Nyrkkeilijä Amin Asikaisen perheessä havahduttiin toissa maanantaina ikävään tilanteeseen. 8-vuotias Amir-poika oli lähdössä aamulla kouluun, mutta hänen tuttu menopelinsä, punainen nuortenpyörä oli kadonnut kodin pihasta Kirkkonummen keskustan läheisyydestä.
– Kyllähän siinä ihmeteltiin aamulla koko perheen voimin tilannetta. Poika menee pyörällä aina kouluun, mutta sinä aamuna se ei sitten onnistunutkaan, pojan isä Amin Asikainen kertoo MTV:lle.
Pyörä oli jätetty edellisenä iltana nojaamaan avonaisena parvekekaidetta vasten. Samasta paikasta se oli yön aikana lähtenyt pitkäkyntisen matkaan.
Asikaisen puoliso Nadia Ammouri jakoi tapauksesta Facebook-päivityksen, jossa pyydettiin havaintoja kadonneesta menopelistä. Poika oli saanut sen noin puoli vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi, joten tunnearvo on suuri.
Lue myös Amin Asikainen ja Nadia Ammouri kertovat hektisestä elämästään: "Ei sellaisia fiiliksiä saa mistään muusta"
Vihjeet johtivat kerrostalopihaan
Pari päivää sitten somessa saadut vihjeet johdattivat etsijät Kantvikissa sijaitsevan kerrostalon pihaan, noin viiden kilometrin päähän perheen kodista.
Poliisia ei koskaan tarvittu.
– Kysyin puolisolta moneen kertaan, että onhan tämä varmasti oikea pyörä. Polkimesta puuttuva heijastin ja pari muuta yksityiskohtaa vahvistivat, että kyllä se pojan on, Asiakainen toteaa.
Asiakainen on asunut Kirkkonumella koko elämänsä. Hän kiittelee paikkakunnalla vallitsevaa avuliaisuuden ja yhteisöllisyyden ilmapiiriä, joka konkretisoitui myös pyörän etsinnässä.
Ex-huippu-urheilija saa viettää kunnan asukkaana rauhallista perhe-elämää.
– Tietenkin varkaita liikkuu nykyään kaikkialla, mutta kyllä täällä saa tosi rauhassa olla, hän sanoo.
– Kerran minulla oli samankaltainen tapaus, jossa lastenvaunut olivat hävinneet talon edestä. Laitoin siitä Faceen pyynnön, että voisiko ne tuoda takaisin. Seuraavana aamuna ne oli palautettu.