Epävakaa persoonallisuushäiriö sekoitti Riikan elämän vuosiksi – ”En uskaltanut puhua harhoistani”

Persoonallisuushäiriön oireet alkoivat näkyä Riikka Niemisen elämässä jo varhaisessa teini-iässä. Tunteiden skaala saattoi vaihdella nollasta sataan, mitään välivaiheita ei pahemmin ollut. Pettymyksiä oli hyvin vaikea kestää, asiat olivat mustavalkoisia, joustaminen ei ollut mahdollista ja kommunikointi oli vaikeaa.

– Saatoin vihjailla enkä pyytänyt asioita suoraan. Kun asiat eivät toimineetkaan, kun olin vain vihjaillut, niin sitten sitä pettyi, Riikka kertoo.

Riikka koki olonsa tyhjäksi. Millään ei ollut merkitystä eikä väliä. Sairauteen kuului myös voimakas impulsiivisuus ja toisinaan hypomaanisia jaksoja.

– Impulsiivisuus näkyi niin, että tuli sanottua mitä sattuu. En tiennyt, että voin oikeasti hallita niitä tunteita, vaikka olisin vihainenkin.

Riikalla alkoi esiintyä myös ääni-, näkö- ja kuuloharhoja. Iltaisin väsyneenä ja stressaantuneena nukkumaan mennessä Riikan pää alkoi muodostaa pahimpia kauhukuvia, mitä saattaa kuvitella.

– Koin näkeväni kaikenlaisia änkijöitä ja mönkijöitä, oli hyvin ahdistavaa mennä nukkumaan. Silloin minulla oli sellainen ongelma, ettei kännykässäni ollut salamaa, sillä halusin ottaa kuvia niistä. Olisin halunnut todistaa itselleni, ettei siellä ole mitään.

Epävakaa persoonallisuushäiriö

• Tyypillistä tunnetilojen ja minäkuvan epävakaus ja huomattavan impulsiivinen käytös
• Ihmissuhteet ovat usein intensiivisiä ja epävakaita ja vaihtelevat ihainnoinnista täydelliseen vähättelyyn
• Käytökselle ominaista hylätyksi tulemisen pelko, helposti ärtyminen, vaikeus kontrolloida suuttumusta, itsetuhoinen impulsiivisuus ja toistuvat itsemurhayritykset

Lähde: Terveyskirjasto.

– Minulla oli harhoja kahden vuoden ajan lähes joka päivä. Se oli todella kuluttava ajanjakso.

Harhat eivät kuitenkaan olleet käskeviä tai keskustelevia, kuten skitsofreniassa.

– Saatoin kuulla, että joku vieressä sanoo jotain, mutta sanoilla ei oikeastaan ollut merkitystä. Aivot olivat niin kuormittuneet, että näin kaikkia kamaluuksia ja kuulin asioita.

Riikan todellisuudentaju alkoi olla jo hataralla pohjalla. Parikymppinen nainen tajusi hyvin, etteivät oireet olleet normaaleja. Hän oli kuitenkin hämmentynyt, sillä hän ei tiennyt, mihin oireet liittyivät.

– Niistä ei hirveästi uskaltanut puhua, sillä pelkäsin, mitä siinä käy. Olin nähnyt vain jotain hulluja amerikkalaisissa elokuvissa, pop-kulttuuri oli leimannut mielenterveysongelmaisia jotenkin vaarallisiksi tai sekopäiksi. Se antaa aika vääristynyttä kuvaa todellisuudesta.

Riikka alkoi myös olla itsetuhoinen. Se sai hänet hakeutumaan 22-vuotiaana mielenterveyspalveluiden asiakkaaksi. Itsetuhoisuus otettiin heti vakavasti, ja Riikka sai tehokasta apua ja enemmän tietoa ongelmistaan. Olo helpotti. 

Ongelmat alkoivat syventyä

Riikka voi hetken paremmin, mutta neljän vuoden päästä alkoivat fyysiset ongelmat, jotka ajoivat uudestaan pohjalle. Tulehdusreaktiosta alkoi krooninen kipu, joka vaikuttaa Riikan tasapainoon niin, että hän tarvitsee normaaliin elämään paljon erilaisia apuvälineitä ja avustajan.

Elämäntilanteen huononeminen sai epävakaan persoonallisuushäiriön oireet uudelleen pintaan.

– Kun oli kroonista kipua, koin oudosti hallitsevani ahdistusta aiheuttamalla itselleni väliaikaista kipua muualle. 

