Äidiksi vieraan sijaissynnyttäjän avulla, munasolu omalta siskolta – "Välillä pitää ihan nipistää itseään"

Keski-Euroopassa nykyisin asuva Kirsi sai tietää jo varhain, ettei hän voi koskaan saada omia lapsia. Kun Kirsi oli 16-vuotias, ilmeni, että hän kärsii synnynnäisestä poikkeavuudesta, jonka takia hänellä ei ole kohtua ja hänen munasarjansa ovat surkastuneet. 

– Minusta olisi periaatteessa pitänyt tulla mies, mutta syndrooman takia kehoni ei voi käyttää testosteronia ja näissä tapauksissa vauvasta tulee täysin nainen, mutta ei ole kohtua ja munasarjat ovat surkastuneet. Minun pitää käyttää vaihdevuodelääkitystä koko elämäni ajan, Kirsi kertoo.

Tavatessaan nykyisen miehensä Kirsi kertoi hyvin hänelle nopeasti, ettei voisi koskaan saada biologisia lapsia.

– Aikaisemmin en ollut ajatellut, että se olisi niin iso juttu, mutta yksi aikaisempi suhde kariutui, koska mies ei voinut elää sen kanssa, että en voi saada omia lapsia. Tästä viisastuneena ilmoitin heti toisilla treffeillä nykyiselle miehelleni tilanteeni.

– Hän totesi, että hänelle on tärkeintä löytää rinnalleen se oikea ihminen ja sen ihmisen kanssa sitten katsotaan, mitä vaihtoehtoja on ja miten elämä rakennetaan. Sillä hetkellä minä olin aika pitkälti myyty, Kirsi kertoo.

Adoptio karsiutui nopeasti pois

Parin avioiduttua muutama vuosi sitten he alkoivat tosissaan miettiä lasten hankintaa. Ensimmäisenä vaihtoehtona oli perinteinen adoptio.

Maassa, jossa pariskunta asuu, alin mahdollinen vanhemman adoptioikä on kuitenkin korkea, mikä olisi tarkoittanut vuosien odottelua.

– Kävi aika nopeasti selville, että adoptio ei tule olemaan vaihtoehto, koska olisi kestänyt viisi vuotta ennen kuin olisimme voineet edes aloittaa koko prosessia.

Sijaissynnyttäjän mainitsi ensimmäistä kertaa Kirsin mies.

– Ensimmäinen reaktioni oli, että ei missään nimessä: tuo on jotain, mitä jotkut Hollywood-näyttelijät tekevät, kun eivät haluta pilata vatsaansa, että eiväthän normaalit sellaista ihmiset tee.

Mahdollisuutta sijaissynnytykseen kuitenkin pohdittiin edelleen. Paljastui, että klinikoita oli eri puolilla maailmaa ja vaihtoehto alkoi näyttää todelliselta.

Järjestelmällisten tutkimusten jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Yhdysvallat, missä sijaissynnyttäjän käyttäminen on paitsi laillista myös tarkasti valvottua ja myös sijaissynnyttäjän etu on otettu huomioon. Parille oli tärkeää, että minkäänlaiselle riistolle ei olisi mahdollisuutta.

Munasolu löytyi lopuksi läheltä

Kun päätös sijaissynnyttäjän käytöstä oli tehty ja sopimukset allekirjoitettu, oli ensimmäisenä tehtävänä munasolun löytäminen.

– Saimme pääsyn tietokantoihin ja selasimme profiileja. Se oli todella epämiellyttävää, melkein kuin deittisivustoja katsoisi: kauniita nuoria naisia ja mitä he harrastavat, minkälainen koulutus heillä on. Aloin miettiä, että millä perusteella pystyn jonkun valitsemaan, pitäisikö ottaa arvalla tai pyytää klinikka valitsemaan joku.

Valinnanvaikeus laittoi lopulta Kirsin ajatukset uusiksi, ja hän käänsikin katseensa Suomeen. 

– Toinen siskoni on minua nuorempi, eli sopivassa ikähaitarissa, joten pyysin siskoani. Annoin hänen miettiä ihan rauhassa ja sisko suostui siihen. Eli siskoni on meidän munasolun luovuttaja.

Kirsin mukaan oman sisaren toimiminen munasolun luovuttajana ei ole koskaan herättänyt sisarusten välillä kysymyksiä vauvojen äitiydestä.

– Siskoni oli alusta alkaen ajatellut samalla tavalla kuin minäkin eli että äitiys ja vanhemmuus ovat niin paljon muuta kuin munasolu tai sukusolu yleensäkin. Hän ei ajattele, että vauvat ovat nyt hänen lapsiaan. Hän luovutti munasolut, joista tuli osa tätä raskausprosessia.

Hyvänä puolena Kirsi pitää myös sitä, että sisko kävi läpi tarkat psykologiset keskustelut, jotka olivat vaatimuksena munasolun luovuttamiselle. 

