Nadia Ammouri kertoo kärsineensä muun muassa voimakkaasta väsymyksestä.
Ex-huippunyrkkeilijä Amin Asikainen ja hänen puolisonsa Nadia Ammouri kertoivat noin viikko takaperin odottavansa kaksosia.
Lue lisää: Amin Asikaisen ja Nadia Ammourin perhe kasvaa – luvassa kaksin kerroin onnea
Ammouri kertoo nyt, että hän kärsi alkuraskauden aikana kovista oireista. Hän ajatteli niiden kuuluvaan pelkästään raskauteen, mutta hakeutui lopulta lääkäriin, kun oireet kovenivat.
Ammouri kertoo taistelleensa kesän lämpiminä päivinä äärettömästä väsymyksestä.
– Nukuin 8-11h yöunet. Herättyäni, mulla oli sellainen tunne, että en ollut nukkunut ollenkaan. Väsytti vain entisestään, Ammouri kertoo Instagram-päivityksessään.
Ammourilla on ollut myös pahoinvointia, joka saattoi tulla niin hajusta, ruoasta tai pelkästään olemisesta.
Ammourin oireet sen kuin voimistuivat, ja hän alkoi kärsiä myös voimakkaista päänsäryistä.
– Nukahdin pahassa päänsäryssä ja heräsin päänsärkyyn. Aloin myös kokemaan silmien särkyä voimakkaana. Enkä voinut pitkiä aikoja katsoa mitään näyttöjä. Edes forecan säätiedotusta, koska silmiä särki. Samaan aikaan sain rytmihäiriöitä.
– Sykkeet alkoivat nousta, kun kannoin jonkun tavaran eteisestä omalle paikalleen. Silloin huomasin, että ei tämä voi olla enää vain pelkkää raskaus oire. Hakeuduin neuvolan lääkärille.
Lopulta syy selvisi.
– Ensimmäinen diagnoosi neuvolan lääkäriltä oli: Raskauteen liittyvä väsymys ja uupumus. Onneksi verikokeessa selvisi täysin se, että kilpirauhasen liikatoiminnasta puhutaan. Jotenkin sain kokea sellaista vähättelyä omien oireiden suhteen. Diagnoosista puhumattakaan, hän kertoo.