Netissä varoitellaan maisemakuvasta, joka voi pilata puhelimen. Esimerkiksi Google ei kuitenkaan ole kommentoinut "kirottua taustakuvaa".
Netissä kiertää varoitus "kirotusta taustakuvasta", joka pilaa puhelimen pelkällä olemassaolollaan. Tietynlaisen maisemakuvan asettaminen taustakuvaksi kaataa muun muassa Samsugin puhelimia, kertoo Cnet.
Varoitusta on jaettu esimeriksi Twitterissä videoiden kera. Videoilla näkyy, miten puhelimen näyttö alkaa taustakuvan asettamisen jälkeen vilkkua, eikä puhelinta enää saa esimerkiksi suljettua. Ongelman kerrotaan vaikuttaneen myös Googlen ja Applen joihinkin puhelinmalleihin.
Tämä oli ilmeisesti ensimmäinen varoitus kyseisestä kuvasta. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Ongelmana kuvan värit?
Tekniikkauutisia julkaisevan Android authority -sivuston Bogdan Petrovan yritti löytää ilmiölle selityksen. Bogdanin haastatteleman ohjelmistokehittäjän mukaan ongelma ei piile itse kuvassa, vaan sen väreissä.
Android-puhelimen taustakuvassa on oletuksena sRGB-väriprofiili, mutta puhelin ei osaa tarkistaa, onko käyttäjän taustakuvaksi asettamassa otoksessa juuri tämä väripaletti. "Kirottu taustakuva" on paletiltaan vääränlainen, mutta puhelin suostuu silti asettamaan sen paikalleen, mikä puolestaan johtaa puhelimen kaatumiseen.
Kuvaan haksahtaneille huonoja uutisia
Uskomatonta kyllä, kun varoitus kuvasta alkoi kiertää netissä, osa sosiaalisen median käyttäjistä ryntäsi testaamaan väitettä "kirotusta kuvasta". Jotkut väittävät, ettei ongelmia syntynyt, mutta moni kertoo puhelimensa menneen jumiin.
– Mitä hittoa, mies, se jäätyi. Miten pääsen takaisin normaaliin, Twitter-nimimerkki Learning 2.1 ihmettelee.
– Älkää kokeilko tätä, se kaatoi Samsungin puhelimeni, Aneesh Gupta sanoo.
Netissä jaetaan videoita kaatuneista puhelimista. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Puhelimen voi joutua palauttamaan tehdasasetuksiin, jotta kuvasta pääsee eroon.
– Huonot uutiset ovat, että nyt ongelma on tiedossa, ja voit olla varma, että jotkut tulevat käyttämään sitä pahantekoon, Bogdan Petrovan kuvaa.
– Lisää huonoja uutisia: jos joudut pilan tai oman uteliaisuutesi kohteeksi, ei ole olemassa helppoa, kivutonta tapaa perua tekemääsi (taustakuvan asettamista).
Bogdan ei saanut Googlelta vahvistusta siitä, että kyseessä on vain bugi eikä esimerkiksi tahallinen haitanteko. Myöskään Cnet ei toistaiseksi saanut kiinni Googlen, Samsungin, OnePlussan, Nokian tai Xiaomin edustajaa. Bodganin mukaan ongelman ei kuitenkaan pitäisi vaivata uutta Android 11 -puhelinta.
Video bugista:
LUE MYÖS: Facebookin Messengerissä levitetään aktiivisesti tietomurtoon johtavaa viestiä – toimi näin, jos "sinut on merkitty kuvaan"
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Lähteet: YouTube/Bogdan Petrovan, Androidauthority.com, Cnet.com, Twitter.com/UniverseIce