Aino-Kaisa Saarinen ei lähtenyt keskiviikkona ollenkaan mukaan toimittajien kyselyihin siitä, kuinka syvällä hän kävi henkisesti tultuaan pudotetuksi tiistaisesta kympin kisasta.
Saarisen ajatukset olivat jo viestissä, jonka aloitusosuuden hän hiihtää torstaina iltapäivällä Salpausselän maastossa.
- En ole lehmä, en märehdi. Te voitte kirjoittaa, mitä haluatte, mutta minä en halua siihen lehmälaumaan liittyä, Saarinen sanoi joukkueen mediatilaisuudessa Vierumäellä.
Hän vakuutti, että huippu-urheilijan ammatissa on mahdollista toimia vain niin, että katsoo eteenpäin.
- Jos alat katsella taaksepäin, niin sinun urasi on förbi.
- Eilinen kisa meni jo, siihen on turha jäädä.
Tiistain kympillä suomalaisten huollolla oli ongelmia, kun pari hiihtäjää valitsi alleen väärät sukset. Saarinen uskoo, että torstaiksi ennakoidussa lumisateessa huolto onnistuu.
- Olen jo varmistanut, että saadaan hyvät sukset. Meillä on hyvä huoltotiimi, ja odotan, että pääsen lentämään niillä suksilla.
- Olen yrittänyt olla ja olenkin ollut kannustava. Uskon, että hyvällä joukkuetsempillä ja myös huoltojoukkuetsempillä saadaan paras tulos ja heidän ammattitaidostaan kaikki irti, mikä lähtee, Saarinen viittasi suksihuoltajiin.
Saarinen on Suomen viestinelikon ehdottomasti kokenein viestinhiihtäjä. Hän nimesi vahvuudekseen kokemuksen ohella rautaiset hermot.
- Olen ollut urallani monessa kiirastulessa, ja selvinnyt niistä hyvin.
2:04