50 vai 500? Kuhmon kaupunginjohtaja kertoo, millaisen tapahtumaketjun kokoontumisrajoitusten numerosekoilu aiheutti

5:26img
Festivaalien väentungokset aiheuttivat loppukesästä osassa ihmisistä jopa raivoa – aluehallintovirasto kertoi reilu viikko sitten, kuinka tapahtumien järjestäminen on sujunut.
Julkaistu 25.08.2020 16:14

MTV UUTISET

Sosiaali- ja terveysministeriön virheellinen tieto kokoontumisrajoituksista ehti säikäyttää eilen monet tapahtumanjärjestäjät, ennen kuin se myöhemmin korjattiin. Myös muun muassa Kuhmossa elettiin hetki epätietoisuuden aikaa Taiteiden yö -tapahtuman alla.

Aluehallintoviranomaiset kertoivat eilen yllättäen tiukentavansa yleisötilaisuuksien osallistujamääriä 500:sta 50:een ensi tiistaista alkaen. Ministeriöiltä aluehallintoviranomaisille lähteneestä ohjauskirjeestä oli kuitenkin yksi nolla pudonnut pois, ja kokoontumisraja olikin edelleen 500 henkeä.

Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtaja Pekka Timonen kertoi tänään että sekoilun takia ehdittiin perua lyhyessä ajassa kymmeniä tapahtumia. 

Timonen itse sai tiedot peruutuksista lipunmyyntipalvelu Tiketistä ja tapahtumanjärjestäjä Magnumliveltä. 

– Muutamia peruutuksia tuli heti uutisen jälkeen. Kun peruutuspäätös on tehty, siitä informoidaan laaja ketju. Tämä aiheutti paljon vahinkoa muutaman tunnin aikana, Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa kertoi Ylelle.

Kumossakin ehdittiin säikähtää

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä totesi tänään Twitterissä, että virhe herätti paitsi tapahtumanjärjestäjät, se aiheutti aikamoisen vipinän myös kuntien eri toimijoissa.

Määttä näki itse virheellisen uutisen asiasta ensin Yleltä.

– Odottelin sen jälkeen vielä AVI:n päätöksen, josta katsoin, että uutinen pitää paikkansa. Olin kyllä muistavinani, että aiemmin oli puhuttu 500 henkilörajan jatkamisesta. Mietin sitten, että ilmeisesti tilanne on pääkaupunkiseudulla pahentunut niin paljon, että tämäntyyppinen rajoitus on päätetty ottaa käyttöön.

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä.

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä. (Kuva: Niko Kemppainen)

Ihan ensimmäisenä Määttä joutui miettimään sitä, miten rajoitus vaikuttaa vajaan kahden viikon päästä perjantaina pidettävään Taiteiden yöhön. 

– Myös tapahtuman vastuuhenkilö ehti soittaa minulle ja kysyä, mitä tapahtuman suhteen tehdään, Määttä kertoo. 

Määttä viestitti aiheesta lisäksi kaupungin pandemiajohtoryhmälle ja kertoi, että alkuviikolla pitäisi linjata, voidaanko tapahtuma järjestää ja jos voidaan, millaisia järjestelyjä muutokset vaativat.

– Esimerkiksi yhteislauluiltoja olisi pitänyt miettiä uudelta pohjalta. 

Meillä ollaan realistisia

Oikea tieto osallistujamääristä tuli Määtälle reilu tunti virheellisen jälkeen. Hän perui itse saman tien kaikki aiemmat kyselynsä.

– Olimme onneksi jo etukäteen sopineet, että palaamme asiaan seuraavan päivänä. Täällä rajaseudulla ollaan realistisia eikä lähdetä hötkyilemään näitten asioiden kanssa. 

Kuhmo cruicing -tapahtuma järjestettiin Kuhmossa heinäkuussa.

Kuhmo cruicing -tapahtuma veti kansaa kaupungin raitille heinäkuussa. (Kuva: Noora Limnell)

Kaupunginjohtaja toivoo vastuullisuutta

Määttä tähdentää, että numerovirhe ei sinänsä aiheuttanut suurta muutosta siihen, missä hengessä tapahtumat järjestetään ja Kuhmossa eletään.

– Mitkään rajoitukset eivät poista sitä, että kaikissa tapahtumissa, olipa niissä 10 tai 500 ihmistä, tulee noudattaa hyvää hygieniaa ja turvavälejä. 

Esimerkiksi Taiteiden yöhön oli jo etukäteen suunniteltu joitain erityisen "hygieenisiä" tapahtumia.

– Tulossa on muun muassa drive in -elokuvaesitys, jossa turvavälin pitäminen onnistuu mainiosti.

Määttä toivoo, että myös muut kuin tapahtumanjärjestäjät ottaisivat koronan paremmin huomioon.

– Meillä on paljon vapaa-ajan asukkaita ja kesällä paljon matkailijoita eikä haluta, että tilanne meillä pahenisi. Kun liikutaan eri paikkakunnilla ja kotimaan matkailu on vireää, mennään mökeille ja osallistutaan tapahtumiin, käyttäydytään vastuullisesti kaikkialla Suomessa.

Määttä toteaa, että jos pienessä kunnassa epidemia lähtee liikkeelle, se koskettaa voimakkaasti koko yhteisöä.

– Voimavarat hallita tilannetta ovat rajalliset. Kaikki ovat tännekin tervetulleita, mutta vastuullisesti on toimittava kaikkialla Suomessa.

Kuhmon Taiteiden yössä tanssittiin syksyllä 2019. Kuva on otettu rantaraitilta Kontion kentältä.

Kuhmon Taiteiden yössä tanssittiin syksyllä 2019. Kuva on otettu rantaraitilta Kontion kentältä. (Kuva: Antero Komulainen)

Miten käy ensi kesän?

Määttä kertoo, että Kuhmossa on pystytty järjestämään koronarajoituksista huolimatta tänä kesänä esimerkiksi kesämuusikoiden keikkoja. Ne siirrettiin heinäkuulle, jolta peruuntui kaupungin suurin kesätapahtuma, kamarimusiikkitapahtuma.

Kamarimusiikkijuhlia suunnitellaan kuitenkin kovaa vauhtia ensi kesäksi. Määttä toivoo, että ne voidaan toteuttaa.

– Tapahtuma perustuu ulkomaisiin taiteilijoihin, joten siihen vaikuttaa kotimaista koronatilannetta enemmän tilanne maailmalla ja se, miten esiintyjät pääsevät kesällä Suomeen. 

Tapahtuman ohjelma on ollut perinteisesti valmiina ja taitelijakiinnitykset tehtyinä joulukuussa. 

– Tapahtuman järjestäjät miettivät nyt muun muassa sitä, onko mahdollista muuttaa ohjelmistoa vaikka niin, että esiintyjiä saadaan sellaisista maista, joista rajoitukset eivät niin vahvasti ole voimassa. Vielä ei ole asiasta kuitenkaan varmuutta.

Määttä tähdentää, että jos kornatilanne pahenee, muutoksia tullaan Kuhmossakin tekemään kaiken suhteen.

– Ratkaisuja tehdään varmasti myöhemmin syksyllä tilanteen mukaan. Epävarmuutta pitää uudessa normaalissa sietää.

Tuoreimmat aiheesta

Kuhmo