Sen sijaan, että tekisit kaiken lapsesi puolesta, kannusta ja opeta häntä tekemään asiat itse. Näistä taidoista on taatusti hyötyä tulevaisuudessa.
Vanhemmat haluavat lapsilleen vain parasta, ja tästä syystä monet vanhemmat sortuvatkin tekemään jopa liikaa lapsensa eteen. Tämä johtaa helposti siihen, että lapset eivät koskaan opi elämän perustaitoja, kuten ruoanlaittoa.
Tässä on listaus asioista, jotka jokaisen peruskoulun päättäneen lapsen tulisi hallita. Taidoista on taatusti hyötyä tulevaisuudessa.
1. Oma-aloitteisuus
Nuoret, joiden vanhemmat ovat huolehtineet heidän puolestaan kaikesta, eivät ole tottuneet ryhtymään töihin oma-aloitteisesti. Huolehtimisen sijaan vanhempien tulisikin kannustaa lapsiaan auttamaan esimerkiksi kotitöissä tai sisaruksen kotiläksyissä. Oma-aloitteisuus on nimittäin ominaisuus, joka auttaa monilla elämän osa-alueilla, kuten työpaikan saamisessa.
2. Valmistaa ateria
Tämä ei tarkoita sitä, että sinun tulisi lopettaa ruoanvalmistaminen kokonaan, vaan tämä tarkoittaa sitä, ettei sinun tarvitse tehdä aivan kaikkea. Luota siihen, että lapsesi osaa tehdä itselleen aamupalan ja aterian silloin tällöin. Lapset oppivat, kunhan heidän osaamiseensa vain luotetaan.
3. Ajoissa herääminen
Jos olet herättänyt lapsesi joka aamu läpi peruskoulun, mitä tapahtuu sitten, kun he muuttavat pois kotoa opiskelemaan? Opeta siis lastasi pitämään huolta itse heräämisestään ja kouluun ehtimisestään.
4. Pyykinpesu
Monet lapset eivät ole koskaan oppineet käyttämään pyykkikonetta siitä yksinkertaisesta syystä, että vanhemmat ovat aina pesseet pyykit heidän puolestaan. Vanhempien kannattaakin ottaa lapsensa mukaan pyykinpesuun jo varhaisessa vaiheessa ja opettaa heille, etteivät puhtaat pyykit ilmesty kaappiin itsestään.
5. Itsensä puolustaminen
Kuulutko sinä vanhempiin, jotka huutavat pää punaisena jalkapallokentän reunalla tai vaativat opettajia vastuuseen lapsen huonoista arvosanoista? Vaikka oikeudenmukaisuus on tärkeää, muista, että ette voi olla puolustamassa ja suojelemassa lastasi kovilta kokemuksilta kuisesti. Totuus on kuitenkin se, että elämästä oppii parhaiten silloin, kun kokemukset ja vastoinkäymiset saa kokea itse.
6. Tavaroista huolehtiminen
Opeta lastasi hyvissä ajoin pitämään huolta omaisuudestaan. Lapsi kannattaakin opettaa huolehtimaan tavaroistaan, kuten koulurepustaan ja harrastusvälineistään itse. Lapsi oppii parhaiten pitämään huolta tavaroistaan, kun hävinneen tilalle ei heti osteta uutta.
7. Itsenäisesti kulkeminen
Harrastukset, syntymäpäivät ja leffaillat. Välillä vanhemmista voi tuntua siltä, kuin he olisivat osapäiväisiä taksikuskeja. Lasta ei kuitenkaan kannata opettaa siihen, että hänet kuljetetaan aina ovelta ovelle. Tämä ei päde enää silloin, kun hän muuttaa pois kotoa. Vaikka sinulla ei olisikaan muuta menoa, laita lapsesi välillä kulkemaan itsenäisesti, jolloin sinun kyytisi arvostus nousee taatusti.
8. Laskujen maksaminen
Vaikka lapsesi olikin ollut kesätöissä tai tienannut omaa rahaa, se ei tarkoita lainkaan sitä, että hän osaisi käyttää rahaa järkevästi. Ennen kuin lapsesi muuttaa pois kotoa, on erityisen tärkeää opettaa hänelle, että elämä on kallista.
Video: Myös erilaiset siivousniksit ovat hyödyllisiä oppia. Opeta nuorellesi, kuinka helpolla tavalla lavuaarin voi puhdistaa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähde: Parenting