Aiemmin Riikka, 39, ajatteli olevansa "vain tällainen ihminen" – sitten hänellä diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus: "Ei ole ihan helppoa, jos läheinen on koko ajan vihainen, vihoittelee ja pahoittaa mieltään"

Jälkeenpäin oli helppoa huomata, että oireita oli ollut varhaisteini-iästä asti.

– Olen ollut kovin impulsiivinen. Oli tyhjyyden tuntemuksia, oma identiteetti on ollut vähän epävarma. Ajoittain on ollut läheisriippuvuutta ja erilaisia pelkotiloja, Riikka Nieminenkuvailee.

Papereissa luki F60.3. Suomeksi se tarkoittaa epävakaata persoonallisuushäiriötä.

Oletti vain olevansa "kiihkeä persoona"

Aiemmin Riikka, 39, ajatteli olevansa "vain tällainen ihminen". Siis sellainen, jolla ei ole reaktioaikaa ollenkaan. 

– Reagoin kaikkeen vain suoraan. Ei ollut aikaa ajatella, mitä olen tekemässä, Riikka kuvaa.

Mielialat vaihtelivat ja tunteet eivät pysyneet hallinnassa. Riikka kiihtyi nollasta sataa sekunneissa ja koki tunteet tuhannen prosentin voimalla. 22-vuotiaana Riikka lopetti alkoholinkäytön kokonaan, koska se meinasi "lähteä lapasesta". Myös ihmissuhteissa oli ongelmia. 

Silti Riikka oletti pitkään olevansa vain luonteeltaan kiihkeä persoona.

– Ei sitä osaa kyseenalaistaa, ja kun ei kohtuuttomia ongelmia ollut, Riikka kuvailee.

Kun pettymys on sietämätön tunne

Enää Riikka ei täytä epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin kriteereitä. Kun hän katsoo menneeseen, on helppoa sanoa, mikä kaikki on muuttunut.

– Ihmissuhteissa en uskaltanut pyytää jotain, koska pelkäsin, että jos en saa sitä, en kestä pettymyksen tunnetta. Silloin kommunikointi muuttuu sellaiseksi, että vain vihjaillaan. Sitten ei saa mitään, koska ei pyydä suoraan, ja se johtaa joka tapauksessa pettymyksiin, Riikka kuvailee.

Pettymyksen sietäminen oli, no, sietämätöntä. Ahdistus tuntui aina täysillä ja söi elävältä, vaikka itse ongelma olisi ollut muiden silmissä pieni.

– Jos ulkopuolinen näkee tilanteen, usein sai kommentteja, että "älä nyt tuollaisesta suutu" tai "eihän tässä ollut mitään niin pahaa". Ei se ehkä normaalille ihmiselle ole paha, mutta ei sitä osaa, kun ihmisellä ei ole toimivaa tunnesäätelyä aivoissaan. Ehkä ei ole lapsena sitä oppinut tai se on muuten häiriintynyt, Riikka sanoo.

– Jos jokainen läheinenkin ymmärtäisi, että tämä läheiseni kärsii tätä sama asiaa, mutta aivan täysillä, voisi löytyä enemmän empatiaa. Ymmärrystä sille, miksi toinen vetää herneet nenään. 

Monet vähättelevät persoonallisuushäiriön oireita. Ymmärrystä siitä, millaista jatkuvaa kärsimystä se voi aiheuttaa, ei yksinkertaisesti ole.

– Epävakailla maailma muuttuu mustavalkoiseksi: sitä tuomitsee kaiken hyvää tai huonoon. Ja itsensä yleensä tuomitsee huonon puolelle. Moni meistä ihmisistä ei muutenkaan kykene kannustamaan ja tsemppaamaan itseään iloisesti joka päivä, niin jos vihapuhetta itseä kohtaan on koko ajan, ei se tuo hyvää mielenterveyttä tai kärsimysvapaata elämää kenellekään, Riikka sanoo.

– Silloin oleminen on aika raadollista, mutta siihen salakavalasti tottuu. Ei osaa kyseenalaistaa, että omassa olossa olisi jotakin erilaista kuin muiden maailmassa. 

F60.3 Epävakaa persoonallisuushäiriö 

• Mielenterveyden häiriö
• Heikentää toimintakykyä 
• Hoito: psykoterapia, tarvittaessa lääkitys

Oireita

Epävakaa tunne-elämä, vaikeus säädellä käyttäytymistä, ongelmat vuorovaikutussuhteissa muiden kanssa.

