Analyysi: Ukrainan on pakko hyökätä, jos se haluaa voittaa – nämä 6 asiaa sodasta pitää tietää nyt

Kyllästymiseen asti toistettu tarina on, että Venäjä on suurhyökkäyksessään epäonnistunut kaikessa, kun taas Ukraina on ylittänyt kaikki odotukset.

Tosiasia kuitenkin on, että suuri määrä venäläisjoukkoja miehittää merkittävää osaa Ukrainasta, eikä presidentti Vladimir Putinin johtamalla Kremlillä ole pienintäkään kiinnostusta luopua valloituksistaan vaikka kuinka pyydettäisiin.

Ei, vaikka demokraattisesti valitut länsijohtajat, mukaan lukien pääministeri Sanna Marin (sd.), ovat vuorollaan käyneet mikrofonin edessä toteamassa, että sodan täytyy päättyä Ukrainan ehdoilla.

Ukraina taas on tehnyt selväksi, että se haluaa palauttaa rajat, jotka olivat voimassa ennen Venäjän vuoden 2014 hyökkäystä.

Moraalisesti tilanne on selkeä: Venäjä käy brutaalia ja perusteluiltaan ontuvaa hyökkäyssotaa. Ukraina taistelee itsenäisyytensä, alueittensa ja kansalaistensa puolesta. Putinia moraalinen asetelma tuskin hirveästi kiinnostaa.

Sodilla on tapana päättyä allekirjoituksiin, oli kyse sitten tulitauosta tai ehdottomasta antautumisesta. Ehdot taas yleensä heijastelevat voittajan käsitystä oikeudenmukaisuudesta.

Rintamatilanteen on pakko muuttua, jos ja kun Ukraina haluaa paremmat ehdot kuin ne, joihin Venäjä nyt edes teoriassa suostuisi.

Ukrainan on siis pakko hyökätä. Näin Kiovan sodanjohto myös kaikkien ennakkoarvioiden mukaan keväällä tai kesällä tekee.

Tämä juttu on jaettu kuuteen osioon, jotka selvittävät, millaisesta tilanteesta Ukrainan todennäköinen vastahyökkäys lähtee liikkeelle ja mitä siitä tulee etukäteen tietää:

1. Mitä sodassa tapahtui talvella?

2. Mikä on Ukrainan vastahyökkäyssuunnitelma?

3. Mistä tietää Ukrainan vastahyökkäyksen alkaneen?

4. Ukraina tarvitsee läpimurron – mutta mikä se on ja mitä sillä tehdään?

5. Mitä tekee Venäjä?

6. Lopettaako vastahyökkäys sodan?

1. Mitä sodassa tapahtui talvella?

Marraskuussa 2022 Venäjä ilmoitti vetäneensä viimeiset sotilaansa pois Etelä-Ukrainan strategisesti tärkeästä Hersonin kaupungista.

Alla olevien karttojen perusteella olisi helppo väittää, että tämän vuoden puolella Ukrainan rintamalla on siirrytty Suomen ja Neuvostoliiton välisestä jatkosodasta tuttuun asemasotavaiheeseen.

Väite olisi väärä.

Kuten karttakuvista näkyy, on rintamalinja pysynyt aika lailla paikoillaan. Se kertoo kuitenkin enemmän Ukrainan onnistumisesta ja Venäjän epäonnistumisesta kuin tapahtumien puutteesta.

Viimeistään helmikuussa kävi selväksi, että käynnissä oli suuri Venäjän hyökkäysoperaatio.

Venäjä hyökkäsi päivittäin kymmenillä paikkakunnilla. Voimakkaimmat iskut tehtiin ilmeisesti Bahmutin, Avdiivkan ja Vuhledarin alueilla. Paikkakunnat mahtuvat 130 kilometrin janalle. Helsingistä Kotkaan on moottoritietä pitkin matkaa suurin piirtein saman verran.

