60 vuotta täyttävä Jari Tervo kiittelee Uutisvuotoa kirjojensa menestyksestä ja kertoo harrastavansa jalkapallon katsomista, elokuvia sekä Stalinia.
Kirjailija Jari Tervo täyttää tasan 60 vuotta lauantaina 2. helmikuuta. Tervo ei halua olla tyypillinen kypsään ikään ehtinyt hyvinvoivan näköinen mies kertomassa, kuinka on päässyt nykyiseen tilanteeseensa omalla työllään.
– Siinä aina unohdetaan se, että minäkin synnyin jo valtavalla etumatkalla: synnyin mieheksi ja heteroksi hyvinvoivaan pohjoiseen maahan sen sijaan, että olisin syntynyt mustaksi lesboksi minne tahansa. Siinä on etumatkaa jo aivan helvetisti.
LUE MYÖS: Jari Tervoa kosiskellaan tv:n paneeliohjelmiin: "19 vuotta Uutisvuotoa riitti"
Kirjojensa massiivisista myyntiluvuistakin Tervo kiittelee television Uutisvuoto-ohjelmaa, joka nosti hänet valtakunnalliseksi julkimoksi. Kuulemma oli sattuman kauppaa, että hänet pyydettiin mukaan ohjelmaan.
– Uutisvuoto varmasti kymmenkertaisti kirjojeni myynnin. "Mitäs helvettiä, tämähän on se lihava hauska kiharatukkainen poika televisiosta, tekeekö se kirjojakin? Nekin ovat varmasti hauskoja, ostetaanpa tästä." Suomessa on paljon erinomaisia kirjailijoita, joita myydään hyvänä syksynä 2 000 kappaletta. Se on hirveä sääli.
Siitä Tervo on kiitollinen, että on aina saanut tehdä haluamiaan töitä.
Huomattuaan, että kirjallisuuden ja teoreettisen filosofian opinnoillaan hän pätevöityisi joko tutkijaksi tai kotirouvaksi, Tervo meni Sanomien toimittajakoulun kautta toimittajaksi Ilta-Sanomiin.
– Se oli lähimpänä, mitä Suomessa voisin kuvitella pääseväni sellaisia 1930–40-lukujen amerikkalaisia lehtimiesleffoja. Kun vaalihommia oli hoidettu läpi yön, pojat ja tytöt marssivat Rikun pubiin juomaan kaljaa.
Vaikka silloiseen Sanoma Osakeyhtiöön olisi voinut jäädä eläkkeeseen asti, "ellei juo itseään hengiltä tai pahoinpitele säännöllisesti esimiehiä", Tervo halusi lisää aikaa kirjoittamiseen ja jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1995.
– Kati (Tervo) muistaa vieläkin sen, kun tapani oli mennä parvekkeelle polttamaan tupakkaa ja takomaan rintaani kuin gorilla: "Nyt olen vapaa!"
LUE LISÄKSI: Jari Tervo kirjoittaa elämäkerran Vesa-Matti Loirista
Kirjailijan toimessa Tervo on nauttinut etenkin siitä, että työn saa tehdä itsekseen.
– Niitä voi nyhertää rauhassa, mihinkään ei tarvitse lähteä eikä kenenkään kanssa tarvitse neuvotella. Ryhmätyöt ovat viheliäisin keksintö, mitä peruskoulussa on koskaan tehty.
Esimerkiksi elokuvakäsikirjoitusta ei voisi aloittaa Finlandia-talon räjäyttämisellä budjetti- ja toteutussyistä.
– Tuottaja pyyhkii sillä perseensä heti: "Ei meillä ole tuollaista tekniikkaa, että se saataisiin näyttämään edes siedettävältä." Mutta kirjassa voin aluksi räjäyttää vaikka puolet Helsingistä, eikä kukaan tule estelemään.
Tervo kertoo olevansa sietämätöntä seuraa silloin, kun näppien alla ei ole jokin iso työ, johon kaikki voimat voi ja pitää laittaa. Ilman sellaista kaikki tuntuu joutavalta ja turhanaikaiselta, ja kun työhön sitten pääsee kiinni, se tuntuu vain tekemistä vaille valmiilta.
– Jokainen kirja on paljastanut sen, että se kuitenkin vaatii paljon enemmän kuin olen alun perin kuvitellut sen vaativan. Se on työntekoa, mutta minä rakastan sitä.
LUE LISÄÄ: Jari Tervo sivaltaa Dannyn ja Erikan suhdetta: ”Jos olisimme saaneet Kallen sijasta tytön...”
Kirjoittamista Tervo aikoo jatkaa niin kauan kuin lämpöä miehessä riittää.
– Minulle olisi suuri tragedia, jos jossain vaiheessa paljastuisi, etten pysty kirjoittamaan, pää ei pelaisi tai sieltä ei tulisi mitään. Sitten asiat olisivat kyllä huonosti.
– Kuulostaa mahtipontiselta nokkeloinnilta kysyä, että kumpi on tärkeämpää, elämä vai kirjallisuus. Kysymys on naurettava: kirjallisuus tietysti.
KUKA?
- Jari Tervo
- Kirjailija, syntynyt 2.2.1959 Rovaniemellä. Asuu Helsingissä.
- Kirjoittanut 16 romaania ja useita muita teoksia, kuten elokuvakäsikirjoituksia sekä runo- ja novellikokoelmia. Työstää paraikaa Vesa-Matti Loirin elämäkertaa.
- Työskennellyt toimittajana Ilta-Sanomissa 1984–1994, vapaana kirjailijana vuodesta 1995 alkaen ja Uutisvuoto-viihdeohjelman kapteenina 1998–2017.
- Kirjoittanut kolumneja Kodin Kuvalehteen, Ilta-Sanomiin, Uuteen Suomeen, Yleisradiolle, Seuralle ja Helsingin Sanomiin.
- Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Helsingin yliopistosta 1983.
- Sanomien toimittajakoulu 1982–83.
- Naimisissa kirjailija Kati Tervon kanssa. Heillä on poika Kalle Tervo.
- Harrastaa jalkapallon katsomista, elokuvia ja Stalinia.
- Tunnuslause: "Elämä on toisaalla, mutta sinne pääsee taksilla."