Urheiluvaatteita voidaan päällystää esimerkiksi titaanidioksidilla, joka luo niihin vedenhylkimisominaisuuksia. Mutta voiko nanomateriaaleista olla haittaa?
Nanomateriaalit ovat tulleet urheiluvaatteisiin. Tieteiselokuvalta kuulostavat superpienet partikkelit voivat parantaa vaatteen ominaisuuksia: kun lenkkikengissä käytetään nanomateriaaleja, kengistä saadaan lujat ja hyvin kevyet.
– Kenkiin voidaan saada hyvää pitoa erilaisilla alustoilla, joustavuutta, veden hylkimistä. Muita esimerkkejä urheiluvälineistä ovat hiilikuitusauvat, jotka on tehty hiilinanomateriaaleista. Tai sukset: suksi on nykyään yleensä tehty muovista, jossa on vahvikkeena teollisia nanomateriaaleja, lähinnä ehkä hiilinanoputkia tai -kuituja, kuvaa Kai Savolainen, tutkimusprofessori työterveyslaitokselta.
Esimerkiksi nykysuksien pohjia tehdään yhä enemmän nanomateriaaleista niin, että kun paino jakautuu molemmille suksille, suksen pohjan ja ladun väliin syntyy vesikerros. Tämän kerroksen päällä suksi liukuu kevyesti.
– Kun potkaistaan, potku puristaa veden pois ja syntyy pitoa. Pinta on sellainen, että se tarttuu, mutta lumi ei kuitenkaan takerru.
Kuvakaappaus osoitteista nanocare.fi, sportia.fi, intersport.fi ja stadium.fi.
Urheiluvaatteita voidaan päällystää esimerkiksi titaanidioksidilla, joka luo niihin vedenhylkimisominaisuuksia.
– Voidaan käyttää erilaisia kuitumaisia rakenteita, jotta vaate on hengittävä ja toisaalta hyvin keveä, helposti kuivuva. Yhä enemmän tehdään älyvaatteita, joihin voi liittää erilaisia sensoreita, jos halutaan vaikkapa monitoroida asioita, Savolainen sanoo.
Vaate voi mitata esimerkiksi hikoilua ja sykettä tai kerätä tietoa. Kengistä löytyy erilaisia liikenatureita, joista rannekellon näköinen laite ranteessa kerää tietoa.
– Niissäkin on nanoteknologiaa. Yhä enemmän alkaa olla antureita, jotka suoraan mittaavat elimistön tapahtumia esimerkiksi iholta, mutta ne ovat kalliita ja vielä lähinnä tulossa.
Nanoteknologia ja terveys
Erilaiset nanomateriaalit lisääntyvät nopeasti
Nanopartikkelien haitallisten ominaisuuksien yleistäminen on mahdotonta.
Nanohiukkasten ominaisuuksiin saattaa liittyä terveysriskejä.
Nanohiukkasia esiintyy luonnostaan elintarvikkeissa. Huomio tulisikin kiinnittää teknisesti valmistettujen nanopartikkelien ja −materiaalien riskeihin.
Nanopartikkelien valvonta on tavanomaista elintarvikevalvontaa.
Toimija vastaa tuotteittensa turvallisuudesta ja säädöstenmukaisuudesta
Analyyttinen valvonta ei ole nanopartikkeleille vielä mahdollista
Viranomaisvalvonta pohjautuu koostumuksen kuvauksen, pakkausmerkintöjen ja kauppa-asiakirjojen valvontaan.
Elintarvikkeiden nanosovellusten turvallisuudesta tarvitaan lisää tutkimuksia, sanoo Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA.
Lähde: Evira.fi
Työntekijät voivat altistua
Nanohiukkaset ovat käsittämättömän pieniä. Voisiko nanohiukkanen karata vaatteesta ja päätyä vaikkapa keuhkoihin?
– Lyhyt vastaus on: ei voi. Jos vaate on käsitelty nanomateriaalilla, siitä voi lähinnä pestäessä vapautua nanomateriaalia, koska silloin kulutus on kovaa. Silloin nanomateriaalit menevät viemäriin, Savolainen kuvaa.
Nanohiukkanen ei Savolaisen mukaan voi livahtaa myöskään ihon läpi.
– Esimerkiksi hankaantuminen urheilusuorituksen aikana on lyhytaikaista, eivätkä materiaalit muutenkaan läpäise ihoa. Ei sellaista vaaraa ole. Eivätkä materiaalit haihdu, eli hengityksen kautta ei aiheutu altistumista.
Nanomateriaalien määrät vaatteissa ovat hänen mukaansa ylipäätään niin pieniä, ettei altistuminen ole mahdollista. Tehtaiden työntekijät ovat toinen juttu.
– Jos valmistetaan suuria määriä vaatteita ja käytetään myös suuria määriä nanomateriaaleja, niin silloin työntekijät voivat altistua.
Teollisuuden tuotantoprosesseista voi vuotaa työympäristöön nanomateriaalia.
– Kyseessä voisi olla esimerkiksi nanotitaanidioksidin tuotanto tai hiilinanoputkien tuotanto. Kun näitä materiaaleja on tarkoitus käyttää tuotteessa tai rakennusteollisuudessa, ne pitää pakata. Kun niitä pussitetaan tai säkitetään, voi syntyä hengitystiealtistusta. Samoin kun niitä kuljetetaan, säkit voivat revetä, voi tapahtua vahinko, Savolainen kuvaa.
Lopulta nanomateriaalia sisältävät säkit pitää joka tapauksessa tyhjentää johonkin.
– Kun nanomateriaali sekoitetaan vaikkapa muovipolymeeriin, voi syntyä hengitystiealtistus. Jos kyseessä on nestesuspensio, jossa materiaalit ovat nesteessä, nestettä voi joutua iholle. Vaikka nanomateriaalit eivät läpäisisi ihoa, ne voivat aiheuttaa reaktioita ihon pinnassa.
Nämä ovat lähinnä epäilyjä
Savolainen ei olisi huolissaan kuluttajan turvallisuudesta – nanomateriaalit urheiluvaatteissa eivät siis ole uhka. Muita ongelmia voisi mahdollisesti kuitenkin syntyä.
– Eivät nanohiukkaset vaatteista käytössä irtoa, pestäessä lähinnä. Silloin niitä voi joutua, ja joutuukin, viemärin kautta jätevesiin. Jos kyseessä olisi hyvin reaktiivinen nanohiukkanen, joka reagoisi bakteerien, valkuaisaineiden ja muiden biomolekyylien kanssa, voisi ajatella, että se voisi häiritä esimerkiksi biologisten vedenpuhdistamoiden toimintaa vaurioittamalla bakteerikantoja, joita siellä on käytössä, Savolainen toteaa.
– Tästä on vielä aika vähän tietoa, nämä ovat lähinnä epäilyjä. Vaatteissa käytetään titaanidioksidia, kobolttia sisältäviä yhdisteitä, hopeayhdisteitä, jotka voivat olla terveydelle haitallisia, jos niille altistuisi enemmän. Voisivat ne aiheuttaa jotakin esimerkiksi bakteereille.