Lue myös: Vuhledarissa käytiin "sodan suurin panssarivaunutaistelu"

Lue myös: Taistelua Bahmutista on verrattu jopa Stalingradiin

Venäjän väitetty tavoite oli huhtikuun alkuun mennessä vallata kokonaisuudessaan Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin alueet.

Vaikka taistelu eritoten Bahmutista on yhä kesken, näyttää selvältä, ettei Venäjä kykene suuriin läpimurtoihin ja menestys jää korkeintaan taktiselle tasolle.

Paikkaansa pitäviä tappiotietoja taisteluista on vaikea saada, mutta sotilasasiantuntijat vaikuttavat olevan pääosin yhtä mieltä siitä, että talven taistelut ovat hyödyttäneet Ukrainaa.

Näin siksi, että jokseenkin tasaväkisten armeijoiden kohdatessa hyökkääjällä on taipumusta menettää enemmän sekä sotilaita että kalustoa.

Mitä enemmän Ukraina on kyennyt Venäjän taisteluvoimaa kuluttamaan ennen omaa hyökkäystään, sitä paremmat ovat sen omat mahdollisuudet.

2. Mikä on Ukrainan vastahyökkäyssuunnitelma?

Hyökkääjän täytyy ylittää mahdollinen suojaton avomaasto, välttää tai purkaa miinakentät, selvitä vihollistulesta ja tuhota vastarinta. Samaan aikaan puolustaja tulittaa valmistelluista linnoitteista ennalta haarukoituihin kohteisiin.

Kuvaus on yksinkertaistettu ja täten vaillinainen, mutta antaa karrikoidun kuvan puolustamisen ja hyökkäämisen vaikeuden eroista.

Nyrkkisääntö on, että hyökkääjällä täytyy olla kolminkertainen ylivoima, jotta menestyksestä voi perustellusti haaveilla.

Tuskin löytyy yhtään tunnustettua sotilasasiantuntijaa, jolta ei olisi viime kuukausina kysytty, missä Ukraina keväällä tai kesällä hyökkää.

Ja perusvastaus kuuluu: Todennäköisimmin Etelä-Ukrainassa, mutta hyökkäyksen mahdollisuutta Itä-Ukrainassa ei voida sulkea pois. Arvio on näkökannasta riippuen surkea tai näppärä, sillä Venäjän ja Ukrainan välinen rintama kattaa Itä- ja Etelä-Ukrainan.

Jos ukrainalaiskenraalien päiväuni toteutuisi, iskisi Ukraina syvän kiilan Melitopolin ja Mariupolin väliselle alueelle. Näin Ukraina löisi Venäjän armeijan kahtia, maasilta Krimille katkeaisi ja Venäjän köhinyt logistiikka saisi jättimäisen palan pureskeltavakseen.

Idean ongelma on sen itsestäänselvyys. Sotahistoriaa saa selata pitkään ja hartaasti, jotta löytää sodanjohdon, joka ei haaveile vastapuolen rintaman halkaisusta. Julkistettujen satelliittikuvien perusteella venäläisten linnoitteet ovat vahvimmillaan juuri Melitopolin ja Mariupolin välisellä lohkolla.

Lue myös: Ukrainan ratkaiseva vastahyökkäys voi tapahtua vain etelässä – "Selvää kaikille, jotka vilkaisevat karttaa"

Ukrainan hyökkäyksen kannalta ongelmallista on, että liki puolet aktiivisesta rintamalinjasta kulkee Dnepr-jokea pitkin. Kyse on paikoin järvimäisestä maantieteellisestä esteestä, jonka ylityksestä yksikään armeija ei innostu.

Toisaalta juuri siksi sitä on todennäköisesti vähintään harkittu. Yllätys on onnistuneen hyökkäyksen parhaita kavereita. Ukrainan epäonnistunut maihinnousuyritys Zaporizhzhjan alueella viime lokakuussa ei tosin varmasti lisännyt innokkuutta joen ylitysyritykseen.

