Aleksi ja Riia eivät jatkaneet avioliittoaan Ensitreffit alttarilla -ohjelman jälkeen.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneet Riia ja Aleksi päätyivät lopulta siihen, etteivät jatka yhteistä matkaa avioparina ohjelman jälkeen. Töllötuomarit eli MTV Uutisten toimittajakaksikko Katja Lintunen ja Katri Utula hämmentyivät kaksikon elekielestä, kun he kertoivat päätöksestään asiantuntijoille.
Dramaattinen musiikki soi herkän kohtauksen taustalla ja pari istui lähekkäin halaillen, kun he täräyttivät eroavansa avioparina.
– En ole aikaisemmin nähnyt tällaista eroa tässä ohjelmassa, Lintunen aloittaa.
– En minäkään. Viimeiseen asti ollaan ihan sylikkäin ja lähekkäin, sitten yhtäkkiä ilmoitetaan, että me emme halua luopua toisistamme, mutta erotaan, Utula jatkaa.
Lue myös: Ensitreffit-kausi jättää liikaa kysymysmerkkejä - Töllötuomarit tuskastuivat: Miksi tuotanto pimittää tämän parin ongelmat?
Töllötuomarit ovat miettineet, miksi ohjelmassa ei ole näytetty erityisesti Riian ja Aleksin kohdalla riitojen ja konfliktien todellisia syitä. Pari kertoi Utulan haastattelussa, että tiettyjä asioita ei näytetty televisiossa, koska ne olivat niin henkilökohtaisia.
Lue myös: Ensitreffit-parin tulenarka tilanne kärjistyy – Töllötuomarit hämillään: "Riiaa selvästi pelottaa Aleksin käytös"
Riia kertoo yllä olevalla videolla avoimesti, että hänelle ei syntynyt riittävän voimaikkaita tunteita Aleksia kohtaan. Riia olisi halunnut suhteessa enemmän omaa aikaa, kun taas Aleksi kaipasi enemmän yhteistä aikaa.
Paria viime viikolla jututtanut toimittaja Katri Utula kertoo Töllötuomareissa pariskunnan haastattelusta.
– Riia myönsi sen, että he eivät keskustelleet asioista tarpeeksi. Riia sanoi, että olisi pitänyt kertoa enemmän näistä heti, kun häntä alkaa ärsyttää tai ahdistaa. Riia myös toivoi, että Aleksi olisi kertonut suoremmin, kun hänessä joku asia vaivaa, Utula kertoo.
Riia alkoi tuntea jo puolessa välissä kautta, että romanttisia tunteita ei ole.
– Ihanasti he loppuun asti niin sanotusti yrittivät, mutta onhan meitä katsojia selkeästi huijattu. Meille ei ole kerrottu sitä, että Riialle on puolivälissä tullut se fiilis, että tästä ei ole tullut mitään. Nyt meille on annettu ymmärtää, että tästä voisi tullakin.
Yllä olevalla videolla nähdään pätkä Aleksin ja Riian yhteishaastattelusta sekä Töllötuomarit summaavat parin yhteistä matkaa.
Katso Töllötuomareiden koko jakso:
20:15