Äitiä syytetään vauvansa murhan yrityksestä Espoossa

Poliisi kuvituskuvia3
Kuvituskuva.Mediahub
Julkaistu 29.01.2024 13:53

MTV UUTISET – STT

Syyttäjän mukaan vanhemmat olivat pahoinpidelleet vain muutaman viikon ikäistä vauvaa useasti.

27-vuotiasta naista syytetään 11-viikkoisen vauvansa murhan yrityksestä Espoossa. Syyttäjän mukaan nainen kohdisti vauvan päähän voimakkaita iskuja, jotka aiheuttivat vauvalle hengenvaaralliset vammat.

– Teko on jäänyt yritykseksi, koska asianomistaja on toimitettu sairaalahoitoon ja onnistuttu pelastamaan. Asianomistajan yleistila on sairaalaan tuotaessa ollut huono ja hänet on siirretty intuboituna leikkaukseen, minkä jälkeen hän on ollut teho-osastolla hengityskoneessa, syyttäjän haastehakemuksessa kerrotaan.

Syytteiden käsittely alkoi maanantaina Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Murhan yrityksen lisäksi naista syytetään yhdessä vauvan isän kanssa useista vauvaan kohdistuneista törkeistä pahoinpitelyistä.

Lue myös: Anteron, 84, tililtä vietiin 64 000 euron eläkesäästöt – näin huijaus eteni

Syyttäjä: Pahoinpitelivät pariviikkoista lasta

Rikosten tekoaika ulottuu viime vuoden syyskuusta marraskuuhun. Syyttäjän mukaan väkivalta alkoi, kun lapsi oli vain pari viikkoa vanha.

–  (Syytetyt) ovat käsitelleet asianomistajaa hoitotilanteiden yhteydessä tai muutoin väkivaltaisesti sellaisin ottein, että se on vahingoittanut lapsen terveyttä. (Syytetyt) ovat kohdistaneet voimakkaita iskuja asianomistajan päähän sekä puristamalla, lyömällä tai muulla tavalla kohdistaneet väkivaltaa myös asianomistajan ylävartaloon, syyttäjä sanoo.

Syyttäjän mukaan tekoja on pidettävä erityisen raakoina ja julmina, kun otetaan huomioon tekotapa sekä se, että rikokset kohdistuivat puolustuskyvyttömään vauvaan, joka on tilanteissa ollut täysin riippuvainen tekijöistä.

–  Rikos on lisäksi kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon uhrin nuori ikä sekä se, että teko on kohdistunut vastaajan omaan lapseen, jonka hoidosta hän on ollut vastuussa ja jonka tulisi olla turvassa hänen luonaan ja hoidossaan.

Syyttäjä vaatii naiselle vähintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta. Miehelle vaaditaan vähintään vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollista vankeustuomiota.

STT ei ole saanut käräjäoikeudelta tietoa, ovatko vastaajat toimittaneet oikeudelle ennakkovastuksia, joista ilmenisi heidän kantansa syytteisiin.

Tuoreimmat aiheesta

Oikeudenkäynnit