Mieliala vaihtelee usein, jopa useita kertoja päivässä. Impulsiivisuus saattaa näkyä esimerkiksi päihteiden käyttönä, ruoan ahmimisena, holtittomana seksielämänä tai osteluna. Hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelko on voimakasta. 

Kielteiset tunteet ovat pinnalla ja tunnereaktiot ovat suhteettoman voimakkaita. Vaikeus toimia pitkäjänteisesti tai sietää rajoituksia ja sääntöjä. Tyhjyyden, päämäärättömyyden, masennuksen, arvottomuuden, haavoittuneisuuden ja häpeän kokemuksia. 

Itsemurhariski on kohonnut. Kriisitilanteissa voi esiintyä todellisuuden tajun hämärtymistä, kuten harhaluuloja tai epätodellisia kokemuksia.

"Tunteiden intensiivisyys ja ailahtelu oli aivan järkyttävää"

Riikka sai persoonallisuushäiriödiagnoosinsa vasta 2000-luvulla. Hän sairastui invalidisoivaan, krooniseen kipuun vuonna 2006. Se vei jyrkkään alamäkeen.

– Jatkuva kivun kokeminen oli niin raskasta. Tunteiden intensiivisyys ja ailahtelu oli aivan järkyttävää, Riikka muistaa.

Riikalla diagnosoitiin paitsi epävakaa persoonallisuushäiriö, myös esimerkiksi vaikea masennus, johon liittyi psykoottisia vaiheita. 

Vuosi 2010 oli pohjakosketus. Silloin Riikasta tuli hänen omien sanojensa mukaan "huolellisesti hullu": hänhän kuuli ääniä ja näki hallusinaatioita.

– Identiteetin epävakaus oli hyvin näkyvissä: en tunnistanut itseäni peilistä, ja syvä tyhjyys oli paljon läsnä. Olin silloin todella itsetuhoinen ja vahingoitin itseäni. Halusin myös tehdä itsemurhan, Riikka muistelee.

"Nuo ajat ovat olleet koko elämäni kaikkien pelottavimpia kokemuksia"

Sitä, millaista on kuulla koko ajan ääniä ja nähdä hallusinaatioita, on vaikeaa selittää.

– Sillä hetkellä se on itselle täysin totta, kun kuvittelee näkevänä jotakin. Aivoissa on häiriö meneillään eikä sitä itse sillä hetkellä kyseenalaista. Se fiilis, että todellisuuden ymmärrys katoaa, on todella häiritsevä. Sitä on vaikea avata henkilölle, joka ei ole sitä kokenut. 

Riikkaa auttoi kuvaaminen. Hän yritti pysytellä pinnalla muistuttamalla itselleen, ettei hallusinaatioita voi nähdä kännykällä otetuissa kuvissa. Ne siis eivät voineet olla totta.

– Mustia kuviahan niistä tuli, kun puhelimessa ei silloin ollut salamaa, Riikka hymähtää.

– Niissä ei tietenkään muutenkaan näy mitään. Eihän siinä oikeasti ollut mitään. Sitä näki kaikennäköistä, ja kun se kokemus alkaa, sen aitoutta ei osaa kyseenalaistaa. Sen takia nuo ajat ovat olleet koko elämäni kaikkien pelottavimpia kokemuksia. Niissä nousee esille kaikki se kauheus ja paha, mitä pääni sisältä vain voidaan minulle keksiä. Se pelko ottaa niin voimakkaasti vallan, että sitä ei osaa heti kyseenalaistaa, että tämä ei ehkä ole totta. 

Hirveä kokemus myös antoi voimaa

Mielessä saattoi kuulua yksi, sama ääni jatkuvana toistona tai puhetta, josta ei saanut selvää. Riikka kuuli ääniä kahden vuoden ajan käytännössä päivittäin. Hän selvisi hetki kerrallaan, joskus itseään vahingoittaen.

– Itsen vahingoittaminen tuli keinoksi kestää sitä kaikkea. Kestää sitä, ettei olekaan mitään tunteita, tai sitä, että ei kyennyt enää itkemään. Että saisi itsestään edes jotakin irti, Riikka sanoo.