Lue myös: Mikä on persoonallisuushäiriö, mikä vain luonteenpiirre? "Narsisti-sanasta on tullut lyömäase"

Riikka ei viillellyt itseään, sillä hän ei halunnut jättää pahasta olosta merkkejä. Sen sijaan hän aiheutti käsittämättömän kovaa kipua itselleen esimerkiksi repimällä kynsiään irti, tunkemalla kynsien alle tavaraa ja ajelemalla naamaansa epilaattorilla.

Riikka sai myös itsemurha-ajatuksia, joiden vuoksi hänet haluttiin ottaa sairaalan suljetulle osastolle. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska Riikka tarvitsi fyysisten oireidensa takia henkilökohtaisen avustajan apua. Suomessa ei tuolloin ollut yhtään suljettua osastoa, jossa se olisi ollut mahdollista.

– Minut pistettiin sitten yksin kotiin.

– Tällaisia asioita ei saisi päästä tapahtumaan, jos ihmisellä on monia ongelmia. Silloin tarvitaan vielä enemmän apua, eikä niin, ettei löydy yhtään apua.

Riikalla oli omasta mielestään jo pelkän kivun takia syitä itsetuhoisuudelle, mutta hän koki hoitohenkilökunnan puolelta vähättelyä.

– Potilaan sanoja pitäisi terveydenhuollossa kuulla vielä enemmän eikä luottaa vain siihen, mitä näkyy ulospäin.

Lopulta Riikka otettiin päiväosastolle. Siellä itsetuhoisuuteen puututtiin.

Diagnoosista tolkkua elämään

Riikka sai epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin 26-vuotiaana.

– Se oli merkittävää, sillä sitä kautta ymmärsin harhat. Pystyin ymmärtämään, että oireet kuuluvat tällaiseen pakettiin. Ymmärsin kokonaisuutta ja sain hallinnan tunnetta. Tuli jonkinlainen tolkku. 

Jo aiemmin Riikalla oli todettu masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

– Monet ovat väheksyneet persoonallisuushäiriön diagnoosia, että "eikö kaikilla ole vähän jotain ongelmaa". Ei se olekaan häiriö ennen kuin se tuo ongelmia elämään. Itseni oli helppo ymmärtää diagnoosi ja ongelma, sillä se häiritsi jo todellisuuskäsitystäni. Oireita oli vaikea kestää ja hallita.

Vaikka hoitoon päästyään Riikka sai diagnoosin lopulta varsin nopeasti, terapian alkaminen kesti hänen mielestään kohtuuttoman pitkään. Siihenkin vaikuttivat fyysiset oireet: kivut täytyi ensin saada hallintaan. Samalla seuranta ja reseptien uusiminen siirrettiin perusterveydenhuoltoon, jossa Riikka sai taistella lääkkeiden määräämisestä aluehallinnossa asti.

Muut ongelmat veivät huomion oikean hoidon aloittamiselta.

– Se on yksi syy, miksi olen halunnut ryhtyä kokemusasiantuntijaksi. Haluan parantaa palveluita muille. Yksi ongelma versoo yleensä muita ongelmia, olivat ne sitten terveydellisiä tai vaikka toimeentulollisia. Suomessa nämä palvelut toimivat hirveän huonosti yhteen, koko pakettia ei usein huomioida.

Parissa päivässä yritys pystyyn, useita muuttoja

Epävakaa persoonallisuushäiriö vaikutti Riikan elämänlaatuun erityisesti tunteiden tasolla. Hän saattoi myös vaihtaa työpaikkaa, asuinpaikkakuntaa tai poikaystävää ihan noin vaan.

– Olin muuttanut 26 vuoden ikään mennessä 19 kertaa. Ehdin olla yksityisyrittäjäkin niin, että ei mennyt kuin kolme päivää idean saamisesta ja asuin toisella paikkakunnalla ja minulla oli yritys pystyssä. Meno on ollut aika vauhdikasta koko ajan, ja impulsiivisuus on näkynyt ihan selkeästi.

Riikan ihmissuhteet olivat sairauden aikana hyvin dramaattisia. Kriisejä, itkua ja hammasten kiristystä oli melkein joka viikko.

– Nykyään vihaisena kykenen olemaan rauhallinen ja miettimään, mitä sanon. Silloin en voinut ymmärtää, että se olisi oikeasti mahdollista.

