Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa työskentelevät lähihoitajat Jari ja Amanda ovat lähteneet työnantajan innostamina opiskelemaan avoimeen yliopistoon.
Lähihoitaja Amanda Levy, 20, tarttui pienen empimisen jälkeen työnantajan kustantamaan opintokokonaisuuteen Itä-Suomen yliopiston Avoimessa yliopistossa.
Levy on töissä Vaalijalan kuntayhtymän lasten ja nuorten oppilaskodissa Pieksämäellä. Hän on alkanut suorittaa lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin liittyvää 25 opintopisteen kokonaisuutta töiden ohessa tänä syksynä.
– En ole aiemmin opiskellut yliopistossa ja ajattelin ensin, että se voi olla minulle liian vaikeaa ja teoreettista. Halu opiskella oli kuitenkin kova.
Amanda toivoo saavansa opintojen kautta syvempää ymmärrystä lasten ja nuorten psyykkisestä hyvinvoinnista.
– Teen työtä nuorten suljetulla osastolla, jossa työ on haastavaa. Haluan nähdä nuorten aggressiivisen käytöksen taakse.
Katso, miten Vaalijalla havahduttiin työntekijöiden lisäkouluttautumisen tarpeeseen. Artikkeli jatkuu videon alla.
– Opinnoista on jo ollut hyötyä. Tunnen ammattitaitoni kasvaneen ja ymmärrän osaston nuorten käytöstä paremmin. Olen myös saanut keinoja kohdata haastavia tilanteita.
Amandan esimies, kuntoutuksen johtaja Maarit Rantakurtakko Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksesta kertoo avoimen yliopiston opintojen olevan oiva tapa tarjota työntekijöille täydennyskoulutusta.
– Asiakaskuntamme on muuttunut vaativaa kuntoutusta tarvitseviksi. Tämä on työnantajalle edullinen tapa kouluttaa iso joukko. Se, että opinnot tehdään työajan ulkopuolella, on myös hyvä asia – näin ei pääse opintojen takia syntymään henkilöstöpulaa, Rantakurtakko sanoo.
Jari vaihtoi muurarin töistä hoitoalalle
Lähihoitaja Jari Niskanen, 54, lähti yliopisto-opintoihin avoimin mielin.
– Tässä on saanut kokeilla rajojaan. En ole noin 40 vuoteen opiskellut muuta kuin muurarikursseja ja lähihoitajakoulutuksen, kertoo aikuisiällä alaa vaihtanut Jari.
Hän sanoo hyötyneensä erityisesti siitä, että on ehtinyt tehdä alan töitä ennen opintoja avoimessa yliopistossa.
– Nyt ymmärrän paremmin mitä luennoilla kerrottu tarkoittaa arjessa. Esseitä kirjoittaessa huomaan myös, että minulla on jo paljon omia näkemyksiä ja mielipiteitä alan aiheisiin.
Niskanen sanoo työnantajan myönteisen suhtautumisen olleen iso kannustin lähteä opiskelemaan.
– Työnantaja maksaa opinnot, mikä on myös ollut hyvä tärppi.
”Vau mikä työnantaja!”
Vaalijalan kuntayhtymä maksaa kaikille 25 opintopistettä suorittaneille stipendin. Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston työelämästä vastaava suunnittelija Ulla Kekäläinen arvostaa tätä elettä.
– Mietin, että vau mikä työnantaja, kun kuulin Vaalijalan myöntävän 600 euron stipendin niille työntekijöille, jotka suorittavat opinnot loppuun saakka.
Itä-Suomen yliopiston Avoin yliopisto on tehnyt työelämäyhteistyötä jo kymmenisen vuotta. Kekäläinen kertoo avoimen yliopiston satsaavan erityisesti siihen, että työnantajat heräisivät huomaamaan, miten avointa yliopisto-opetusta voi erinomaisesti hyödyntää myös työelämässä täydennyskoulutuksena.
– Työnantajien kannattaisi hyödyntää valmista koulutusjärjestelmää, jonka opetus perustuu viimeisimpään tutkittuun tietoon ja jonka hinta on kohtuullinen, sillä ministeriö on määritellyt koulutukselle kattohinnan.