– He pohtivat todella vaikeita kysymyksiä kuten esimerkiksi sitä, että entäpä jos vauvat näyttävät häneltä. Tai miltä hänestä tuntuisi, jos hän ei voisikaan itse saada lapsia. Se oli todella hyvä asia.

Kirsin sisko on siis vauvoille ihan tavallinen täti.

– Toki hän on läheinen ja hänestä tulee toisen kaksosen kummi, mutta ei hänellä sen ihmeellisempää yhteyttä vauvoihin ole.

Isoäiti saapuu vierailulle

Perhe vietti Yhdysvalloissa ensimmäiset kuusi viikkoa, kotiin Eurooppaan he lensivät kolme viikkoa sitten.

Lasten isä on palannut töihin ja Kirsi on kotona aluksi äitiyslomalla ja sitten palkattomalla vapaalla ainakin vuoden loppuun. 

Pian pitkälle vierailulle saapuu myös Kirsin äiti, pikku vauvojen isoäiti.

– Oma äitini tulee vuorotteluvapaalle ensi viikolla ja se on ihan mahtavaa! Äiti tulee kolmeksi kuukaudeksi auttamaan ja bondaamaan lasten kanssa. Kyllä täytyy sanoa, että tällä viikolla on ollut aika herkät fiilikset äitienpäivän takia. 

Hän muistelee liikuttuneena, kuinka alussa kaikki oli vielä äitienpäivänä vuosi sitten.

– Muistan niitä fiiliksiä, jotka olivat päällä vuosi sitten: olimme juuri löytäneet meille sopivan sijaissynnyttäjän. Prosessi alkoi ottaa tulta purjeisiin, mutta se oli niin alkuvaiheessa ja niin monta asiaa olisi vielä voinut mennä väärin, että fiilikset olivat aika pelokkaat.

– Nyt sitten on ensimmäinen äitienpäivä. Välillä pitää ihan nipistää itseään, että tässä sitä nyt sitten ollaan.

Raskautta ilman omaa vauvamahaa

Vaikka vauvat eivät kasvaneetkaan alkiosta sikiöksi ja sikiöstä vauvaksi Kirsin kohdussa, oli hän mukana raskaudessa koko sen ajan.

– Pidimme sijaisäitiin tiiviisti yhteyttä Skypen kautta ja myös kävimme Yhdysvalloissa marraskuussa, jolloin pääsimme mukaan ensimmäiseen rakenneultraan.

– Se oli järisyttävä hetki, enkä tule koskaan unohtamaan sitä, kun vauvat näkyivät ruudulla ensimmäistä kertaa. Minä ja mieheni vain itkimme emmekä kuulleet enää yhtään mitään muuta.

Kirsin äitiys alkoi muillakin tavoin ennen vauvojen syntymää, sillä hän oli lain mukaan kaksosten toinen vanhempi.

– Jo ennen synnytystä minun piti täyttää äidin oikeuksilla papereita lapsia varten, että esimerkiksi heti synnytyksen jälkeen heille annetaan ensimmäinen rokotus tai laitetaan tippoja silmiin eli minun piti hyväksyä ne.

– Se oli minusta ihan mahtavaa ja yhtäkkiä olin äiti siinä prosessissa, koska siihen asti olin lähinnä tsempannut sijaisäitiä, jonka mahassa vauvat olivat.

Äiti mukana myös synnytyksessä

Sijaissynnyttäjän laskettu aika oli huhtikuun alussa, mutta tulevat vanhemmat lensivät Yhdysvaltoihin hyvissä ajoin, koska kaksoset syntyvät keskimäärin kuukautta aikaisemmin.

– Itse sain olla synnytyssalissa mukana. Sitten vauvat olivat yhden päivän vastasyntyneiden teho-osastolla, koska he ovat keskosia, ja mies sai tulla sinne samantien heitä pitelemään. Se oli kyllä aika intensiivinen päivä. 

– Kaikki meni niin paljon paremmin kuin olisin voinut koskaan toivoa. Vauvat ovat terveitä, sijaissynnyttäjä on terve ja myös henkisellä puolella kaikki on hyvin kaikilla ihmisillä, jotka ovat olleet tässä osallisina. Ei voi muuta kuin hymyillä, tyytyväinen äiti toteaa.

Sijaisäiti täytti toiveet perheestä

Kirsi on todella kiitollinen sijaisäidille, joka täytti tuoreiden vanhempien hartaimman toiveen. 

– Nyt jälkikäteen olemme puhuneet siitä, kuinka isot paineet hänellä oli meidän puolestame. Vasta prosessin aikana hänkin todella ymmärsi, miten iso juttu tämä on. Jos jotain meneekin vikaan, meidän toiveemme murskautuisivat.

– Hänen edellisestä raskaudestaan oli melkein kymmenen vuotta ja nyt tuli vielä kaksoisraskaus. Se oli hänelle todella rankkaa henkisesti ja fyysisesti. 