– Elämä oli aikamoista sähläämistä. Omia sisäisiä tiloja oli vaikea viestiä ulospäin.

Terapia auttoi

Persoonallisuushäiriötä hoidettiin psykiatrikäynneillä ja dialektisessä käyttäytymisterapiassa. Käyttäytymisterapia oli kaikista merkittävin tekijä Riikan toipumisen kannalta.

– Yksilökäynneillä käytiin läpi sitä, miten voisin käyttäytyä tilanteissa eri tavalla. Opin, miten voin itse ottaa ohjat omasta elämästäni.

Lisäksi Riikka kävi taitovalmennusryhmässä, jossa käytiin läpi erilaisia tilanteita muiden potilaiden kanssa ja opeteltiin muun muassa ihmissuhde- ja tietoisuustaitoja sekä ahdistuksen hallintaa. Muiden esimerkkien kautta Riikka oppi näkemään myös oman tilanteensa paljon selkeämmin.

– Terapian jälkeen on löytynyt erilaisia toimivampia tapoja käyttäytyä tilanteissa siten, että voin säilyttää itsekunnioitukseni. Nykyään kykenen toimimaan erilaisissa tilanteissa ihan niin kuin muutkin aikuiset.

– Psykiatrian poliklinikoilla pitäisi olla enemmän näitä ryhmiä. Vertaisilta otetaan neuvoja vastaan paljon herkemmin kuin hoitohenkilökunnalta, auktoriteetilta.

Koko elämä muuttui

Riikka on nyt 37-vuotias, ja terapia on muuttanut hänen elämänsä ja erityisesti elämänlaatunsa oikeastaan kokonaan. 

– En koe nykyään enää täyttäväni epävakaan persoonallisuushäiriön diagnostisia kriteerejä.

Enää Riikalla ei ole tarvetta kouhottaa menemään samalla tavalla. Hän on tyytyväinen rauhallisuuteen.

– Nyt on vaikea muistaa, milloin olisi viimeksi ollut edes riitaa. Pystyn elämään paljon tasapainoisempaa elämää ja olemaan ihana ihminen muille.

– Kummilapset sanovat minulle, että sinä et sitten suutu mistään. En olisi ikinä voinut kuvitella, että joku sanoo minulle noin, Riikka naurahtaa.

Ihmissuhteet ovat paljon kestävämmällä pohjalla aikaisempaan verrattuna. Riikalla on miesystävä ja perhettä ja ystäviä ympäri Suomea. Kotona Espoossa vieraita käy tiheään tahtiin.

Mielenterveysongelmia ei pitäisi hävetä

Riikka haluaa auttaa myös muita. Oman kolme vuotta kestäneen dialektisen käyttäytymisterapian jälkeen hän jäi ryhmään toiseksi ohjaajaksi kokemusasiantuntijana.

Nyt Riikka toimii Mielenterveysliiton jäsenyhdistys KoKoA:n eli Koulutettujen Kokemusasiantuntijat ry:n pääkaupunkiseudun aluevastaavana sekä valtakunnallisen Kokemustoimintaverkoston pääkaupunkiseudun ohjausryhmässä.

– Kun olen itse tarvinnut elämässä paljon apua, niin on ollut kauhean tärkeää, että olen nyt pystynyt auttamaan myös muita. Se on voimavara, josta saa hyvän fiiliksen, kun voi tehdä jotakin muidenkin hyväksi.

Roolissaan kokemusasiantuntijana Riikka on pitänyt potilaiden puolia esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön itsemääräämisoikeuslain valmistelussa.

– Neuvottelupöytään tarvitaan aina tällainen asiakasnäkökulma, jotta heidän äänensä tulee kuuluviin.

Omaa blogia pitävälle Riikalle on hyvin tärkeää, että mielenterveysongelmat pysyvät pinnalla ja että niihin liittyvää stigmaa pystyttäisiin poistamaan. Mielenterveysongelmia ei pitäisi mitenkään hävetä.

– Vaikka ihmiset haluavat aina kuulla selviytymistarinoita, minusta paljolti on kyse siitä, että täytyy vain oppia elämään näiden asioiden kanssa, Rikka sanoo.

***

Mikä askarruttaa suomalaisia mielen asioissa?

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio kertoi Huomenta Suomessa elokuussa, että useimmiten suomalaiset painivat hyvin arkisten pulmien parissa. Miten tulla oman mielen kanssa toimeen?