Ohjaaja Aki Kaurismäki on kovassa huudossa Saksassa.
Suomen kansainvälisesti tunnetuin elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki on otettu Berliinin elokuvafestivaalilla juhlien vastaan. Hänen tuorein teoksensa Toivon tuolla puolen kilpailee festivaalin pääsarjassa huomenna lauantaina.
– Jostain syystä saksalaiset ovat aina ymmärtäneet hivenen vinksahtanutta huumoria, Kaurismäki arvioi menestyksensä salaisuutta MTV:lle.
Voittoa Kaurismäki ei kuitenkaan tavoittele vaan kertoo, että jos se osuu kohdalle, hän lahjoittaa palkinnon hyväntekeväisyyteen.
Kaurismäki totesi suomalaismedioille eilen torstaina, että Toivon tuolla puolen jää hänen uransa viimeiseksi elokuvaksi.