Itä-Suomen yliopiston Avoimessa yliopistossa tunnustetaan myös se, että työnantajien ei välttämättä ole kaikkein helpointa löytää juuri heidän työpaikalleen sopivaa koulutusta avoimen yliopiston laajasta tarjonnasta.
– Jos kurssitarjontamme näyttää olevan hankalasti tutustuttavissa, niin aina voi ottaa suoraan minuun yhteyttä tai keneen tahansa meidän suunnittelijoistamme. Minä tulen mielelläni myös vierailulle työnantajien luokse ja voimme yhdessä miettiä, millaiset opinnot sopisivat juuri sille työpaikalle parhaiten.
Opinnot kaikille avoimia
Avoimen yliopiston opinnot ovat kaikille avoimia eli yliopistotutkintoa ei vaadita.
Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston työelämäyhteistyö
• Lisää työntekijöiden työelämävalmiuksia ja ammatillista asiantuntijuutta.
• Työpaikoille tarjolla maksuttomia info- ja perehdytystilaisuuksia, myös etäyhteydellä.
• Paljon etäopiskelumahdollisuuksia.
• Oppiaineita noin 80. Muun muassa kauppa- ja oikeustieteet, sosiaali- ja terveystieteet sekä yhteiskuntatieteet.
• Ei ala- eikä yläikärajoja.
• Ei pohjakoulutusvaatimuksia.
• Hinta on 10-12 euroa per opintopiste. Esimerkiksi yksittäinen 3 opintopisteen laajuinen jakso on 36 euroa ja 25 opintopisteen kokonaisuus 250 euroa.
• Lisää tietoa täältä.
– Opintojen edellytys on, että ne ovat kaikille avoimia eli emme pysty järjestämään erillisiä opintoja vain tietylle työnantajalle. Työntekijät osallistuvat siis samoille kursseille kuin kaikki muutkin avoimen yliopiston opiskelijat. Useimmiten opinnot tehdään etäopintoina esimerkiksi kuuntelemalla luentoja verkossa, tekemällä tehtäviä ja käymällä keskustelua verkossa, Ulla Kekäläinen kertoo.
– Verkkoon tallennetut luennot ja verkkokeskustelut saavat aina paljon kiitosta. Luentoja voi kuunnella vaikka lenkillä käydessään, ja verkkokeskustelujen myötä työntekijät voivat vaihtaa kokemuksiaan juuri omaan alaan liittyvistä asioista.
Hän sanoo avoimen yliopiston tulevan työnantajia vastaan monissa käytännön järjestelyissä. Työyhteisölle voidaan luoda esimerkiksi oma ilmoittautumislinkki, jotta alkuun pääseminen olisi mahdollisimman sujuvaa.
Työyhteisöille kuuluvat luonnollisesti myös samat opinto-ohjauspalvelut kuin kaikille muillekin opiskelijoille. Jos esimerkiksi esseen kirjoittaminen takkuaa, voi opinto-ohjaajiin ja opettajiin olla aina yhteydessä.
Monille varttuneemmille aikuisopiskelijoille opintoalusta eli verkkoympäristö ei välttämättä ole ennestään tuttu. Näin on laita myös Jari Niskasella.
– Aluksi minulla oli ongelmia tehtävien palauttamisessa, mutta sain aina apua muilta opiskelevilta työkavereilta.
Toisten työkavereiden tuki on tärkeä myös Amanda Levylle.
– Tarvitsin työnantajan ja työkavereiden tsempin, että uskalsin lähteä tähän mukaan. Opiskelu ei lopulta tuntunutkaan vaikealta. Tykkään oppia uutta ja haastaa itseäni. Se on myös yksi syy, miksi viihdyn nykyisessä työssäni, Amanda sanoo.
Amandan ja Jarin opinnot avoimessa yliopistossa jatkuvat ensi kevääseen. Kuntoutuksen johtaja Maarit Rantakurtakko Vaalijalasta kertoo, että työpaikalla suunnitellaan jo tulevia opintoja.
– Tänä syksynä alkaneiden opintojen myötä innostus lasten ja nuorten kuntoutukseen on kasvanut työpaikalla ja kasvattanut me-henkeä – se näkyy jo ulospäinkin.
– Voi olla, että ensi syksynä uusi porukka lähtee opiskelemaan lasten ja nuorten psyykkistä hyvinvointia. Tarvetta osaamiselle on, Rantakurtakko sanoo.