Lue myös: Epäonnistunut maihinnousu: Ukrainalaislähteet paljastavat medialle maan yrittäneen vallata Zaporizhzhjan ydinvoimalan 600 sotilaalla

Kiovalle uskoa antaa se, että Ukrainan armeija on aiemmin onnistunut suurissa hyökkäyksissään. Se teki näin sekä Etelä- että Koillis-Ukrainassa viime syksyn aikana.

Keväthyökkäys on vaikeampi useasta syystä.

Venäjä on linnoittanut loogisimpia hyökkäysreittejä jo pitkään ja sen linjojen uskotaan olevan vahvemmin miehitettyjä kuin viime syksynä.

Erityisesti viime syyskuun Koillis-Ukrainan vastahyökkäyksen onnistumista auttoi isosti venäläisjoukkojen vähyys. Tätä ongelmaa Venäjän liikekannallepano ainakin väliaikaisesti paikkasi.

Länsimaiden lahjoittamaa raskasta kalustoa, kuten Leopard 2 -panssarivaunuja ja Bradley-rynnäkkövaunuja, on jo vahvistamattomissa kuvissa nähty Ukrainassa. Uuden länsikaluston taisteludebyytti todennäköisesti tapahtuu viimeistään vastahyökkäyksessä.

Ukraina ei ole pimittänyt aiettaan hyökätä. Maan puolustusministeriöllä on jopa pienoinen somekampanja aiheesta. Sen aihetunniste on #springiscoming eli kevät on tulossa.

Vastahyökkäyksen pakollisuus on siis sitä luokkaa, ettei Ukraina edes yritä salata sitä. Ukrainan tiedotukseen on toki syytä suhtautua sotapropagandana.

Lue myös: Kommentti: Suhtaudun Ukrainaan ”paljastuksiin” vastahyökkäyksestä kuin Putinin puheisiin

3. Mistä tietää Ukrainan vastahyökkäyksen alkaneen?

Ukraina ei tule julistamaan odotetun vastahyökkäyksen aattona, että "huomenna mennään, olkaa valmiina".

Hyökkäyksen suunta, voima ja ajoitus ovat ylähyllyn sotasalaisuuksia. Ukraina eittämättä tekee kaikkensa, ettei Venäjän tarkasti tiedä, mistä ja koska Ukraina iskee.

19. huhtikuuta Ukrainan varaulkoministeri antoi lausunnon, jossa hän totesi maan armeijan jo tekevän joitain vastahyökkäystoimia. Lausunto ei tarkoita, että vastahyökkäys olisi jo alkanut.

Sokeasti hyökkääminen on kelvoton idea. Vastapuolen heikkojen kohtien selvittäminen, miinakenttien etsiminen, suunnitelmien hiominen, harjoittelu ja muut tehtävät eivät ole yhden viikonlopun homma.

Näin ollen "vastahyökkäystoimet" täytyy aloittaa hyvissä ajoin ennen varsinaista hyökkäystä.

Kuten vuodetut Pentagon-asiakirjat paljastivat, on ainakin Yhdysvallat välittänyt Ukrainalle rutkasti tiedustelutietoa. Linja Kiovan ja Washingtonin välillä käy varmasti kuumana nytkin.

Samat asiakirjat tosin myös väitetysti paljastivat, että Yhdysvalloilla on epäilyksensä siitä, minkälaisen vastahyökkäysjoukon Ukraina saa kasaan ja mihin se todella pystyy.

Lue myös: NY Times: Pentagon-vuodot paljastavat USA:n tietävän Venäjän armeijan suunnitelmista ja vakoilevan Ukrainaakin

Vastahyökkäyksestä ei todennäköisesti virallisesti kerrota ennen kuin käytännössä kaikille on selvää, että sellainen on käynnissä. Ja jos Ukrainan armeija ei etene, voi Kiovan tiedotuksen olettaa olevan vieläkin niukempaa. Sotapropagandalla kun on tapana pysyä totuudessa vain, jos se hyödyttää sen levittäjää.

