma terminsäkin: Zoom-uupumus (eng. Zoom fatigue).
"Tuijotin omaa naamaani pystymättä keskittymään..."
Päivien kuluessa Lisa alkoi yhä enemmän kritisoida omaa kuvaansa. Hän ihmetteli, oliko hänen ihonsa aina näyttänyt kuivalta, ja oliko hänen kaulallaan aina ollut videokuvan paljastamia ryppyjä.
– Tuijotin omaa naamaani pystymättä keskittymään asioihin, joita ihmiset jakoivat. Olin varma, että ikäännyn ennenaikaisesti, tai ainakin huonosti, Lisa kuvaa.
Päivien kuluessa Lisa alkoi yhä enemmän kritisoida omaa kuvaansa. Kuvituskuva.
Lopulta hän tajusi, että oman kuvan voi Zoom-sovelluksessa myös piilottaa. Niksi tuli kuitenkin Lisan mukaan liian myöhään.
– Se, että olin tuijottanut Zoomia päivästä toiseen, oli muuttanut mielikuvaani itsestäni, hän kuvaa.
Kokee itsetunnon menneen
Lisa kokee, että ainaiset korona-ajan videopuhelut alensivat hänen itsetuntoaan.
– Kuten useimmille naisille, myös minulle on opetettu, että naisissa tärkeintä on ulkonäkö, Lisa kuvailee.
– Miten sopivaa, että sovellus, jonka nimi on "zoomaus", alleviivaa epävarmuuden ja [nuoruuden] menetyksen tunteita.
Kysyessään aiheesta ystäviltään Lisa sai kuulla, että muutkin kokevat samaa tuskaa: omien kasvojen tuijottelu on saanut mielen pohdiskelemaan vain niiden vikoja.
"Olisi ihanaa avata Zoom-sovellus ja löytää kauneutta"
Lisa tunnustaa aina hävenneensä ulkonäköään ja kokeneensa sen olevan "keskinkertainen". Saatuaan toisen lapsensa Lisa kokee näyttäneensä lähinnä vain väsyneeltä.
– Haluaisin avata Zoomin ja nähdä ystäväni, oppilaani, kollegani ja haluaisin olla välittämättä siitä, miltä näytän. Osa nelikymppisistä naisista pääsee myyttiseen maahan, josta olen kuuluut huhua: maahan, jossa he vain "eivät välitä hittojakaan", Lisa kuvaa.
"Olisi ihanaa avata Zoom-sovellus ja löytää kauneutta kasvoista, jotka sieltä katsovat takaisin". Kuvituskuva.
Hän ei yrityksistä huolimatta ole kyennyt pääsemään mielentilaan, jossa ei välittäisi ulkonäöstään.
– Olisi ihanaa avata Zoom-sovellus ja löytää kauneutta kasvoista, jotka sieltä katsovat takaisin. Ajatella "olet selvinnyt niin paljosta, olet edelleen täällä, se itsessään on kaunista", Lisa kuvailee.
Ymmärtää olevansa etuoikeutettu
Joinain päivinä tilanne kuitenkin on helpottanut. Silloin Lisa on kyennyt keskittymään kasvojensa sijaan muihin asioihin. Samalla Lisa kertoo ymmärtävänsä, miten etuoikeutetussa asemassa on, kun voi valittaa näin pienestä asiasta.
– Kun [koronavirus]pandemia vie niin monen hengen, muistan nähdä ikääntymisen sellaisena, mitä se oikeasti on: lahja ja etuoikeus.