"Aivan sekopäistä" – F1-sarjan rahanmeno järkyttänyt mukaantuloa harkitsevan yhtiön

Aston Martin
Aston Martinin logo on näkynyt viime vuodet Red Bullin F1-autoissa.xpbimages.com/All Over Press
Julkaistu 16.01.2018 13:05

MTV SPORT

F1-moottoritoimittajan roolia harkitsevan urheiluautovalmistajan Aston Martinin toimitusjohtaja Andy Palmer päivittelee kuninkuusluokan vaatimia resursseja.

Red Bull -tallin pääsponsorina ensi kaudella toimiva Aston Martin on kiinnostunut valmistamaan F1-moottorin kaudelle 2021, mutta valmistaja on patistanut sarjan päättäviä tahoja leikkaamaan ensin merkittävästi uusien moottorien kustannuksia.

– Eniten vaakakupissa painavat valtavat kustannukset ja valtava monimutkaisuus. Siellä päätään nostavat niin epäluotettavuus kuin kulutkin. Ja millaisia tuottoja voisimme odottaa? Ongelmamme on, että talleilla väitetään olevan jopa 80-100 henkeä tekemässä töitä yhden hemmetin turboahtimen kanssa. Se on aivan sekopäistä, Palmer kritisoi.

– Kulut ovat kasvaneet niin tolkuttomalle tasolle, jolloin hanke karkaa meidän osaltamme ulottumattomiin. Minulla ei ole niin montaa ihmistä työskentelemään turboahtimen kanssa, Palmer lisäsi.

Aston Martin on palkannut Ferrarin entisen moottoripomon Luca Marmorinin kehittelemään uutta F1-voimanlähdettään. Valmistajan hyppy mukaan kuninkuusluokkaan ei kuitenkaan ole vielä läheskään varmaa.

– Pyysin häntä jo miettimään, millaiset säännöt saattavat olla ja millaisia kumppaneita saatamme tarvita moottorin kehitystyössä ja valmistamisessa. Jos se ei kuitenkaan ole kaupallisesti kannattavaa, niin emme tee sitä, Palmer alleviivasi.

Lähde: f1fanatic.co.uk

Tuoreimmat aiheesta

F1