Jos Ukraina onnistuu saamaan aikaan merkittäviä voittoja ja aluevaltauksia, se varmasti niistä kertoo, mutta todennäköisesti vasta sitten, kun suun avaaminen ei vaaranna jatkosuunnitelmia.

Venäjän kommentointi noudattanee Ukrainan logiikkaa: Onnistumia korostetaan, tappiota vähätellään.

Edes jollain tavalla kattava kokonaiskuva käynnissä olevista sotaoperaatioista onkin tapana saada vähintään jonkin verran jälkijunassa.

Venäjän hyökkäyssotaa on seurattu historiallisella aktiivisuudella niin sanotun avointen lähteiden tiedustelun perusteella. Tulevina viikkoina tullaan melkoisella varmuudella näkemään varsinkin somessa lukemattomia "vastahyökkäys on alkanut", väitteitä.

Yksi niistä tulee toki olemaan oikeassa, mutta suurin osa on vääriksi osoittautuvia huhuja, muistuttaa Ukrainan sotakarttaa ylläpitävä John Helin.

Epätietoisuus, väärät tiedot, huhut ja sekä tahalliset että tahottomat ylilyönnit tulevat olemaan arkipäivää sekä todennäköistä vastahyökkäystä edeltävinä viikkoina että sen aikana.

4. Ukraina tarvitsee läpimurron – mikä se on ja mitä sillä tehdään?

Läpimurto: "Huomattava ja nopea edistys; uusi löytö tai esteen poistuminen". Näin sotauutisoinnissa usein toistuvan sanan määrittää wikisanakirja.

Taisteluissa läpimurto tiivistyy puolustuslinjan tai -linjojen murtamiseen. Läpimurto mahdollistaa ainakin joksikin aikaa vähintään jossain määrin esteettömän etenemisen.

Puolustaja tietysti pyrkii tämän kaikin keinoin estämään. Tyypillisin lääke on monikerroksinen puolustuslinja. Myös reservissä pidettävä merkittävä vastahyökkäysvoima voi pyrkiä tukkimaan läpimurron.

Läpimurron tai -murtoja Ukraina kuitenkin tarvitsee, jos ja kun se haluaa vastahyökkäyksensä menestyvän.

Läpimurto on kultaa, koska hyökkääjän on paljon helpompi työntää puolustajan rintamaa taaksepäin iskemällä läpi valituista kohdista kuin pyrkiä nujertamaan koko linja yhtäaikaisesti.

Syitä on monia. Ensinnäkin rajatut hyökkäyspaikat helpottavat läpimurtoon vaadittavan paikallisen ylivoiman kasaamista. Toisekseen läpimurto luo saarrostusriskin. Sen ja huolto- ja komentoyhteyksien tuhoamisuhan avulla on vastapuoli mahdollista joko piirittää tai pakottaa vetäytymään, parhaassa tapauksessa epäjärjestyksessä ja kalustoa taakseen jättäen.

Sotilasyksiköiden saartaminen tarkoittaa tiettyjen yksiköiden piirittämistä siten, ettei niillä ole yhteyksiä saarrostusringin ulkopuolisiin omiin joukkoihin. Samalla myös saarrettujen joukkojen maata pitkin kulkevat huoltoyhteydet katkeavat ja liikkumatila vähenee radikaalisti.

Liian jääräpäinen puolustaminen ja asemista kiinni pitäminen johtavat herkästi katastrofiin, joka aiemmalla vetäytymisellä olisi voitu välttää.

Klassinen esimerkki tästä löytyy kesältä 1941, jolloin Saksa läpimurtojen jälkeen muodosti jättimotteja Neuvostoliiton yksiköistä, joiden ei annettu vetäytyä ajoissa. Vuoden 1942 kesällä Neuvostoliitto oli oppinut virheistään ja vältti vastaavat katastrofit tehokkaammin.