Kirsi itse päätti valmistautua tulevaan äitiyteen raskausprosessin aikana, joksi hän odotusaikaa itse kutsuu, pitämällä itsestään mahdollisimman hyvää huolta. Fyysisesti se onnistuikin hyvin, henkisen puolen kuormittavuus paljastui tältäkin osin enimmäkseen jälkikäteen.

– Prosessi oli niin pelottava. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun sijaissynnyttäjämme olo oli tukala ja väsynyt ja hän sanoi suoraan, että hän hän menee päivä kerrallaan. Sitä mentiin sormet ristissä ja toivottiin, että kaikki menisi hyvin.

– Itse olin täällä tuhansien kilometrien päässä enkä voinut tehdä muuta kuin lähettää tsemppiviestejä ja hymiöitä. Olen niin onnellinen siitä, että tämä on nyt tehty eikä ole tarvetta aloittaa uudestaan tällaista matkaa, Kirsi toteaa kiitollisena puhelimessa.

Mitä on äitiys?

Kirsi sanoo pohtineensa prosessin myötä paljon sitä, mitä äitiys on. Hän pitää blogia nimeltä Matkalla perheeksi, ja on joutunut miettimään äitiyttä myös lukijoiden kyseenalaistaessa hänen vanhemmuuttaan.

– On kyseenalaistettu hyvin paljon sitä, miten paljon minä olen äiti. On kysytty esimerkiksi, että eikö siskoni ole se äiti ja että miten hän on tämän ottanut. On kysytty sijaisäidistä ja muun muassa siitä, enkö yhtään ajattele miten lapsille käy, kun he ovat (raskauden aikana) tottuneet hänen ääneensä.

Kirsille biologiaa tärkeämpää on sitoutuminen lapsiin.

–  Kun mietitään esimerkiksi adoptiovanhempia, joilla ei ole biologista sidettä lapsiin, mutta jotka ovat valmiita siihen, että heidän koko elämänsä tutkitaan ja käännetään ylösalaisin, se jo osoittaa aika paljon halua tulla vanhemmaksi ja kertoo siitä, että asia on mietitty.

Kirsin mielestä vanhemmuus on lapsen elämän turvaamista ja hyvää huolenpitoa. Hän myös toivoo, että kaikki ymmärtäisivät, että lapsi ei ole itsestäänselvyys. 

– Mielestäni vanhemmuus on sitä, että haluat antaa lapsillesi parhaat mahdolliset eväät maailmaan. Ei se tietenkään tarkoita, että ostetaan kaikki tai tehdään kaikkea mahtavaa, vaan että tarjotaan lapselle ne puitteet, joiden avulla hänen on hyvä lähteä oman elämänsä.

– Peräänkuulutan enemmän niiltä vanhemmilta, jotka pystyvät saamaan lapsia. Että he ymmärtäisivät, että se ei ole itsestäänselvyys vaan lahja. Tuota lahjaa pitää osata arvostaa ja lapsia hoitaa sen mukaan.

Erityisesti Kirsiä harmittavat tarinat kaltoin kohdelluista lapsista. 

– Kyllä minua kismittää hyvin paljon, että maailma ei ole reilu, kun lukee tarinoita siitä, miten lapsi on jätetty heitteille tai pahoinpidelty. Se satuttaa kaikkia kunnon äitejä ja kunnon vanhempia, mutta etenkin kun on itse käynyt läpi tällaisen prosessin. Kyllä se ottaa päähän.

Tänään Kirsin ensimmäinen äitienpäivä 

Palataan vielä vauvoihin, kaksi kuukautta vanhoihin tyttöön ja poikaan, jotka ovat Kirsin mukaan täysin erilaisia keskenään. 

– Tyttö on sellainen pohdiskeleva, hymyilee aika harvoin ja katselee pohdiskelevasti vähän kulmat kurtussa, tutkien. Poika taas ilmoittaa saman tien mitä mieltä hän on – niin hyvässä kuin pahassa – ja on paljon impulsiivisemman oloinen. Se on ihan älytöntä, en osannut odottaa ollenkaan, että meillä asuu täällä nyt kaksi niin täysin keskenään erilaista tyyppiä.

Haastattelupäivänä perjantaina äitienpäivän suunnitelmat olivat pikkukaksosten äidille vielä täysi mysteeri. 

– Oikein jännittää, mitäköhän mies meinaa tehdä äitienpäiväksi. Sieltä voi tulla ihan mitä vain. Sen nyt ainakin voi sanoa, että lapset eivät hirveästi vielä tee mitään, että tämä äitienpäivä on kyllä ihan täysin miehen vastuulla, onnellisen kuuloinen äiti nauraa. 

Lue kaikki Kirsin (nimi muutettu) matkasta äitiyteen ja elämästä jälkikasvun kanssa hänen itsensä pitämästä Matkalla perheeksi -blogista.