Oikeasti itsen vahingoittaminen ei ollut apukeino, vaan vain uusi ongelma muiden ongelmien päälle. Riikka kuitenkin katsoo mennyttä itseään armollisesti.

– Toimintani on aika ymmärrettävä, kun ei ollut tietoa muista toimintatavoista. Se tuntui silloin järkevältä. Onneksi nyt tiedän ahdistuksen hallintakeinoja ja myös opetan niitä viikoittain. 

Vaikka äänten kuuleminen oli hirveä kokemus, se myös antoi voimaa. Riikkahan selvisi pahimmista peloista ja kauhuista, joita hänen päänsä vain keksi tuottaa.

– Se, että olen selvinnyt jostakin, mikä tuntui silloin tosi vaikealta ja kaamealta, on antanut itselle voimaa. Ei tässä vallitsevassa todellisuudessa ole tullut niin isoa haastetta vastaan. Nyt selviäisin melkein mistä vain, Riikka kuvailee.

"Jos halua jotakin, se pitää oppia sanomaan"

Avun Riikka sai lopulta dialektisesta käyttäytymisterapiasta eli DKT:sta, jota hän nyt itsekin opettaa. Terapiassa opetellaan esimerkiksi, miten asioita pyydetään suoraan.

– Jos halua jotakin, se pitää oppia sanomaan. Ja miten ahdistusta hallitaan, jos tulee valtaisa pettymys? Nämä kuulostavat kauhean yksinkertaisilta asioilta, mutta monesti ne pienet jutut ovat niitä, joita niin sanotut normaalit ihmiset osaavat aika automaattisesti, mutta persoonallisuushäiriöiset eivät.

Nykyisin Riikka ymmärtää tunteitaan: kun hän on pettynyt, hän kertoo itselleen, että se on kurjaa ja ikävää, mutta tunteesta päästään eteenpäin. Elämä jatkuu.

– Olen pyrkinyt luopumaan vihasta kaikin tavoin. En lähde provosoitumaan. Kummityttöni sanoi, että sinä et suutu ikinä mistään. Minua niin nauratti se, kun ajattelin, ettei perheeni olisi aikaisemmin kuvitellutkaan kenenkään sanovan minusta tällaista lausetta. Olen ollut niin räjähdysherkkä, varsinkin nuorempana, Riikka sanoo.

Vihan taustalla on yleensä jotakin muuta 

Edelleen hän on impulsiivinen, mutta nyt viha ei enää vie mennessään. Riikka on ymmärtänyt, että tavallaan viha on valhe; yleensä taustalla on joku muu tunne.

– Tunteiden tunnistaminen ja erottaminen on auttanut tunnistamaan, että jos tuntuu vihaiselta, olenkin ehkä enemmän surullinen siitä, etten saanut jotain, mitä olisin halunnut. Epätoivo panee kiukuttamaan. Sitten osaan validoida: koen surua ja se on ok. Nyt tuntuu mälsältä vähän aikaa ja se menee ohi, kuten on aiemminkin mennyt, Riikka kuvaa.

Ennen hän olisi toiminut toisin. "Vanha" Riikka olisi huomannut olevansa vihainen ja yksinkertaisesti hyväksynyt sen totuudeksi.

– Olisin ajatellut, että minulla on oikeus olla vihainen, vaikka eihän kenelläkään ole oikeutta esimerkiksi huutaa toiselle. Ongelmia aiheuttaa se, ettei käsittele surua, vaan hyppää aina vihaan. Se aiheuttaa enemmän kärsimystä kuin se, että vain kohtaisi tunteitaan suoraan, Riikka sanoo.

"Stigmojen purkaminen on tärkeää, että ihmiset voivat saada apua"

Jotkut kehuvat Riikka rohkeaksi. Se johtuu siitä, että mielenterveysongelmiin liittyy edelleen tietty leima ja häpeä. Kaikki eivät halua kertoa asioistaan. Riikka haluaa kuitenkin olla avoin, ja hälventää aiheeseen liittyvää stigmaa puhumalla.

Nykyisin Riikka toimii Koulutetut Kokemusasiantuntijat ry:n eli KoKoAn puheenjohtajana. Hän on mukana THL:n itsemurhien ehkäisyn kansallisessa työryhmässä ja on myös kouluttanut lääkäreitä itsetuhoisen ihmisen kohtaamiseen.

Siinä on Suomessa vielä työtä.

