Uuden sijoitusasunnon hankkiminen ei ole noin joka toisen Suomen Vuokranantajien kyselyyn vastanneen mielessä.
Vuokranantajien aikeet ostaa uusi sijoitusasunto ovat vähentyneet viime vuodesta, ilmenee Suomen Vuokranantajien jäsenkyselystä.
Noin puolet vastaajista arvioi, että he eivät aio hankkia uutta sijoitusasuntoa seuraavan vuoden aikana. Näin ajattelevien vastaajien osuus kasvoi edellisen vuoden kyselystä noin viidellä prosenttiyksiköllä.
Uuden sijoitusasuntoa aikoi hankkia 13 prosenttia vastaajista. Heidän osuutensa väheni edellisestä kyselystä yli prosenttiyksiköllä.
Epätavallinen tilanne vuokramarkkinoilla
Koronakriisin venyminen on vähentänyt kysyntää vuokra-asunnoista samaan aikaan, kun uusia asuntoja on valmistunut rivakkaa vauhtia. Tilastokeskuksen mukaan vapaarahoitteiset vuokrat laskivat loka–joulukuussa edelliseen neljännekseen verrattuna.
Asuntosijoittajat ovat aiempaa varovaisempia Vuokranantajien mukaan etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lue myös: Nordean ekonomistit: Omikron on vain hidaste – Suomen talouden ennustetaan kasvavan reippaasti
Suurista kaupungeista ostoaikeita on kyselyn mukaan vähiten Helsingissä. Espoossa ja Kauniaisissa ostoaikeet romahtivat viime vuoden kyselyyn verrattuna. Vantaalla niiden vastaajien osuus, jotka eivät aio hankkia uutta sijoitusasuntoa, kasvoi 31 prosentista 61 prosenttiin.
Koronan negatiiviset vaikutukset
Suomen Vuokranantajien jäsenkysely toteutettiin viime vuonna marras–joulukuussa.
Kyselyyn vastasi 2 114 yksityistä vuokranantajaa.
Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen arvioi tiedotteessa, että pääkaupunkiseudun asuntomarkkinan muutokset näkyvät vastauksissa.
– Vuokralaisen löytämisen vaikeudet yhdistettynä asuntojen kallistumiseen ei ole asuntosijoittajalle lähtökohtaisesti otollisin hetki uuden asunnon hankintaan. Koronan negatiiviset vaikutukset ovat osuneet muun muassa opiskelijoihin ja muihin ryhmiin, jotka tyypillisesti asuvat vuokralla, Rokkanen kertoo.
Lue lisää: Tämä voi yllättää asunnonomistajat – taloyhtiöiden on syytä varautua jopa 30 euron kuukausittaiseen ylimääräiseen kustannukseen
Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg arvioi hiljattain, että asuntosijoittajien suosimia pieniä vuokra-asuntoja on paljon myynnissä.
– Jos vuokralaista ei löydy ja tuottoa tule, pieni asunto myydään. Nyt on ostajan markkinat, joten samalla on mahdollisuus hankkia tilalle parempituottoisia vuokra-asuntoja, Mannerberg kuvaili.
Kaupungeissa on kuitenkin isot erot, ilmenee Vuokranantajien kyselystä. Turussa ja Tampereella vuokranantajat arvioivat, että paikallinen vuokra-asuntomarkkina voi vuokranantajan näkökulmasta paremmin kuin vuosi sitten.