Ällistyttävää! Tutkijat löysivät 15 000 vuotta vanhan jalanjäljen – ensimmäinen merkki ihmiselämästä Amerikan mantereella

0:48img
CNN:n uutisklippi 15 000 vuotta vanhasta jalanjäljestä.
Julkaistu 30.04.2019 15:52
Toimittajan kuva

Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

@visahogmander

Tiedemiehet löysivät ihmisen jalanjäljen arkeologisilta kaivauksilta Osornon kaupungin lähellä Etelä-Amerikan eteläkärjessä.

Chilessä työskentelevä tutkijaryhmä kertoo löytäneensä yli 15 000 vuotta vanhan ihmisen jalanjäljen, uutisoi CNN.

Kyseessä on vanhin löydetty ihmisen tekemä jälki Amerikan mantereella. Aiemmin löytyneiden todisteiden pohjalta ihmiselämän on arvioitu alkaneen Etelä-Amerikan eteläkärjessä Patagonian alueella 12 000 vuotta sitten.

Mukana ryhmässä ollut tutkija Karen Moreno kertoo, että löytynyt jälki on aikuisen ihmisen oikean jalan painama. Löydöstä kerrottiin viime viikolla tiedejulkaisu Plos-Onessa.

Pleistoseenikaudelta oleva jälki löytyi paleo-arkeologiselta tutkimuspaikalta Osornon kaupungin laidalta Chilessä. Tutkijoilta meni kaikkiaan kahdeksan vuotta saada jäljen ikä vahvistettua.

Lue myös: Tutkijat ällistyivät: Kiinasta löytynyt 518 miljoonaa vuotta vanha elämän aarreaitta

Tiedemiehet kutsuttiin takavuosina paikalle, kun asuintalojen rakentamista varten kaivauksia tehneet työmiehet alkoivat löytää aarteita maan pinnan alta.

Aluetta on tutkittu vuodesta 1986 lähtien. Paikalta on löydetty jälkiä isoista eläimistä, kuten hevosesta sekä jo sukupuuttoon kuolleista mastodontista ja paleolaamasta.

Merkittävä löytö

Muinainen jalanjälki saattaa olla isoin ja merkittävin kaivauksilla tehty löytö.

Morenon kollega Mario Pino löysi jalanjäljen hieman ennen joulua 2010. Tutkijat selvittivät jalanjäljen tarkan iän sen sedimentin avulla. Kaivauksilta löytyi myös alkeellisia kivestä tehtyjä työkaluja.

Jalanjäljen tekijäksi täsmentyi homo sapiensille läheistä sukua ollut hominipes modernus -ihminen.

Jäljen ympäriltä löytyneen orgaanisen maamateriaalin avulla tutkijat saivat täsmennettyä sen synnylle mahdollisia päivämääriä. Tarkemman iän uskotaan olevan noin 15 600 vuotta.

Lopulta paikalta löytyneet todisteet osoittautuivat niin pitäviksi, että tutkijat vahvistivat jäljen iän.

Lue lisäksi: Irlantilainen pubi on toiminut keskiajalta lähtien, tutkijat uskovat maailman vanhimmaksi

Karen Morenon mukaan haastavinta oli vakuuttaa muut tutkijat siitä, miten on mahdollista, että ihminen olisi ollut alueella 3 000 vuotta aiemmin kuin edelliset alueelta löydetyt ihmisjäljet ovat osoittaneet.

Vuonna 1978 tutkijat löysivät Laetolin kaupungissa Tansaniassa peräti 3,6 miljoonaa vuotta vanhoja ihmisen jalanjälkiä. Ihminen astui jaloillaan Amerikan mantereelle vasta useampi miljoona vuotta myöhemmin.

Viime vuonna tiedemiehet löysivät Brittiläisestä Kolumbiasta 13 000 vuotta vanhoja jalanjälkiä.

Tuoreimmat aiheesta

Arkeologia