Amin Asikainen ja Nadia Ammouri viettävät tiivistä arkea, jota värittävät erittäin vahvasti lapset sekä urheilu.
Amin Asikainen on monelle tuttu nimi: hän on entinen nyrkkeilyn ammattilaisten keskisarjan Euroopan mestari ja vaikuttaa edelleen nyrkkeilyn maailmassa.
JD Sportsin haastattelun mukaan urheilu on lähellä myös hänen puolisonsa Nadia Ammourin sydäntä: hän on aina pitänyt liikunnallisten lajien harrastamisesta. Hän on myös tehnyt elämäntaparemontin, joka on innostanut liikkumaan entistä enemmän, jopa työksi asti.
Kaiken urheilun keskellä Asikaiset pyörittävät myös omaa yritystä ja lapsiperheen arkea.
Amin Asikainen – sattuman kautta Euroopan mestariksi
Aminin unelma ei aina ollut ura ammattilaisnyrkkeilijänä, vaan tie Euroopan mestariksi sai alkunsa sattuman kautta. 6-vuotiaana Amin aloitti jalkapallon pelaamisen, ja siirtyi 12-vuotiaana edistyneempään joukkueeseen.
Uusi joukkue toi mukanaan uudet joukkuetoverit, joista erään isoveli oli Kirkkonummen Nyrkkeilykerhon ensimmäinen miesten Suomen mestari ja nyrkkeili edelleen Nyrkkeilykerholla.
– Sanoimme hänelle, että mekin haluamme aloittaa nyrkkeilyn. Siihen hän sanoi, että vetää meitä kuonoon, jos tulemme nolaamaan hänet salille.
Salille mentiin ensimmäisen kerran sellaisena päivänä, kun isoveli ei ollut paikalla. Amin ehti käydä kolmissa harjoituksissa, ennen kuin tuli lähtö kisaamaan Hämeenlinnan Kaareen. Hämeenlinnaan lähdettiin Nyrkkeilykerhon ikkunalaudalta löytyneissä, sattumalta sopivissa hammassuojissa ja lenkkareissa.
– Voitto tuli, niin se lähti siitä sitten liikkeelle.
Mestaruuksia amatöörinä ja ammattilaisena
Aminin muut harrastukset, jalkapallo ja salibandy, pysyivät nyrkkeilyn rinnalla 25-vuotiaaksi asti, jolloin nyrkkeily vei voiton. Aminin uran huippuhetkiin kuuluvat ensimmäinen Suomen mestaruus amatöörinä vuodelta 1996 sekä Euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailujen edustukset amatöörinä.
Ammattilaisena Amin voitti Suomen, Euroopan Unionin ja lopulta Euroopan mestaruuden Saksassa kesäkuussa 2006. Sen jälkeen Amin puolusti titteliään voitokkaasti aina kesään 2007 asti, jonka jälkeen hän pääsi muutaman kerran ottelemaan tittelistä sitä saamatta.
Hän päätti uransa vuonna 2011 tappion jälkeen. Jäähyväisottelun hän nyrkkeili voitokkaasti vuonna 2016.
Voittamisen tunne motivoi urheilijaa
Aminilla on vankka urheilutausta, ei vain nyrkkeilyn, vaan myös muiden lajien parissa. Motivaatio urheiluun on löytynyt halusta voittaa ja voiton tunteesta.
– Aina, kun laitetaan numerolappu rintaan, niin se voittamisen tunne saa motivoitumaan.
Voittaminen tuntuu vielä paremmalta, kun kyseessä on nyrkkeily, jolloin kamppailu käydään mies miestä vastaan.
– Ei sellaisia fiiliksiä saa mistään muusta kuin nyrkkeilyottelun voittamisesta.
Nadia Ammouri – elämäntaparemontin innostama personal trainer
Myös Nadia on liikkunut aina ja tykännyt harrastaa lapsesta asti. Viikottaisiin harrastuksiin saattoi kuulua jopa kahdeksan lajia kerralla.
– Olen aina tykännyt harrastaa, ja olen sieltä löytänyt sen oman juttuni.
Opiskeluaikana urheilu ja harrastukset kuitenkin jäivät vähemmälle ajanpuutteen seurauksena. Aminin tapaamisen myötä urheilu alkoi palata Nadian arkeen, ja raskaana ollessaan hän alkoi todella miettiä syömistään ja liikkumistaan, mistä elämäntaparemontti sai alkunsa.
– Kun aloin odottamaan Antonia, minuun iski ajatus siitä, että on pakko miettiä mitä pistän suustani alas.
Elämäntaparemontti innosti myös uuden alan valtaamiseen, ja hänellä on nyt kolme ammattia: tällä hetkellä Nadia on personal trainer.
– Halusin jonkun sellaisen ammatin, jossa koen samaa intohimoa kuin ratsastuksessa, mutta jonka pystyisi hyvin liittämään lapsiperhearkeen.
Hän on myös suorittanut voimaohjaajakoulutuksen, ja tekee nyt etätreenipaketteja sekä valmentaa personal trainerina niin etänä kuin paikan päälläkin.
Mitaleita, kuntopalveluita & unta vuonna 2019
Uusi vuosi tuo aina tullessaan uudet kuviot, haaveet ja tavoitteet, niin myös Asikaisilla, vaikka uuden vuoden lupauksia ei tehtykään. Herkkulakot ja tipattomat tammikuut eivät nimittäin ole tarpeen.
Amin tähtää kilpanyrkkeilijöiden valmentamiseen ja suoritusten parantamiseen Suomen mestaruuskisoissa keväällä.
– Yritetään parantaa saldoa, viime vuonna tuli kaksi kultaa ja kaksi pronssia. Yritetään kirkastaa niitä.
Amin aikoo myös pitää itsensä hyvässä kunnossa ja kehittää kuntopalveluita. Nadia on Aminin kanssa samoilla linjoilla, mutta lisää vielä oman tavoitteensa vuodelle 2019.
– Ainakin yritän panostaa unen laatuun. Uusperheen arjessa yö jää joskus lyhyeksi: silloin nukun ainakin päikkärit.
Asikaisilla laatuaikaa perheen kanssa vietetään myös urheillen
Nyrkkeily, ja urheilu yleensä, ovat aina olleet iso osa Asikaisten arkea, ja liikuntaa harrastetaan myös koko perheen voimin. Ammattilaisuran jälkeen Aminin kiinnostus arkiliikuntaan lopahti hetkeksi, mutta urheilu teki pian paluun arkeen, kun hän alkoi valmentaa nyrkkeilijöitä. Myös Nadialla on osuutta asiaan, sillä hän innosti treenaamaan yhdessä.
– Käymme yhdessä juoksemassa ja punttisalilla, sekä treenaamme porrasjuoksua.
He treenaavat myös yksin omia treenejään. Amin treenaa yleensä neljä kertaa viikossa ja valmentaa lisäksi työkseen, mutta aikaa jää myös perheelle, vaikka valintoja onkin joskus tehtävä.
– Aika on vähän kortilla: välillä pitää valita, että ottaako pienet päiväunet, tekeekö hyvän ruoan vai meneekö salille.
Aikaa kuitenkin jää perheelle, sillä liikunnan ja perheen voi yhdistää helposti. Asikaiset viettävät laatuaikaa koko perheen voimin esimerkiksi salilla.
Lähde: JD Sports