Puolustuslinjojen puhkaisu ei vielä takaa hyökkäyksen onnistumista. Rintamaan syntyneestä aukosta pitää pystyä työntämään läpi nopeasti eteneviä, tuhovoimaisia yksiköitä, joiden huollon pitää vaikeutuvissa olosuhteissa rullata. Muuten hyökkäys voi tyssätä ja puolustaja voi saada kriittisen hengähdystauon tai aikaa vastahyökkäykseen.

Viime syksynä Ukraina tarjoili Harkovan alueella klassisen esimerkin onnistuneesta läpimurrosta ja sen vaikutuksista. Alla oleva video näyttää, miten murto venäläislinjoihin pakotti saarrostusuhan alle jääneet venäläiset nopeasti vetäytymään.

5. Mitä tekee Venäjä?

Venäjän talvihyökkäyksen uskotaan pyrkineen valtaamaan mahdollisimman paljon maa-alaa ennen kuin Ukraina saa käyttöönsä länsimaiden lahjoittamaa raskasta kalustoa.

Operaatio epäonnistui ja Venäjän etenemistä on täysin perustellusti kuvailtu marginaaliseksi.

Hyökkäystahti on sittemmin hiipunut ja Venäjän on raportoitu siirtäneen yhä enemmän joukkojaan puolustusasemiin. Samalla se on jatkanut linnoitusten rakentamista etenkin Etelä-Ukrainaan.

Kiova ja Moskova näyttävätkin olevan yhdestä asiasta yhtä mieltä: Seuraavaksi on Ukrainan vuoro hyökätä.

Tiedossa ei ole, onko Venäjällä käytössään reserviä Ukrainan mahdollisten läpimurtojen pysäyttämiseen.

Talvihyökkäyksen realiteettien myöntämisestä kertoo jotain myös se, että Venäjän sotapropagandassa on viime aikoina näkynyt hyökkäysmuodostelmien ohella yhä enemmän puolustusrakenteita kuten bunkkereita.

Lue myös: Epäonnistuneen salamasodan jälkeen: Näin Venäjän taktiikka on muuttunut suurhyökkäyksen aikana

Sotilasasiantuntijoiden keskuudessa vallitsee varsin väkevä yhteisymmärrys siitä, ettei Venäjä ole jättänyt Ukrainalle viime syksyn tapaan helppoja suupaloja. Tämä ei tarkoita, etteikö Ukraina voisi sellaisia jostain löytää.

Avainkysymys on, kuinka pahasti venäläisjoukot ovat kuluneet talven aikana. Tiedossa on, että ainakin paikallisesti Venäjällä on ollut puutetta sekä ammuksista että raskaasta kalustosta. Jää nähtäväksi, onko kyse Ukrainan vastahyökkäykseen varustautumisesta vai totaalisesta puutostilasta.

Tiedossa ei ole, miten suuri osa Venäjän liikekannallepanolla kasatuista joukoista on menetetty hyökkäyksissä. Vähemmälläkin tosin pärjää, jos saa puolustaa hyvin valmisteltuja asemia ja tulituki toimii.

Olemattomat reservit ja ohuesti miehitetty rintama voivat kuitenkin äkkiä tehdä tehokkaasta puolustamisesta mahdotonta.

Lue myös: ISW: Putin jo nimesi syntipukit siltä varalta, että Ukrainan keväthyökkäys onnistuu

6. Lopettaako vastahyökkäys sodan?

Jotta rauhansopimus allekirjoitettaisiin, pitäisi sekä Venäjän että Ukrainan suostua siihen. Yksinkertaista, mutta todella vaikeaa.

Kiova ja Moskova eivät ole tiettävästi neuvotelleet rauhasta vakavasti pitkään aikaan, jos uskottavasti kertaakaan Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen.

Rauha tyypillisesti saadaan aikaan, kun toisella osapuolella ei ole muita vaihtoehtoja tai rauha arvioidaan sotaa hyödyllisemmäksi.

