Äärioikeisto kuuluu demokratiaan, mutta väkivaltainen äärioikeisto ei, sanoo sisäministeriön kehityspäällikkö

9:18img
Paljon kohua kulkueesta – millainen uhka äärioikeisto on? Haastattelussa sisäministeriön kehityspäällikkö Tarja Mankkinen.
Julkaistu 05.12.2024 05:10
Toimittajan kuva

Jonna Hellgren

jonna.hellgren@mtv.fi

Äärioikeistolainen ideologia tulee erottaa väkivaltaisesta äärioikeistosta, sanoo sisäministeriön kehityspäällikkö.

Itsenäisyyspäivänä Helsingissä järjestetään poliisin tietojen mukaan kolme mielenosoitusta, joista viime päivinä eniten kohua on nostanut 612 -soihtukulkue, johon on aiempina vuosina osallistunut äärioikeistoa ja uusnatseja

Erityisesti perussuomalaisten kansanedustajan Teemu Keskisarjan ilmoitus osallistua kulkueeseen Linnan juhlien sijaan on herättänyt kritiikkiä hallituskumppaneita myöten.

Sisäministeriön kehityspäällikkö Tarja Mankkinen kuitenkin korostaa, että äärioikeisto ja väkivaltainen äärioikeisto ovat kaksi eri asiaa.

– Väkivaltaista äärioikeistoa on sellaista toimintaa, mihin liittyy väkivalta tai väkivallalla yllyttäminen. Siinä haetaan yhteiskunnallista muutosta väkivallalla. 

– Äärioikeisto kuuluu demokratiaan. Meillä on erilaisia puolueita ja erilaisia ideologioita. Ne ovat oikeutettua ja tärkeä osa demokratiaa. Sen takia on tärkeää, että puhumme väkivaltaisestä äärioikeistosta, eikä äärioikeistosta yleisesti, Mankkinen huomauttaa. 

Lue myös: Tällainen on 612-soihtukulkue: "Osallistujia perussuomalaisista uusnatseihin"

Suomessa aktiivinen äärioikeisto on aktiivista

Helsingin poliisille itsenäisyyspäivä on vuoden kiireisin.

 Poliisi on julkisuudessa sanonut, ettei hyväksy Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen järjestämistä Töölöntorilla samaan aikaan 612 -kulkueen kanssa. Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen järjestäjät ovat kuitenkin kertoneet, etteivät aio vaihtaa kokoontumispaikkaansa.

Mielenosoituksissa yleisestikin riski väkivaltaisuuksille kasvaa. Siksi Mankkinen ei suosittele esimerkiksi lapsiperheitä osallistumaan niihin.

–Toivon erityisesti, ettei sinne mitään lapsiperheitä lähtisi. Tällaiset väkijoukkojen kokoontumisissa on aina riski, että tapahtuu sellaista, mitä ei ole suunniteltu.

Suomen tilanne on noteerattu myös kansainvälisesti.

– Suomihan on saanut kansainvälisestikin sellaista mainetta, että verrattuna Suomen väestömäärään meillä väkivaltainen äärioikeisto on varsin aktiivinen.

Lue myös: Purra HS:lle: Keskisarjalle tuskin koituu virallisia seurauksia 612-kulkueeseen osallistumisesta

Tuoreimmat aiheesta

Äärioikeisto