Amazonin sademetsää tuhoutui alkuvuodesta jälleen ennätysmäärä – sademetsä on ihmiskunnan kohtalonkysymys

mazon sademetsä AOP
STELLA Pictures / ddp
Julkaistu 17.08.2022 16:18

MTV UUTISET – STT

Brasiliassa Amazonin sademetsän tuhoaminen on jatkunut tänä vuonna huolestuttavan kovaa tahtia.

Brasilian avaruusviraston mukaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla metsäkato on ollut ennätyskorkea. Satelliittikuvista selviää, että metsää on hävitetty tammi-kesäkuun aikana noin 4  000 neliökilometrin verran.

Suurin osa metsätuhoista ja niihin liittyvistä paloista syntyy karjankasvatusmaiden raivauksen vuoksi.

Syyttävä sormi on osoittanut etenkin Brasilian oikeistopresidentti Jair Bolsonaron suuntaan. Hänen katsotaan vähät välittäneen sademetsien tuhoamisesta.

Brasilialaisen kansalaisjärjestö IPAMin mukaan tämän vuoden tammi-kesäkuussa sademetsää on tuhoutunut jopa 80 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2018, kertoo CNBC. Bolsonaro astui virkaansa vuonna 2019.

–  Bolsonaro on tehnyt kaikkensa, jotta metsää poltettaisiin mahdollisimman paljon. Lisäksi hän on edistänyt sitä, että kullankaivajat ja puunkaatajat pääsevät sademetsien alkuperäiskansojen suojelualueille. Ne ovat lain mukaan suojeltuja alueita, mutta tunkeutumista ei ole mitenkään estetty, sanoo Amazon-asiantuntija ja useissa Etelä-Amerikan maissa toiminut entinen suurlähettiläs Mikko Pyhälä STT:lle.

Bolsonaro käyttää sademetsiä vaaliaseena

Bolsonaro on osoittanut yliolkaisuutta sademetsiä kohtaan koko valtakautensa ajan, mutta Brasilian presidentinvaalien lähestyessä sademetsistä on tullut hänelle jopa poliittinen ase.

–  Hän haluaa saada mahdollisimman paljon ihmisiä tunkeutumaan Amazonian alueelle laittomasti ja tekemään laittomia asioita, jotta nämä samat ihmiset äänestäisivät häntä lokakuun vaaleissa. Metsätuhoalueella näyttääkin siltä, että Bolsonaron kannatus on kasvanut, Pyhälä sanoo.

Alueella toimii useita rikollisjärjestöjä, joiden toiminta liittyy monimutkaisella tavalla Amazonin sademetsien tuhoon.

Esimerkiksi maanviljelys ja karjankasvatus ovat laillisia elinkeinoja, jotka kuitenkin kytkeytyvät rikollisjärjestöjen toimintaan. Tiivistetysti asia toimii niin, että ensin metsäpaloja sytytetään laittomasti, metsää tuhoutuu ja tämän myötä niistä avautuu karjankasvatusmaita, kertoo järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaan erikoistunut tutkivan journalismin sivusto InSight Crime.

Bolsonaron vastaehdokas lokakuun vaaleissa on työväenpuoluetta edustava ex-presidentti Luiz Inacio Lula da Silva. Hänen kannatuksensa on viime aikojen gallupeissa ollut yli 10 prosenttia suurempi kuin Bolsonaron.

Vastaehdokas Lulan valinta tietäisi todennäköisesti parempia uutisia Amazonin sademetsien kannalta, sillä hän on luvannut taistella ympäristörikollisia vastaan ja turvata alkuperäisväestön alueiden suojelua.

–  Hän sai aiemmin presidenttinä toimiessaan merkittäviä tuloksia aikaan tässä, Pyhälä sanoo.

Kriittinen raja lähenee

Amazonin kohtalo on ihmiskunnalle äärimmäisen tärkeää, oikeastaan ihmiskunnan kohtalonkysymys.

Pyhälän mukaan sademetsän muutos hiilinielusta hiilipäästöjen lähteeksi olisi todennäköisesti peruuttamaton ja samalla vakavin este ilmaston kuumenemisen pysäyttämiseksi.

Jo muutama vuosi sitten Amazonin sademetsästä oli hävitetty 17 prosenttia.

–  Tutkijat ovat sanoneet, että jos osuus ylittää 20 prosenttia, niin sademetsä alkaa tehokkaasti kuivaa ja tuhota itseään. Nyt jo on nähty, että suuressa osassa Amazonian kaakkoisosaa sademetsät ovat alkaneet muuttua hiilivarastoista hiilen päästölähteiksi.

Lue myös: Raportti varoittaa Amazonin sademetsien metsäkadosta – merkittävä osa alueesta voi muuttua päästöjen lähteeksi

Tuoreimmat aiheesta

Amazonin sademetsä