Muinaisen hobittikansan salaisuus selvisi: Mini-ihmisten satojen tuhansien vuosien elo saarella päättyi nopeasti
Uusi löytö auttoi tieteentekijöitä ratkaisemaan metrin mittaisen ihmislajin arvoituksen.
Kun arkeologit löysivät luunpalasia Mata Mengen kaivauspaikalla Indonesiassa, luulivat he löytäneensä "krokotiilinluun sirpaleita". Ainakin niin he kirjoittivat näytepussiin, johon he palaset sulkivat.
Totuus oli toinen.
Luihin myöhemmin perehtyessä paljastui, että kyseessä oli 700 000 vuotta vanha sirpaloitunut osa nykyihmisen muinaisen sukulaisen olkaluuta. Tämä sukulainen oli ihmisistä kaikkein lyhytkasvuisimmaksi jäänyt laji, floresinihminen.
Luulöytöä tutkinut ryhmä julkisti tällä viikolla, että näiden pienten luunpalasten ja kahden fossiloituneen hampaan avulla he onnistuivat ratkaisemaan tutkijoita pitkään mietityttäneen salaisuuden.
Selvisi, miten hobittikansanakin tunnettu ihmislaji, floresinihminen, oli syntynyt ja miksi sen tarina loppui.
Sensaatiomainen löytö aloitti väittelyn
Kyseiset luunpalaset eivät olleet ensimmäiset ihmissukupuulöydöt Mata Mengen kaivuupaikalta. Aiemmin esiin kaivetut fossiilit olivat kuitenkin kaikki olleet kallon alueen luita, ja nyt tehty löytö oli osa käsivartta.
Käsivarren osan avulla pystyttiin ensi kertaa arvioimaan nyt löydetyn yksilön pituus. Se oli ollut melko lailla tasan metri. Tämän havainnon myötä löytö pystyttiin yhdistämään 75 kilometrin päässä sijaitsevasta Liang Buan luolasta 20 vuotta sitten tehtyyn arkeologiseen löytöön.
Tuolloin suuressa luolassa tehdyissä kaivauksissa tehtiin sensaatiomainen löytö, osittainen luuranko, joka määriteltiin 60 000 vuotta sitten eläneeksi floresinihmiseksi.
106-senttinen luuranko aiheutti löytyessään kuohuntaa, ja tieteentekijät ovat siitä asti väitelleet sen alkuperästä.
Johtavat hypoteesit olivat, että tämä hobitiksi leikkisästi kutsuttu laji polveutui joko muinaisesta homo erectuksesta, jonka tiedettiin levittäytyneen maailmalle Afrikasta, tai jostain vielä primitiivisemmästä lajista, jonka ei tiedetty lähteneen Afrikasta.
Samankaltaisuudet Mata Mengen fossiilien ja Indonesiaan kuuluvalta Jaavan saarelta aiemmin tehtyjen homo erectus -löytöjen välillä tarjosivat nyt vankan todistuspohjan sille, että floresinihminen todella polveutui homo erectuksesta, pystyihmisestä.
– Tämä tarkoittaa, että florensinihminen koki dramaattisen kehon koon pienenemisen, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja, Tokion paleoantropologian professori Yousuke Kaifu.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
Ilmiö selittää koon muutoksen
Mutta miten hobitista tuli hobitti? Noin 1,9 miljoonaa vuotta sitten syntynyt pystyihminen oli kuitenkin mitaltaan jopa nykyihmisen pituinen.
Selitys löytyy tutkijoiden mukaan evoluutiosta ja niin sanotusta saarikääpiöistymis-ilmiöstä.
– Löydös tukee teoriaa, että kyseessä on saarikääpiöistyminen. Ryhmä suurikehoisia homo erectuksia saapui jotenkin eristyksissä olleelle Floresin saarelle noin reilu miljoona vuotta sitten, sanoo tutkimukseen osallistunut arkeologian professori Adam Brumm Griffithin yliopistosta.
Brummin mukaan saarelle päätyneen pystyihmisryhmän jälkeläiset pienenivät merkittävästi ajan saatossa.
