Maailman "yksinäisin" sammakko saa vihdoin kumppanin 10 vuoden jälkeen

2:00img
Kasvi- ja eläinlajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä vauhdilla. Katso aiheesta video!
Julkaistu 16.01.2019 15:32

Petra Sundell

petra.sundell@mtv.fi

Etelä-Amerikasta on kantautunut hyviä uutisia sammakoiden rakkausrintamalla. Maailman "yksinäisimmäksi" tituleerattu sammakko Romeo on vihdoin löytänyt kumppanin. Aiheesta uutisoivat muun muassa BBC ja The Guardian.

Telmatobius yuracare -sammakko Romeon uskottiin olevan viimeisimpiä uhanalaisen sammakkolajin edustajia maapallolla. Siksi se onkin joutunut elämään viimeiset 10 vuotta yksinäisyydessä suojelukeskuksessa Boliviassa.

Nyt Romeolle on kuitenkin löytynyt Julia – sammakko on saamassa kumppanin ja ystäviä vuosikymmenen yksinäisyyden jälkeen.

Bolivian pilvimetsään tehdyllä tutkimusmatkalla löytyi viisi Telmatobius yuracare -sammakkoa, kaksi naarasta ja kolme urosta. The Guardianin mukaan reilut 21 000 euroa maksaneet etsinnät katettiin lahjoitetuilla varoilla, joita kerättiin Romeon hoitajien sammakolle perustaman deittiprofiilin avulla.


Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Nyt varsinainen työ alkaa"

Nyt tarkoituksena on, että uhanalainen sammakkoeläinlaji saadaan lisääntymään ja sitten vietyä takaisin luontoon.

– Nyt varsinainen työ alkaa – me tiedämme, miten huolehtia tästä lajista vankeudessa, mutta nyt aiomme oppia sen lisääntymisestä, sanoo Teresa Camacho Badani, joka johti tutkimusmatkaa.

BBC:n mukaan Badani on optimistinen, että Julia ja Romeo kiinnostuvat toisistaan, vaikka sammakot ovat kuin yö ja päivä. Vastakohdathan täydentävät toisiaan!

– Romeo on todella rauhallinen ja rento, eikä hän liiku paljoa. Hän on terve ja tykkää syödä, mutta hän on aika ujo ja hidas. Hän [Julia] on todella energinen, hän ui paljon ja syö paljon ja joskus yrittää paeta, Badani kuvaa.

Vastaavanlaiset ohjelmat, joissa uhanalaiset sammakot pyritään saamaan lisääntymän ja sitten päästetään takaisin luontoon, ovat toimineet jo ainakin 10 uhanlaiselle lajille.

Erityisesti makean veden lajit, joihin sammakot kuuluvat, ovat kärsineet viime vuosina pahasti joukkosukupuutoista: populaatioiden määrä on laskenut 83 prosentilla vuodesta 1970, kertoo The Guardian. Monet tiedemiehet uskovat, että sukupuuttojen syynä on ihmisten toiminta.


Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lähteet: BBC, The Guardian, Twitter

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet