VTT:n tutkimusprofessori: Osa kuparimaskeihin liitetyistä väittämistä on harmaalla alueella – "Kupari ei ole aine, jota haluaisimme hengityselimistöön"

5:27img
Onko kahden maskin pitämisestä päällekkäin hyötyä? Mika Salminen vastaa.
Julkaistu 03.02.2021 09:03

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Apteekeissa ja verkkokaupoissa myydään kuparimaskeja, joiden mainostetaan steriloivan itse itsensä ja vähentävän näin käyttäjän tartuntariskiä. VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin muistuttaa, että kuparimaskien tehokkuuteen liittyy paljon avoimia kysymyksiä

Kuparin antimikrobiset ominaisuudet on tunnettu pitkään. Jo muinaisten egyptiläisten on sanottu käyttäneen kuparia vedenpuhdistuksessa. 2000-luvulla kuparia on ehdotettu laitettavaksi esimerkiksi sairaaloiden ovenkahvoihin sekä koronaviruspandemian alla kasvomaskeihin.

Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin kertoo, että kupari on kemistitermein sanottua hapetuskatalyytti, joka nopeuttaa taudinaiheuttajat tuhoavaa hapetusprosessia. Laboratorio-olosuhteissa kuparilla on onnistuttu deaktivoimaan uusi koronavirus tunneissa tai jopa minuuteissa.

Mutta se, mikä tapahtuu laboratorion äärimmäisen hallituissa olosuhteissa, on toinen asia kuin mitä tapahtuu niissä ympäristöissä, joissa korona todellisuudessa leviää.

Suodatuskyky ja istuvuus maskin tärkeimpiä ominaisuuksia

Jotta kuparista olisi hyötyä taudinaiheuttajien torjuntaan, sitä tulisi ensinnäkin olla maskissa riittävästi – vähintään 10 milligrammaa litrassa, mikä näkyy jo tuotteen värissä. Osa jälleenmyyjistä kertoo, että kuparihiukkasia sekoitetaan maskiin pieni määrä, mikä saa aikaan persikan värin.

Tuhotakseen taudinaiheuttajan kuparin tulisi päästä suoraan kontaktiin sen kanssa. Kontaktiajan pitäisi olla minuuttien tai jopa tunnin mittainen. Mahdollisesti saastuneet aerosolit läpäisevät suodatinkankaan millisekunneissa.

Kuparimaskeissa kuparioksidia sisältävät maskin sisin ja uloin kerros. Kuitukankaasta valmistettu välikerros toimii suodatinkerroksena. Harlin muistuttaa, että kasvomaskin tärkein tehtävä on suodattaa hengitysilmaa ja siinä mahdollisesti olevia taudinaiheuttajia. Tärkeimpiä kasvomaskin ominaisuuksia ovat suodatuskyky sekä hyvä istuvuus.

Kupari on eittämättä antimikrobinen aine, mutta se on myös sähköjohdin. Hengityssuojainten tehokkuus perustuu siihen, että suodattimen sisällä on pieni sähkövaraus. Kupari voi tehdä maskista antistaattisen, jolloin sen pienten aerosolien suodatuskyky heikkenee selvästi.

Lue myös: Paula, 43, laittoi kasvomaskin kauppaan mennessään – pian tuli kiire pois: "En osannut odottaa ollenkaan tuollaista reaktiota"

Kuparimaskiin kertyvä lika hävittää tehon

maski nainen yskä

THL suosittelee tällä hetkellä kasvomaskin käyttöä koko maassa. Kuvituskuva.

Toinen kuparimaskin steriiliyteen vaikuttava seikka liittyy siihen kertyviin epäpuhtauksiin. Käsistä irtoava rasva ja lika, kasvovoiteet sekä meikit muodostavat maskin päälle pinnan, joka eristää sen pinnassa olevan kuparioksidin varsinaisista taudinaiheuttajista.

– Aktiivipinnan likaantuminen johtaa käytännössä tehon häviämiseen eli siihen ei voi luottaa liikaa, Harlin sanoo.

Kuparimaskien mainostetaan puhdistavan itse itsensä kuivassa ilmavassa paikassa, ja valmistajat lupaavat niille vähintään viikon käyttöiän, kunhan maski on ehjä. Maskin kuparihiukkasten väitetään jatkavan uusien virusten torjumista menettämättä tehoaan.

Harlin kuitenkin sanoo, että tässä mennään harmaalle alueelle. Jotta kuparimaskiin kertynyt lika lähtisi, puhdistuksen tulisi tapahtua tuulettamista vahvemmilla keinoilla. Toki kuparimaskit voi myös yrittää pestä, mutta silloin kuparia saattaa irrota tekstiilin pinnasta.

Lue myös: Saako kasvomaskin kanssa meikata, ja pitääkö maskittomalle huomauttaa aiheesta? Asiantuntijat vastaavat

Kuparin kertyminen elimistöön sairastuttaa

Kupari tuhoaa viruksia ja mikrobeja, mutta sillä on sama vaikutus myös elimistön soluihin.

– Kupari ei ole aine, jota haluaisimme hengityselimistöön, Harlin sanoo.

Kuparin kertyminen elimistöön edistää valtimokovettumataudin ja Alzheimerin taudin kehittymistä sekä lisää elimistön oksidatiivista stressiä. Altistusaikojen ja -määrien tulee tosin olla melko suuria. Vaikka kupari ei aiheuta välitöntä vaaraa, kannattaa riskeihin suhtautua vakavasti.

Erityisesti, jos ihminen on ennestään altistunut suurille kuparimäärille esimerkiksi putkiasentajan tai värimetallien valmistajan työssä, voi kuparimaskien käyttö olla terveysriski. Tutkimusta kasvomaskien aiheuttamasta kuparialtistuksesta ei juurikaan ole.

Kuparimaskien tuoma lisähyöty on pieni

Kuparimaskien CE-merkintä kertoo, että valmistaja vakuuttaa tuotteen täyttävän EU:n vaatimukset ja että tuote on läpikäynyt vaaditut tarkistukset. Kuparimaskien taustalla on kuitenkin myös kaupallisia intressejä.

– Todistusaineisto on vielä hirveän kaukana siitä, että sitä voisi oikeasti kutsua lääkinnälliseksi laitteeksi, Harlin sanoo.

Toisaalta siitäkään ei ole erityisiä todisteita, että kuparimaskien käytöstä olisi haittaa.

Harlin pitää kuparimaskin lisähyötynä lähinnä sitä, että se saattaa pienentää huolimattomasta käsittelystä johtuvaa maskin saastumista. Samalla riskinä on, että kuparimaskin tehoon tuudittautuminen saa ihmisen luistamaan maskien käyttöön liittyvistä ohjeista ja aiheuttaa aiheetonta huolettomuutta.

Lue myös: Käytätkö samaa maskia useita kertoja putkeen? TTL:n Sirpa Laitinen luettelee syyt, jotka saavat harkitsemaan tapaa kahdesti

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää aiheesta kasvomaskit.

Tuoreimmat aiheesta

Kasvomaskit