Äidit kirjoittivat New York Timesiin oman kokemuksensa äitiydestä ja siitä, miten se on muuttanut heitä.
Äitiyden koettiin muuttaneen muun muassa suhtautumista omaan kehoon, epäonnistumiseen, täydellisyyden tavoitteluun sekä omaan lapsuuteen.
Opettelin sanomaan “ei”
Casey Wilson kertoo aina olleensa ihminen, joka vastaa kaikkeen kyllä. Hän on suostunut aikoinaan kaikenlaiseen, stripparin riisumisesta pariterapiaan, ex-poikaystävänsä kanssa. Asianlaita kuitenkin muuttui, kun hän sai kaksi poikaa.
– Yhtäkkiä minulla ei ollut aikaa tehdä enää puoliakaan niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä: työnteko, avioliitosta ja ystävyyssuhteista huolehtiminen sekä Täydellisten naisten katsominen, Casey kirjoittaa.
Caseyn piti karsia menonsa vain niihin asioihin, joilla on todella merkitystä. Hänelle ein sanominen ei edelleenkään ole helppoa, sillä hän ei halua tuottaa ihmisille pettymystä.
– Mutta mikään ei pakota asettamaan rajoja niin hyvin kuin lasten saaminen. Meillä on energiaa vain rajallisesti, nainen kirjoittaa.
Caseyn mukaan lasten hankkiminen on tehnyt hänet tietoiseksi omasta kuolevaisuudestaan.
– Meidän täytyy sanoa ei voidaksemme sanoa kyllä asioille, jotka ovat todella tärkeitä, kunnes tulee aika sanoa hyvästi.
Aloin murehtia epäonnistumista
Nikole-Hannah Jones kertoo, ettei koskaan pelännyt epäonnistumista, kunnes sai tyttären. Hänen oma isänsä oli alkoholisti. Lapsuuden kokemukset aiheuttivat Nikole-Hannahissa uudenlaisia tunteita hänen ollessaan raskaana.
– Aloin pelätä, ettei minusta olisi äidin tehtävään. Tulisin tekemään monia virheitä, jotka voisivat jättää lapseeni elinikäisiä arpia, kuten oma lapsuuteni jätti minuun, nainen kirjoittaa.
Nikole-Hannah kertoo äitiyden lisänneen empatiaa hänen omia vanhempiaan kohtaan. Hän kuitenkin pelkää yhä kuollakseen epäonnistuvansa elämänsä tärkeimmässä tehtävässä.
– Kun lapseni oli vasta vauva, aloin kirjoittaa hänelle päiväkirjaa, jossa otan vastuun tekemistäni virheistä ja kerron hänelle, kuinka paljon rakastan häntä.
– Toivon, että kun hän kasvaa isoksi, päiväkirja saa hänet tuntemaan armollisuutta tekemiäni virheitä kohtaan, Nikole-Hannah kirjoittaa.
Ymmärsin, että täydellisyys on ansa
Raskaudesta synnytykseen ja imetyksestä nukkumisjärjestelyihin: Meaghan O’Connell halusi tehdä kaiken täydellisesti.
– Kun ensimmäinen lapseni syntyi, päällimmäisin murheeni oli, miten teen kaiken parhaiten. En tarkoita parhaiten poikani puolesta, perheeni, enkä edes itseni puolesta, äiti kertoo.
Nainen kertoo janonneensa hyväksyntää muun muassa muilta vanhemmilta ja joogaohjaajalta. Vuosi synnytyksen jälkeen Meaghan hakeutui terapiaan pohtimaan, mitä hän itse tarvitsee ja arvostaa.
– Opin kommunikoimaan ja pitämään huolta mielenterveydestäni, nainen kirjoittaa.
Toisen lapsensa kohdalla Meaghan meni jälleen terapeutin pakeille. Terapian avulla hän pystyi tekemään paljon päätöksiä perheensä hyväksi. Hän muun muassa aloitti masennuslääkityksen ja hyväksyi äidinmaidonkorvikkeen käytön.
Meaghan ymmärsi terapiassa, että täydellisyys ja toisten hyväksyntä ei ole äitiydessä tärkeintä. Kuvituskuva.
Opin arvostamaan kehoani
Carla Bruce-Eddings kertoo, ettei koskaan oikeastaan rakastanut kehoaan. Viisi vuotta sitten nainen tuli raskaaksi ja näki kehonsa sen myötä uudessa valossa. Nyt hänen kehonsa olikin yhteydessä uuteen elämään, joka kasvoi hänen sisällään.
– Synnytys tuntui helvetilliseltä ja täysin mahdottomalta, kunnes tein sen. Kokemus herätti kunnioitusta omia voimiani kohtaan, Carla kertoo.
Carla kirjoittaa äitiyden olevan loputonta tasapainottelua lujuuden ja antautumisen välillä. Äitiys on saanut hänet huomaamaan oman vahvuutensa, mutta myös sen, miten nopeasti se voi haihtua.
– Nyt tyttäreni tarkkailee minua ja näkee jokaisen vatsan sisään vetämisen sekä kavahduksen peilin edessä. Tiedän nyt, että kehoni pystyy tekemään niin paljon. Pidän siitä kiinni, kun joudun kohtaamaan sen heikkoudet.
Carla oppi näkemään kehonsa uudessa valossa raskauden ja äitiyden myötä. Kuvituskuva.
Opin näkemään lapsen jokaisessa vastaantulijassa
Ennen kuin Joanna Goddard sai lapsia, hän otti kaiken todella henkilökohtaisesti. Jos tuntematon auto kiilasi hänet tiellä tai kaupan henkilökunta oli hänelle tyly, Joanna jäi miettimään, miksi hänelle oltiin töykeitä ja miksi hänestä ei pidetty.
Saatuaan lapsia Joanna ymmärsi, ettei ihmisten käytös riipu yleensä sinusta, vaan heistä itsestään.
– Lapset kiukuttelevat, koska he ovat nälkäisiä, väsyneitä tai tylsistyneitä. Eivät he kiukuttele sinun takiasi. Sama pätee aikuisiin, Joanna kirjoittaa.
Nykyään kävellessään kaupungilla nainen miettii, mitä vastaantulijan elämässä mahtaa olla meneillään. Hän on oppinut rakastamaan tuntemattomia ja heidän mielialojaan.
– Kaikki ovat loppujen lopuksi jonkun lapsia, Joanna toteaa.
LUE MYÖS: Christina rakastaa äitinä olemista, mutta vihaa äitiyttä: "Se on niin raskasta"
Lue kaikki lifestyle-artikkelit
Lähde: New York Times