Keväällä 2014 turkulainen Konsta Leskelä lähti tuhansien muiden lukion kolmasluokkalaisten tapaan bilettämään kavereineen Itämerelle. Perinteinen abiristeily tuotti kuitenkin pettymyksen, mikä johti myöhemmin menestyvän bisneksen syntymiseen.
– Se oli kallista, eikä siellä ollut sellaista meininkiä kuin ajattelimme, Leskelä sanoo.
Yhdessä ystäviensä kanssa Leskelä päätti kehittää abeille uudenlaisen elämysmatkan. Ensimmäiseen 23 tunnin Abi Goes Tallinn -tapahtumaan vuonna 2016 lähti vajaat tuhat turkulaista abiturienttia.
A8 Entertainment Finland Oy
Tekee: Tapahtumat
Perustettu: 2014
Kotipaikka: Turku
Toimitusjohtaja: Konsta Leskelä
Henkilöstö: 4
Liikevaihto: 483 000 euroa (2017)
Tulos: -2 800 euroa (2017)
Omistus: Konsta Leskelä, Tommi Pura, Nikke Leskelä
Ensi vuoden helmi–maaliskuussa Leskelän yhtiö A8 Entertainment vie kuudella eri lähdöllä Tallinnaan yhteensä yli 10 000 abia eri puolilta Suomea.
Se on melkoinen määrä, kun kaikkiaan lukionsa päättäviä on koko maassa runsaat 30 000.
Liikevaihto reilusti yli miljoonan
Leskelän mukaan tapahtumayhtiön liikevaihto ylittää tänä vuonna reilusti miljoona euroa.
– Kasvoimme markkinajohtajaksi aika nopeasti, hän sanoo.
Leskelän mukaan kasvun taustalla on se, että he ovat keskittyneet tapahtuman osallistujiin.
– Kokemuksen pitää alkaa siitä, kun päättää osallistua tapahtumaan. Meillä on modernit järjestelmät, joilla olemme pelanneet, Leskelä sanoo.
Uusi tapa toimia
Perinteisesti lukio tekee risteilyille ryhmävarauksen, ja yhteyshenkilö kerää rahat, jakaa liput ja vastaa viestinnästä.
Leskelän mukaan Abi Goes Tallinn -matkoille lukiot tekevät varauksen, mutta osallistujat hoitavat oman viestintänsä ja esimerkiksi maksunsa itsenäisesti järjestäjän kanssa.
Tapahtumaa varten yritys on kehittänyt oman osallistujahallintatyökalunsa, joka perustuu chat-keskusteluun.
Käytännössä osallistuja saa viestillä linkin chattiin, jonne tapahtumajärjestäjä rakentaa haluamansa viestipolun.
– Nuoret eivät enää käytä sähköposteja, vaan kaikki siirtyy whatsappeihin ja snapchatteihin. Se on luonnollinen tapa viestiä, ja siksi me teemme kaiken chat-käyttöliittymän sisällä.
Mielessä globaalit markkinat
Tästä työkalusta on nyt saanut nyt alkunsa Leskelän ja hänen Nikke-veljensä ohjelmistoyhtiö Saavu Oy. Sen kanssa veljekset tähtäävät maailmalle.
Saavu Oy
Tekee: Ohjelmistoyhtiö
Perustettu: 2018
Kotipaikka: Turku
Toimitusjohtaja: Konsta Leskelä
Henkilöstö: 6
Omistus: Konsta Leskelä, Nikke Leskelä
– Meillä on helposti skaalattava tuote. Testaamme Suomessa, mutta lähdemme globaaleille markkinoille heti kun mahdollista, Leskelä sanoo.
Saavu osallistui kesällä Turun korkeakoulujen yrittäjyysyhteisö Boost Turun kiihdyttämöön ja voitti parhaana tiiminä 10 000 euron palkinnon.
Leskelän mukaan kesä vahvisti yrittäjien ajatusta siitä, että tuotteelle on kysyntää.
– Maailmalla on paljon kilpailijoita, mutta ne eivät ota niin paljon tapahtuman osallistujaa huomioon.
Saavu kehittää nyt ohjelmistotuotettaan eteenpäin pilottiasiakkaiden kanssa. Marraskuussa tiimi lähtee teknologiatapahtuma Web Summitiin markkinoimaan tuotettaan.
"Myyminen ei poissuljettua"
22-vuotias Leskelä opiskelee Turun Kauppakorkeakoulussa, mutta tapahtumayhtiö työllistää hänen lisäkseen kolme muutakin jo täyspäiväisesti. Saavukin hakee täyspäiväistä ohjelmistokehittäjää palkkalistoilleen.
1990-luvulle asti juurensa juontavat abiristelyt ovat kiinnostavassa vaiheessa, sillä risteilyitä järjestänyt N.C.D. Production Oy siirtyi tänä keväänä mediayhtiö Sanoman omistukseen.
Nuorille turkulaisyrittäjille ostotarjouksia abitapahtumasta ei ole tullut – vielä.
– Ei myyminen missään nimessä ole poissuljettua.