Kommentti: Ukraina tiputtelee nyt "paljastuksia" seuraavasta vastahyökkäyksestään – suhtaudun niihin kuin Putinin puheisiin

Kun sota julistetaan, totuus on ensimmäinen uhri, lausui senaattori Hiram Johnson. Hän osui sanoillaan vähintäänkin lähelle totuutta.

Venäjän suurhyökkäyksen vuosipäivänä Ukrainan puolustusministeri Oleksi Reznikov totesi julkisesti, että "edessä on vastahyökkäys".

Hyvä kun oli mikrofonista virta suljettu, kun Ukrainan tiedustelupalvelun pomo Vadym Skibitsky kiirehti sanomaan, että maan armeija on valmis hyökkäämään keväällä.

Skibitsky "paljasti" myös vastahyökkäyksen strategisen tavoitteen: Iskeä kiila Etelä-Ukrainaan kaivautuneiden venäläisjoukkojen rintamaan. Käytännössä Ukraina siis pyrkisi katkaisemaan Venäjän maayhteyden Krimin niemimaalle ja jakamaan Kremlin sotajoukot kahtia.

Ukrainalaisjohtajien puheissa on väkevä tuttuuden tuntu.

Pikakertaus: Pian Kiovan nöyryytyksen jälkeen Venäjä yritti uusin voimin Itä-Ukrainassa, valloitti Severodonetskin raskain tappioin ja jumahti paikoilleen.

Näihin aikoihin Ukraina alkoi, ensin vähitellen, sitten melkein päivittäin, rummuttaa tulevaa vastahyökkäystään.

Eikä Ukraina suinkaan peitellyt yksityiskohtia. Armeija hyökkäisi Etelä-Ukrainassa, tavoitteeksi nimettiin Hersonin takaisinvaltaus.

Samaan aikaan rapakon takana viranomaiset ja muut lähteet vuotivat vähän väliä varsinkin yhdysvaltalaislehdille murusia Ukrainan suunnitelmista. Juttuja siteerattiin ympäri maailmaa.

Jälkikäteen tarkastasteltuna yksi keskeisimmistä muka-paljastuksista oli niin sanottu tieto siitä, että Ukraina olisi suunnitellut laajempaa vastahyökkäystä, mutta päätynyt yrittämään pelkästään etelässä.

Syyskuussa Ukraina sitten hyökkäsi tismalleen kuten uhosi eli Etelä-Ukrainassa, Hersonin alueella.

Tuolloin MTV Uutisten haastattelussa Ukrainan sodan tilannekartan ylläpitäjä Emil Kastehelmi totesi, että on "kieltämättä erikoista", että Ukraina painotti puheissaan Hersonin hyökkäyssuuntaa ja lopulta vielä hyökkäsi juuri siellä. "En nyt keksi välittömästi esimerkkiä, jossa olisi samalla tavalla toimittu", Kastehelmi sanoi.

Juuri kun näytti siltä, että Ukrainan vastahyökkäykselle käy kuten Venäjän etenemisyrityksille aiemmin, Ukraina iskikin isosti ja yllättäen Harkovan alueella.

Venäjä oli jättänyt Koillis-Ukrainaan ohuen rintaman ja paljon tilaa siirtäessään Etelä-Ukrainaan joukkoja vastahyökkäyksen varalta. Ukrainan läpimurto oli nopea ja laaja. 

Samalla suuri osa sotilasasiantuntijoista ja medioista joutui myöntämään ilmeisen. Kaikista tietovuodoista ja avoimista lähteistä saatavilla olevasta tiedosta huolimatta Ukrainan vastahyökkäys Harkovassa oli yllätys liki kaikille.

Ukrainan temppu oli kaukana ainutlaatuisesta. Valheiden, puolitotuuksien ja sen sellaisten levittely kuuluvat sotilaallisten suuroperaatioiden suunnitteluun siinä missä ammuskasojen kasvattaminenkin.

Ukrainan kannalta tärkeintä oli tietysti se, että Venäjä nieli syötin. Sota oli hädin tuskin puolen vuoden ikäinen, ja Kreml oli aliarvioinut Kiovan toistamiseen katastrofaalisin seurauksin. Kaiken lisäksi Ukraina onnistui lopulta valtaamaan myös Hersonin.

Jälkiviisaasti on helppo sanoa, että Yhdysvallat niin sanottuine tietovuotoineen oli suurella todennäköisyydellä mukana kuviossa. 

