Keskustelu mehiläisistä, ampiaisista sekä niiden sielunelämästä on saanut helteen näännyttämät ihmiset heräämään sosiaalisessa mediassa. Loimaalla asuva Joanna Jokinen kirjoitti viime perjantaina hieman provosoivan Facebook-päivityksen, jossa halusi oikaista vääriä uskomuksia mehiläisistä ja ampiaisista. Facebook-päivitys on saanut lyhyessä ajassa reippaasti yli 6 000 tykkäystä ja päivitystä on jaettu melkein 3 000 kertaa.
Jokisen mukaan palaute on ollut pääosin myönteistä, mutta joukossa aina niitäkin, jotka ovat negatiivisia asiassa kuin asiassa. Jokinen sai idean päivitykseensä ristiriitaisesta tiedosta, jota ihmisten päivitykset ampiaisista ja mehiläisistä tuntuivat olevan pullollaan.
– Siellä tuntui olevan tiedon sijaan hyvin paljon uskomuksia siitä, miten mehiläiset ja ampiaiset eroavat tosistaan. Mulla paloi niin sanotusti käpy, koska tietoa oli suuntaan jos toiseen. Päätin kirjoittaa asiasta vastineen suljettuun Facebook-ryhmään, josta sitten pyydettiin lupaa jakaa päivitystäni julkisesti, Joanna kertoo.
Seuraavana päivänä hän ei ollut uskoa silmiään. Päivitykseen oli tullut lukusia vastauksia ja sitä oli jaettu tuhansia kertoja, eikä Joanna todellakaan ollut odottanut aiheesta mitään Facebook-buumia. Joanna sanoo, ettei ole asiassa mikään asiantuntija, mutta tuntee eläimiä ja kasveja hyvin ihan maallikkona. Hän on aina ollut eläinrakas ja kiinnostunut luonnosta.
– Maalaisjärjellä pääsee näissä asioissa pitkälle, hän naurahtaa.
Moni ärsyyntyi, kun kerroin tappavani ampiaisia
Joanna on viime aikoina ollut suivaantunut oman pihamaansa kiukkuisista ampiaisista. Hän on itse saanut lyhyessä ajassa monta kiperää pistoa ampiaisilta. Näin ollen hän on päättänyt päästää ampiaisia pois päiviltään omalla pihallaan niin usein kuin se onnistuu.
– Monet ihmiset kiukustuivat tästä Facebookissa ja sanoivat, että ampiaiset kuolevat sukupuuttoon. Kirjoitin päivityksessäni muun muassa, että joka tapauksessa ampiaiset kuolevat kesän päätteeksi, viimeistään sitten kun pakastuu. Miksi niitä ei voisi yrittää hävittää tontiltaan, jos ne kerran käyvät päälle, Jonna Jokinen kirjoittaa.
Joanna Jokinen muistuttaa, että muutaman ampiaisen tappaminen ei hetkauta evoluutiota.
Joannan äiti Minna Jokinen on toiminut nelisen vuotta mehiläisyrittäjänä Loimaalla. Hän kertoo, että ampiaisia on jonain vuosina enemmän kuin toisina.
– Tänä kesänä niitä on ollut todella paljon. Sanoin jo alkukesästä kotona, että tänä vuonna ampiaisista tulee taas loppukesällä ongelma. Tämän kesän säät ovat suosineet kaikkia hyönteisiä, mikä on hyvä asia. Kukkiva kesä meni kuitenkin äkkiä ohitse, joten hyönteisille ei luonto oikein tarjoa enää mitään, Minna Jokinen sanoo.
Ampiaiset äkäisiä tähän aikaan vuodesta
Ampiaiset ovat tähän vuodenaikaan äkäisiä, sillä ne hakevat vielä omille toukilleen ruokaa.
– Nyt ampiaiset hakevat sitä makeaa ja proteiinia muualta kuin kukista eli ne tulevat ihmisten ruokia lähelle ja juomalasiin, Minna Jokinen kuvaa.
Kohta ampiaiset saavat kuitenkin lähteä pesästään. Pesään jää kesän jälkeen vain pieni ampiaispopulaatio.
– Olen sanonut tyttärelleni, että hän saa minun puolestani tappaa ampiaisia pihallaan, jos ne häntä häiritsevät. Luonnossa kaikilla on aina tehtävänsä eli kyllä kaikkia eläimiä tarvitaan, mutta jos ampiaispesä on esimerkiksi niin hankalassa paikassa ihmisten kannalta, niin kyllä sen mielestäni saa hävittää, Minna Jokinen sanoo.