On äärimmäisen vaikea kuvitella tilannetta, jossa ydinasevaltio Venäjällä ei olisi muita vaihtoehtoja kuin allekirjoittaa rauhansopimus. Ukraina sen sijaan voi tähän tilanteeseen joutua. Sillä on käytännössä kyky sotia nykyisenkaltaisesti vain niin pitkään kuin lännen tuki jatkuu.

Venäjä on tehnyt selväksi, ettei se lähde suosiolla miehittämiltään alueilta. Ukrainan julkilausuttu tavoite on vallata takaisin kaikki venäläissotilaiden miehittämät metrit, mukaan lukien Krimin niemimaa.

Lähtökohdat neuvotteluille ovat siis kauniisti sanottuna surkeat.

Lue myös: Ukrainan panssarisotilaat enteilevät vastahyökkäystä, mutta välineet rapistuvat käsiin – maa menettänyt liki 500 panssarivaunua

Lännessä ei ole suosittua vihjatakaan, että Ukrainan pitäisi olla valmis jonkinlaisiin alueluovutuksiin rauhan vuoksi. Ukrainan tavoite saada kaikki alueensa takaisin ei kuitenkaan ole useiden asiantuntijoiden mukaan realismia.

Toisaalta Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden Ukrainalle antamaa aseapua on kritisoitu äänekkäästi siitä, että se kyllä ylläpitää Ukrainan kykyä taistella, mutta ei ole moittijoiden mukaan riittävää, jotta se todenteolla mahdollistaisi Ukrainan sotilaallisen voiton.

Ukrainan todennäköisestä vastahyökkäyksestä tuskin on sotaa lopettamaan. On vaikea nähdä Ukrainan kykenevän niin laajoihin aluevaltauksiin, että Putin nostaisi kädet pystyyn, vetäisi armeijansa Ukrainasta ja lopettaisi vihollisuudet.

Jos Ukrainan vastahyökkäys ei saavuta olennaisia aluevoittoja, on paljon mahdollista, että viime kuukausina vain vähän liikkunut rintamalinja käytännössä jäätyy paikoilleen, kuten kävi vuoden 2014 jälkeen.

Toki Venäjän taloudelle paluu niin sanottuun kansainväliseen yhteisöön olisi porkkana, mutta Venäjän tiivistyvät suhteet varsinkin Kiinaan viittaavat siihen, ettei silmien räpyttely länttä kohti ole Putinin prioriteetti.

Lähitulevaisuudessa näkyy pikemminkin uusi kylmä sota kuin Euroopan ja Venäjän ystävyys.

Jäätynyt konflikti sopisi Venäjälle paremmin kuin Ukrainalle.

Paikallaan junnaava sota poistuu herkästi mielistä ja otsikoista. Jos ihmiset kyllästyvät, Ukrainan tukijavaltioiden demokraattisesti valitut johtajat voivat tarjota Ukrainalle herkemmin rauhansuunnitelmia kuin panssarivaunuja.

Toisaalta, jos Ukrainan vastahyökkäys onnistuu, aseapu on helpompi perustella.

Venäjänkään resurssit käydä sotaa eivät toki ole loputtomat. Pulaa on jo nyt ollut sekä modernista kalustosta että ammuksista. Sotilaita taas vaivaa heikko koulutus. Heitä olisi usein myös pitänyt tavoitteet huomioiden olla selvästi enemmän.

Ukrainan taisteluhengessä ei ole merkittävästi rakoilua näkynyt, mutta sen verran vastahyökkäykseen on laitettu henkistä panosta, että sen lopputuloksella on varmasti oma vaikutuksensa taistelutahtoon.

Ukrainan vastahyökkäys ei ratkaise koko sotaa, mutta siinä määrin kyse on ratkaisutaistelusta, että konfliktin suunnan se kyllä määrittää.

Lue myös: Venäjän tankkitappiolukujen läpivalaisu paljastaa Venäjän armeijan "modernisoinnin" olleen Kremlin satu