Äidin tuskainen tilitys: "Toivon, että minua ei tarvittaisi niin hiton paljon"

Mary Katherine joutui kokemaan monelle vanhemmalle tuttuja, ristiriitaisia tunteita, kun hän lähti kolmen päivän reissulle ilman lapsiaan. Vaikka Katherine odotti neljän yön matkaa ilman lapsia, samalla hän jännitti, miten perhe selviäisi ilman häntä. 

Scary Mommy -sivustolla Katherine kertoo, miten yritti varmistaa perheensä hyvinvoinnin kaksisivuisella ohjelistalla. Se muistutti esimerkiksi apteekissa käymisen, lasten esikoulusta hakemisen ja tilattujen ruokakassien vastaanottamisen tärkeydestä.

– "Ehkä tämä on vähän liikaa", ajattelin. Mutta, ei, olen lähtenyt kaupungista aiemmin ilman elämänohjepamflettia, ja tästä seurasi 26 puhelua ja myöhästyneitä lastenhakureissuja esikoulussa. Kaikki jäivät toki henkiin. Mutta kaunista se ei ollut, Katherine kuvaa.

Jätettyään ohjelappusensa ja lähdettyään matkaan Katherine alkoi tuntea outoa tunnetta. Käveleminen ja hengittäminen tuntuivat helpoilta.

– Kuin olisin juossut juoksumatolla jyrkässä kulmassa ja yhtäkkiä astunut pois siltä. Tunsin oloni... Painottomaksi, hän sanoo.

– Se oli vieras, mutta miellyttävä tunne, jonka keskeytti pian äidin syyllisyys. Mikä minua vaivasi? Miksi suhtauduin viikonloppuun kuin vankilasta vapautumiseen? Millainen äiti tuntee vapautuneensa, kun hän pakenee lapsiltaan?

Lue myös: Kolumni: En pidä lapsista, ja sitä olen saanut selitellä koko elämäni ajan

Katherine kuitenkin tajusi, ettei hän nauttinut siitä, että on erossa lapsistaan – hänhän rakastaa äitiyttä.

– Paino, joka päältäni putosi, oli jotakin aivan muuta: se oli painolasti, joka syntyy, kun on niin hiton tarvittu, Katherine sanoo.

Kumppanin vaativan työn vuoksi lapset ovat paljon Katherinen vastuulla. Hän tietää heidän rutiininsa, hoitajansa nimen ja muistaa, mitä papereita esikouluun pitää milloinkin viedä.

– Joten kun päätän tehdä kolmen päivän matkan, minun pitää kirjoittaa naurettavia listoja, tai asiat eivät vain hoidu. Ymmärrän, että se, että perheeni hädin tuskin toimii, kun poistun kaupungista, kertoo siitä, miten tarpeellinen olen heidän elämässään. Enkä kanna kaunaa tästä. Nautin äitiydestä enemmän kuin mistään muusta maailmassa, Katherine sanoo.

– Se on kaunis taakka, se, että on tarvittu. Mutta totuus on, että kyse on silti taakasta. Eikä äitien pitäisi tuntea syyllisyyttä tämän asian tunnustamisesta. Äidit, saamme rakastaa vauvojamme koko sydämellämme ja silti toivoa, ettei meitä tarvittaisi niin paljoa. Saamme rakastaa perheitämme ja toivoa, etteivät he olisi riippuvaisia meistä jokaisen hiton asian suhteen.

Katherinen mukaan vanhemmat haluavat olla tärkeitä perheilleen, mutta toisinaan koko ajan kaivattu ja tarvittu äitikin kaipaa taukoa.

Sen tunnustaminen ei ole noloa tai töykeää, vaan rehellistä.

– Rakastan lapsiani, perhettäni, työtovereitani. Rakastan elämääni. Mutta toivon myös, että toisinaan minua ei tarvittaisi niin hiton paljon.

Lähde: Scarymommy.com

***