Suomi on sen verran pieni maa, että töissä saattaa istua vuosia oman sukulaisensa vieressä siitä tietämättä. Tällaisia yllättäviä sukulaisuussuhteita MTV Uutisten lukijat ovat saaneet selville.
MTV Uutiset kirjoitti maaliskuun alussa Pöllölaakson toimittajista Joonas Mustonen ja Roosa Mustonen, jotka ovat työskennelleet saman työpöydän ääressä jo parin vuoden ajan.
Mustosten mahdollista sukulaisuussuhdetta oli toistuvasti tiedusteltu, mutta kaksikko oli vakuuttunut siitä, että sama sukunimi on vain sattumaa. Työpaikalla virinnyt keskustelu samankaltaisista nenistä kuitenkin viritti keskustelun uudelleen ja paljasti jotakin odottamatonta.
Katso yllä olevalta videolta, miten Joonas ja Roosa tajusivat olevansa sukua toisilleen.
Myös MTV Uutisten lukijoilla oli jaettavanaan samankaltaisia yllättäviä tarinoita sukulaisuussuhteista.
Lue myös: Vuonna 1999 Paul löysi äitinsä tallelokerosta mustan rasian, jonka kanteen naarmutettu nimi herätti kysymyksiä – "Olin yllättynyt ja hämmästynyt"
Aliisan kahvitauko työpaikalla sai yllättävän käänteen
Espoolainen Aliisa Rahikainen keskusteli vuonna 2022 kahvitauolla kollegansa kanssa, jonka kanssa oli työskennellyt yhdessä jo vuoden ajan.
– Kerroin meneväni kotipaikkakunnalleni joulun viettoon. Kollegani sanoi hänellä olevan sukulaisia sieltäpäin, mutta [hän] ei ole ollut juurikaan yhteydessä heihin vuosiin. Kollegani sanoi oman tyttönimensä ja pohti, tunnenko sen nimisiä.
Rahikainen kertoi kollegalleen, että tämän tyttönimi on sama kuin Rahikaisen isoäidillä.
– Selvisi, että isoäitini on kollegani täti. Työpaikalla tätä kutsuttiin sen jälkeen joulun ihmeeksi, Rahikainen kertoo.
Todellisena ihmeenä tai ainakin mielettömänä sattumana tapausta voi pitää, sillä Rahikaisen Karjalasta kotoisin oleva isoäiti ja tämän veli olivat muuttaneet hyvin eri puolille Suomea: isoäiti Mikkeliin ja tämän veli Lapin suuntaan.
Rahikaisen äiti ja tämän kollega ovat siis serkukset, mutta olivat välimatkan takia nähnyt toisiaan vain lapsena ja yhteydenpito oli jäänyt vähäiseksi. Sosiaalinen media onneksi mahdollistaa nykyisin tiiviimmän yhteydenpidon.
Työpaikkaa Rahikainen on sittemmin vaihtanut, mutta entistä kollegaa tulee silti aina välillä nähtyä.
– Aina välillä käyn siellä työpaikalla tervehtimässä ja aina kun tavataan, niin kysytään, että "mitäs sukulainen?".
Lue myös: Jos joku on sinulle käly tai pikkuserkku, kuka hän oikeastaan ne on? Sukulaisuussuhteet selitettyinä
Yllättäviä yhteyksiä töissä, juhlissa ja koulussa
Myös tällaisia vastauksia MTV Uutisten kyselyyn tuli.
"Työkaverin kanssa huomattiin, että hänen kummityttönsä seurustelee poikani kanssa. Nyt he ovat olleet jo yli 10 vuotta naimisissa. Jossain vaiheessa saman henkilön kanssa huomattiin, että hänellä on samat sukujuuret puolisoni kanssa, tosin etäiset."
– Leena
"Kävin aikanaan Lohjalla silloisen puolisoni veljen järjestämissä pikkujouluissa, jossa tapasin puolisoni veljen vaimon ystävän. Juttelimme paljon ja jotenkin juttu meni sukututkimuksiin, ja kerroin, millainen sukukirja minulla on. Hän kertoi, että hänellä on saman suvun kirja. Kun pääsin kotiin ja etsin hänen nimeään, selvisi, että meillä oli yhteinen esisukulainen. Hän 5. polvessa ja minä 7. polvessa. Suomi todella voi olla pieni paikka."
– Heidi
"Tapasin leirintäalueella miehen, jolla oli sama harvinainen sukunimi kuin minulla. Rupesimme juttelemaan ja meillä oli samat kummit. Soitin äidille, jolla on meidän sukukirjamme. Hän ei tunnistanut nimeltä miestä, mutta kaivoi sukukirjan esiin ja olemme [kyseisen] miehen kanssa pikkuserkkuja. Nyt olemme Facebook-kavereita, että näemme toistemme elämää. Hauska tapahtuma."
– Kati
"Aloitin uudessa koulussa ja heti ensimmäisen luennon nimenhuudossa lehtori pysähtyi nimeni kohdalla ja kysyi "olemmeko sukua?". Lehtorin sukunimi ei ollut minulle tuttu, ja mutisin vastaukseksi "toivottavasti ei", sillä ajatus tuntui aika kiusalliselta. Lehtori kysyi isovanhempieni nimiä ja ne kerrottuani hän totesi "ollaan me". Kyselin äidiltä myöhemmin ja paljastui, että kyseinen lehtori on äitini pikkuserkku."
– Emmi
Lue myös: Mitä tehdä, kun mieli myllertää ja mutsi on nolo? Tämä teini-ikäisen käytöksestä pitäisi muistaa: "Vanhemmat eivät ehkä ihan saa kiinni...
Lue myös: Kaksoset syntyivät minuutin erolla Kroatiassa – syntymävuosi silti eri: "Onhan tällainen todella epätavallista"
Katso myös: Vuosikymmenten etsinnöille koskettava päätös: Toisistaan erotetut veljekset tapasivat 77 vuoden jälkeen
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Kaksi kauan sitten toisistaan erotettua veljestä tapasivat toisensa vietettyään 77 vuotta vastakkaisilla puolilla maapalloa.