Amazon Q kilpailee paitsi OpenAI:n luoman ChatGPT:n myös muun muassa Googlen Bardin kanssa.
Verkkokauppajätti Amazon julkaisi tiistaina oman tekoälyä käyttävän keskusteluohjelmansa noin vuosi valtavan suosion ympäri maailmaa saavuttaneen tekoälysovellus ChatGPT:n lanseeraamisen jälkeen.
Yritysten käyttöön tarkoitettu Amazon Q -tekoälysovellus on ainoastaan yhtiön AWS-pilvipalvelun käyttäjien saatavilla.
Amazon Q kilpailee paitsi OpenAI:n luoman ChatGPT:n myös Googlen Bardin ja Microsoftin Copilotin kanssa.
Amazonin sovellus kustantaa kuukaudessa 20 dollaria käyttäjää kohden. Ohjelma kykenee muun muassa tekemään yhteenvedon ladatuista asiakirjoista tai vastaamaan kysymyksiin tietyistä yrityksen palvelimilla olevista tiedoista.
Amazonin toimitusjohtaja Andy Jassy painotti Amazon Q:n turvallisuutta ja yksityisyyttä. Hänen mukaansa muun muassa sisältöön pääsyä valvotaan tarkasti.
Puheilla pyrittäneen rauhoittamaan yrityksiä, joita on häirinnyt tekoälysovellusten taipumus antaa vääriä tai sopimattomia vastauksia.
– Jos käyttäjällä ei ole oikeuksia päästä käsiksi tiettyihin tietoihin ilman Amazon Q:ta, hän ei voi päästä niihin käsiksi myöskään Amazon Q:n avulla, Jassy sanoi viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter).
AWS:n toimitusjohtaja Andrew Selipsky puolestaan sanoi, että Amazon Q:ta käyttävät pilvipalveluasiakkaat voivat rajata keskusteluohjelman toimintaa hyvin rajoitettuihin ja ennalta valittuihin tietolähteisiin.
Amazon-pomolta hienovarainen kuitti kilpailijalle
Yhtiön tuoretta tekoälytarjontaa mainostaessaan Selipsky myös viittasi OpenAI:n viimeaikaisiin myrskyisiin vaiheisiin.
– Tarvitsemme todellisen vaihtoehdon -- edellisten kymmenen päivän tapahtumat ovat tehneet sen hyvin selväksi, Selipsky sanoi tapahtumassa Las Vegasissa.
OpenAI päätyi toissa viikolla otsikoihin, kun yhtiön hallitus antoi yllättäen potkut toimitusjohtaja Sam Altmanille. Alan supertähdeksi noussut 38-vuotias Altman on esiintynyt julkisuudessa OpenAI:n kasvoina.
Piilaakson yllättänyt päätös näytti ajaneen OpenAI:n kriisiin, sillä vain päivä tämän jälkeen kerrottiin, että Altman käy keskusteluja yrityksen kanssa entiseen tehtäväänsä palaamisesta. Altmanin paluu OpenAI:n toimitusjohtajaksi varmistui vain joitakin päiviä myöhemmin ja samalla vaihtoon meni myös OpenAI:n hallitus, joka oli alkujaan antanut Altmanille lähtöpassit.
Selipskyn puheet Las Vegasissa olivat samalla myös hienovarainen kuitti Amazonin AWS:n suurimman kilpailijan Microsoftin suuntaan.
Microsoft on sijoittanut miljardeja OpenAI:n teknologiaan ja ottanut sitä käyttöön muun muassa hakukone Bingissä. Microsoftin suuret datakeskukset ovat tehneet mahdolliseksi tekoälysovelluksen kehittämisen, joka vaatii valtavia määriä tietojenkäsittelytehoa.