Syntyi uusi ihmislaji, floresinihminen, josta nyt löytynyt olkaluunpala on todisteena.
– Uskotaan, että koon kutistumisen pääsyynä sukupolvien edetessä on se, että pienuudella on saariympäristössä etunsa. Ajoittaiset ruokapulat ovat suosineet pienempikehoisten selviytymistä, kertoo myös tutkimukseen osallistunut Wollongongin yliopiston paleontologian professori Gerrit van den Bergh.
Lue myös: Saksalaislinnan alta tehtiin löytö, joka voi selittää yhden ihmiskunnan suurimmista mysteereistä
Floresinihminen kuoli sukupuuttoon noin 50 000 vuotta sitten hieman sen jälkeen, kun nykyihminen saapui alueelle. Hobittikansa oli ehtinyt asua uuden löydön perusteella alueella siihen asti ainakin 650 000 vuotta.
– Uskon, että meidän lajimme on tähän syynä, arvioi Brumm.
– Tämä eristynyt muinaisihmisten sukujuuri näyttää olleen olemassa Floresilla äärimmäisen kauan, ja sitten se katosi nopeasti sen jälkeen, kun homo sapiensin tiedetään saapuneen alueelle. Tämä tuskin on sattumaa.
Lähde: Reuters
Uusimmat
-
09:32
MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
-
09:29
Lähteet: Vankilassa oikeudenkäyntiään odottava P. Diddy on erityistarkkailussa
-
09:29
Autoilija, tarkista yksi oleellinen asia autostasi nyt – tästä suorituksesta rapsahti 12 päiväsakkoa
-
09:17
Heili Sirviölle, 13, muhkea stipendi – kaksi Pariisin suomalaismenestyjää palkittiin
-
09:08
Jättiveto supertähdeltä: "Tätä peliä on pelattu yli 200 vuotta, ja kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt tällaista temppua"
-
08:39
Valtteri Bottakselta kovaa puhetta
-
08:30
Gouda, kermajuusto, edam, emmental – mitä eroa on suosikkijuustoilla?
-
08:02
Karri Kivi suorana Risto Dufvaan liittyneestä show’sta: "Meni yli"
-
07:43
Milloin leggingsit korvasivat housut? Kymmenisen vuotta sitten tyylivalintaa vielä paheksuttiin
-
07:33
Henkeäsalpaava tuplatemppu Mestarien liigassa – Arsenal-tähti venyi sankarin lailla: "Jää pitkäksi aikaa hienoimmaksi"
-
07:30
Libanon: räjähtäneitä viestintälaitteita peukaloitiin ulkomailla – MTV seuraa
-
07:29
Lady Gaga kertoo, miksei oikaissut vuosia sitten huhuja, joiden mukaan hän on mies
-
07:25
USU: Suomessa todettu tänä vuonna vain yksi luonnonvaraisten lintujen lintuinfluenssatapaus
-
07:19
Alkoholin kotiinkuljetuslakiin keskeinen muutos: puistoon tai kotiin voisi tilata myös tilaviinejä ja käsityöläisoluita
-
07:02
Pienellä jipolla voisit kasvattaa lihaksia vaikka söisit vähemmän – Arnold Schwarzenegger huomasi yllätyksen: "Anabolinen vaikutus"
-
06:52
Satojen tuhansien arvoinen huumelasti paljastui – ex-Arsenal-hyökkääjä otettu kiinni
-
06:31
Hurjia lukuja Kanadasta: Jussi Ahokkaalta väkevä kuitti vääräleuoille – "Sitä ihmiset eivät tajua"
-
06:29
Syövistä yksi aiheuttaa eniten kuolemia – keuhkolääkäri huolissaan meneillään olevasta "ihmiskokeesta"
-
06:20
Loppuunpalaneen omaishoitajan hätähuuto: Monen ihmisen työt ja ikuinen köyhyysloukku
-
05:55
"Järkyttävä muutos" – SM-liigamestari Tappara saa asiantuntijan hämilleen
-
Lataa lisää