Sitten takaisin tähän päivään ja Ukrainan seuraavaan vastahyökkäykseen: Ei tarvitse olla kummoinenkaan nojatuolikenraali uskoakseen, että Ukraina todella tekee seuraavan merkittävän vastahyökkäyksen lähikuukausina.

Jos Ukraina aikoo päättää sodan itselleen mieluisasti, on sen pakko heittää venäläisjoukkoja taaksepäin. 

Jos sota jumittuu liian pitkäksi aikaa vuonna 2014 alkaneiden taisteluiden tapaiseen asemasotaan, voi suuren yleisön ja sitä myötä aseavusta päättävien poliitikoiden kiinnostus lopahtaa.

Lisäksi Venäjä on viime viikot tehnyt pitkälti samaa kuin viime vuoden ensimmäisen puoliskon: Hyökännyt päivästä toiseen laajalla rintamalla kovista tappioista välittämättä.

Kalustoa ja sotilaita todennäköisesti kuluu molemmilta osapuolilta merkittäviä määriä. Olennaisesti Venäjä ei ole kyennyt merkittäviin läpimurtoihin ja hyökkääminen tuppaa vaatimaan raskaampaa veroa kuin puolustaminen. 

Jos Ukrainan puolustus kestää ja se onnistuu aiheuttamaan Venäjälle kovia tappioita, luo se edellytyksiä myös omille vastahyökkäyksilleen, totesi Maanpuolustuskorkeakoulun apulaissotilasprofessori Antti Paronen.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Ukrainan julkinen suunnitelma venäläisjoukkojen kahtia lyömisestä toimii monella tasolla.

Ensinnäkin se on riittävän kunnianhimoinen vetääkseen julkisuutta puoleensa. Vaikka Venäjä kuinka yrittäisi sulkea korvansa, ei se voi olla kuulematta, mitä Ukrainan tiedustelupäällikkö laukoo.

Toisekseen suunnitelmaa on periaatteessa vaikea moittia. Jos vihollisarmeija voidaan edes teoriassa lyödä kahtia, näin melkeinpä poikkeuksetta halutaan tehdä.

Toisaalta suunnitelma ei ole liian ahne. Jos Ukraina väittäisi, että se hyökkää joka rintamakilometrillä ja ajaa kevään mittaan panssarinsa vuoden 2013 rajojensa tasalle, väitteiden uskottavuus olisi heikonpuoleinen.

Julkilausuttu strateginen tavoite on myös Venäjän uhkakuvan mukainen, ja kun siitä muistuttelee, varautuminen voi vaivihkaa lisääntyä. Venäjä saattaa hyvinkin käyttää rajallisia resurssejaan ilmeisten hyökkäysreittien linnoittamiseen ja miehittämiseen. 

Tämä kaikki on pois jostain muualta. Kuten viime vuonna Harkovan alueelta.

Olennaista on kuitenkin muistaa, että tiedustelupäälliköt ja puolustusministerit eivät varsinkaan sotatilanteessa puhu ohi suunsa ainakaan tällaisella tahdilla.

Hyökkäyssuunnitelmien ääneen lausumisilla on tarkoituksensa. Niitä voi olla monia, mutta Ukraina tuskin yksiselitteisesti haluaa sanoa Venäjälle mistä ja koska se aikoo hyökätä.

Viime syksyn Harkova-kuvio myös epäilemättä painaa Venäjää. Samaa virhettä ei haluta toistaa, mutta entä jos Ukraina todella yrittääkin pilkkoa venäläisjoukot kahtia, kuten se sanoo? Hyökkäsihän Ukraina viime syksynä Hersonissakin, aivan kuten totesikin tekevänsä.

Niin tai näin, suhtaudun Ukrainan viranomaisten lausuntoihin ja tuleviin niin sanottuihin tietovuotoihin vastahyökkäyksestä kuin Venäjän presidentti Vladimir Putinin puheisiin.

Täyttä nollasisältöä ne eivät tokikaan ole. Ensinnäkin, Ukrainan sodanjohdon ja Putinin lausunnoissa voi toki aina toisinaan pilkahtaa jotain, joka pitääkin lopulta paikkansa. Hyvässä valheessa on aina mukana vähän totuutta.

Toisekseen, ne tarjoavat kiehtovan ikkunan siihen, millaisen kuvan Ukraina ja Venäjä haluavat nykyisistä ja tulevista toimistaan julkisesti antaa.

Yleisesti ottaen aion kuitenkin suhtautua molempien leirien tarjoilemiin "paljastuksiin" kuin ne olisivat sitä, mitä ne ovatkin: Sotapropagandaa ja vaikutusoperaatioita.

Viime kesänä tämä tahtoi aina välillä unohtua.