Poliisi on alkanut käyttää mielenosoittajiin myös sähköshokkeja.
Rauhanomaisesta mielenosoittamisesta Venäjällä on tehty käytännössä mahdotonta lukuisilla oikeudellisilla rajoitteilla, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuore raportti.
Viime vuosien aikana kokoontumisvapautta on Venäjällä rajoitettu useilla lainsäädännön muutoksilla etenkin vuoden 2014 jälkeen. Silloin lakia säädettiin niin, että mikäli kokoontumisrikkomuksiin syyllistyy toistuvasti, siitä voi seurata jopa viiden vuoden vankeusrangaistus.
Liittovaltion tasolla kokoontumisia ei saa järjestää esimerkiksi oikeustalojen, vankiloiden, presidentin asuntojen tai hälytyspalveluiden läheisyydessä. Paikallistasolla mielenosoituksia voidaan rajoittaa tätäkin enemmän.
Sakot nousseet 25 eurosta yli 3 000 euroon
Oikeus osoittaa mieltä rauhanomaisesti on vaarassa myös poliisin kovien otteiden ja rikossyytteiden takia.
Poliisit ovat muun muassa käyttäneet taistelulajien tekniikoita mielenosoittajiin, hakanneet heitä pampuilla ja tästä vuodesta alkaen käyttäneet sähkösokkeja. Poliisien käyttämää väkivaltaa ei joko tutkita tai sitten tutkinnat vesitetään näyttävästi.
– Viesti on selvä: poliisin käyttämä liiallinen voima sallitaan, väkivaltaan kannustetaan ja rangaistuksetta selviäminen taataan, sanoi tiedotteessa Amnestyn tutkija Oleg Kozlovsky.
Lisäksi mielenosoituksiin liittyvien sakkorangaistusten maksimisummat ovat kasvaneet lähivuosien aikana moninkertaisiksi. Vuonna 2012 maksimisakko oli 2 000 ruplaa eli vajaa 25 euroa. Tänä vuonna sakolle voi tulla hintaa jo 300 000 ruplaa eli peräti 3 500 euroa.