FASD on niin alidiagnosoitu, että arviolta jokaisessa koululuokassa voi olla yksi alkoholille sikiöaikana altistunut lapsi. Näin kertoo Viiden jälkeen -ohjelmassa FASD-päivänä vieraillut Kehitysvammaliiton Sari Somer. Somerin mukaan alkoholi on sikiölle vielä pahempaa myrkkyä kuin huumeet.
Alkoholi vaikuttaa keskushermoston kehitykseen ja erityisesti aivot voivat vaurioitua.
– Aivot kehittyvät koko sikiön ajan ja siksi alkoholi on kaikista pahin, pahempi kuin mikään huume sikiölle, Somer toteaa.
FASD voi näyttäytyä lievänä tai olla todella vaikea.
– Voi olla lieviä neuropsykiatriavaikeuksia tai voi olla vaikeasti kehitysvammainen.
Voi myös hyvin olla, että se ei näy päällepäin mitenkään.
– Ulospäin tämä ei ole koskaan näkynyt, toteaa myös ohjelmassa vieraillut kokemusasiantuntija Eevaliisa Nwogu.
Nwogun lapsuudessa FASD vaikutti muun muassa vuorovaikutustilanteissa, mikä ilmeni erityisesti koulussa haasteina, mutta on se yhä jatkuvasti läsnä.
– FASD vaikuttaa päivittäisessä elämässä. Joudun ennakoimaan arkeani tosi paljon ja sitä, miten jaksan. Kun väsyy herkästi, niin aivot ei toimi. Käytän kalenteria ja muistiinpanoja tosi paljon, Nwogu sanoo.
"Jokaisessa koululuokassa voi olla yksi alkoholille sikiöaikana altistunut"
Diagnoosin saaminen antoi ymmärrystä.
– Kun sain tietää, mikä on haasteitteni nimi, ymmärsin, että en ole tyhmä. Pystyin ymmärtämään diagnoosiani ja hakemaan tukea ja löytämään keinoja, joilla pärjään.
Somerin mukaan FASD-diagnoosit ovat jäävuoren huippu.
– Meidän arvio on, että jokaisessa koululuokassa voisi olla yksi alkoholille sikiöaikana altistunut. Diagnosointi on vaikeaa, koska pitäisi tietää, että äiti on juonut.
Äidin näkeminen toi rauhan
Nwogu kertoo kohtaamisestaan äitinsä kanssa ennen hänen kuolemaansa.
– En ole koskaan asunut biologisen äitini kanssa. Ennen hänen kuolemaansa tapasin hänet ja näin sen, kuinka sairas hän oli. Ymmärsin siinä vaiheessa, että hän olisi tarvinnut apua ja hän ei voinut sille mitään silloin, kun hän käytti alkoholia. Silloin annoin äidille anteeksi ja katkeruus jäi.
Katkeruus jäi, mutta itse asiasta pitäisi Nwogun mukaan puhua nykyistä enemmän.
– Liikaa pelätään leimaantumista. Kun alettaisiin puhua, että millaisia erilaisia oireita on FASDissa, niin se toisi tietoisuutta ja mahdollistaisi tuen saamisen ihmisen elämään.
Katso myös:
4:50