– Usein harjoittelutilanteessakin vastauksena oli, että kun sä näytät tuolta, niin ei tässä ole oikeaa vaaraa siitä, että tekisit itsemurhan. Olen yleensä huolitellun näköinen ja meikattu, ja sitä piti avata, että tämän näköinen olin silloinkin, Riikka sanoo.

– Hoitopuolella usein oletetaan, että ihmisen pitää näyttää tietynlaiselta, ennen kuin hän on "tarpeeksi masentunut" tehdäkseen itsemurhan. Sellaisten stigmojen purkaminen on tärkeää, että ihmiset voivat saada apua.

Oman käytöksen muuttaminen riitti

Vaikean vaiheen jälkeen Riikka alkoi toipua. Välit perheeseen ovat nyt hyvät.

– Meillä on nyt äidin kanssa todella hyvä äiti-tytärsuhde. Olen siitä hyvin iloinen, Riikka sanoo.

Kun hänen käyttäytymisensä muuttui, muutkin muuttuivat: riitoja ei enää syntynyt, kun Riikkakaan ei haastanut niitä.

– Vaikka en voi muiden käytöstä muuttaa, oman käytöksen muuttaminen riitti, Riikka kuvaa.

Toki taantuma voi aina tulla. Varsinkin masennus uusii herkästi, ja kovan stressin aikana esimerkiksi harhat voisivat palata. Riikka ei kuitenkaan ole siitä kovin huolissaan.

– Terapian kautta oppinut midfulness-menetelmiä, tunteiden tunnistamista ja nimeämistä. Se auttaa, että tietää, voiko hyvin vai huonosti. Nyt on mennyt viitisen vuotta ihan hyvin, Riikka kuvaa.

Itsemurha-altis diagnoosi

Epävakaan persoonallisuuden diagnoosin saadessaan Riikka oli jo aavistellut jotakin. Hän koki kiitollisuutta siitä, että oireille löytyi selitys. 

– Diagnoosi auttoi hakemaan oikeanlaista apua. Epävakaista kymmenen prosenttia kuolee oman käden kautta. Se on itsemurha-altis diagnoosi. Kaikkien on tärkeää ymmärtää, että tällä todella on merkitystä, Riikka sanoo.

Kaikki eivät kuitenkaan saa haluamaansa hoitoa.

Aikaisemmin ihmiset pelkäsivät kovasti, että joutuvat mielisairaalaan. Nyt hoitoon ei pääse, vaikka kuinka haluaisi. Se tuntuu nurinkuriselta.

– Moni ei osaa myöskään ajatella sitä, miten omaiset suhtautuvat. Omaiset tulisi huomioida hoidossa, heille tulisi kertoa oireista, jotka kuuluvat diagnoosiin, jotta jaksaminen riittäisi ja he kestäisivät auttaa, Riikka sanoo.

– Ei ole ihan helppoa, jos läheinen on koko ajan vihainen, vihoittelee ja pahoittaa mieltään. Sitä herkästi pitää ihmisen omana syynä. Se ei auta tilannetta eteenpäin, vaan tuottaa lisäongelmia. Omaiset väsyvät helposti ja on riski, että heillekin syntyy mielenterveyden ongelmia.

"Pitää osata myös pyytää apua suoraan"

Mielenterveysongelmaisille Riikka haluaa kertoa, että kuntoutuminen on mahdollista. Vaikeimmalla hetkellä ihminen usein aliarvioi mahdollisuuksiaan; siis uskoo, ettei nykytilanne koskaan voi muuttua, vaikka avun ja tuen avulla ylimääräisestä kärsimyksestä voisi vapautua. 

– Yksin on välillä tosi vaikea selviytyä. Pitää osata myös pyytää apua suoraan. Jos vain vihjailee esimerkiksi lääkärille, ei hän välttämättä ymmärrä. Pitää pystyä sanomaan suoraan, vaikka se tuntuu vaikealta ja pelkää, että tulee pettymys. Siitä huolimatta. Muuten apua ei saa, Riikka sanoo.

LUE MYÖS: Armeijassa Sami alkoi pelätä ja oksentaa, sitten alkoivat harhat – toipuminen vei vuosia: "Äänet mielessä voivat olla hyvin julmia"

Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit! 

Osittaiset lähteet, faktalaatikko: Kaypahoito.fi, Mielenterveystalo.fi, Mielenterveystalo.fi 2,Terveyskirjasto.fi