Anemia on oire, johon voi olla monta syytä – näin selvitetään ja hoidetaan

Anemialla tarkoitetaan veren hemoglobiiniarvon mataluutta. Hemoglobiini on punasolujen sisältämä valkuaisaine, joka sisältää rautaa ja jonka tehtävänä on kuljettaa happea keuhkoista kudoksiin ja paluukyydillä kudoksista hiilidioksidia. Anemia aiheutuu lisääntyneestä punasolutuhosta (vuoto tai hajoaminen) tai punasolujen huonosta tuotannosta tai niistä molemmista.

Anemia on oire, jonka syy tulee selvittää. Se on avohoidon yleisin verisairaus ja raudanpuute sen yleisin muoto. Maapallon väestöstä 30 prosenttia on aneemisia, ja näistä puolella on raudanpuute.

Suomessa hemoglobiinin (Hb) viitearvo on naisilla 117–155 g/l ja miehillä 134–167 g/l. Hb:n alenemista yli 20 g/l yksilön normaalitasosta voidaan yhtä hyvin pitää anemiaa vastaavana oireena, jonka syy tulee selvittää.

Hb:n arvo voi vaihdella luonnollisista syistä. Jos potilas on kuiva (nauttinut nesteitä liian vähän), on veri sakeampaa ja Hb:n arvo vastaavasti korkeampi kuin todellisuudessa. Sama ilmiö nähdään päinvastaisena raskausaikana, jolloin veressä on enemmän nestettä ja se on laimeampaa. Raskaana olevilla anemian rajana pidetäänkin arvoa 110 g/l.

Hb:n arvo vaihtelee vähän myös sen mukaan, istuuko vai seisooko potilas. Sormenpäästä mitatut pikatestit antavat vain suuntaa antavaa tietoa, ja niihin voi joskus sisältyä huomattavia virhemarginaaleja.

Onko vaarallista, jos anemia aina uusiutuu?

Terveellä fertiili-ikäisellä kuukautisvuotojen vuoksi anemisoituvalla elimistö sietää ja tottuu anemiaan aika hyvin. Toki käsijarru on elämässä päällä ja alisuoriutuminen uhkaa kotona ja puutarhassa. Voi sillä olla osuutta vastustuskyvyn heikkenemiseenkin. Jonkun asteinen kuormitus koituu anemiasta sydän- ja verenkiertoelimistölle.

Vanhemmalla iällä ja etenkin sydänsairaalla anemia voi pahentaa verisuonisairauden oireita ja sydämen vajaatoimintaa. Näissä tilanteissa pyritään mahdollisimman hyvään rautatasapainoon ja joskus vähän ylikin, erityisesti hankalassa sydämen vajaatoiminnassa. 

Selvittelyssä punasolujen koko ja ferritiini

Anemian selvittelyssä tarkastetaan punasolujen koko. Raudanpuutteessa punasolut ovat pieniä ja kalpeita, B12-vitamiinin tai folaatin puutteessa taas suurikokoisia. Suurikokoisia punasoluja tapaa myös maksasairauksissa, alkoholin suurkuluttajilla ja kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Sekundaarianemiassa (jostakin sairaudesta johtuvassa) punasolut ovat useimmiten normaalikokoisia, kuten akuutissa verenvuodossakin.

Keskimääräisissä tapauksissa jako punasolujen koon mukaan toimii hyvin, mutta aina tilanne ei ole ollenkaan yksiselitteinen vaan tarvitaan muita verikokeita ja joskus luuydinnäytettä.

Raudanpuutteessa pienten ja kalpeiden punasolujen ohella varastorauta (ferritiini, P-Ferrit) on matala. Arvo alle 30 myygrammaa/l merkitsee raudanpuutetta.

Ferritiini kohoaa myös joissakin tulehduksissa, kuten nivelreumassa, jolloin siihen ei voi luottaa. Tällöin voidaan tutkia transferriinireseptoreiden (raudankuljettajan tarttumiskohdat) pitoisuus. Tosin sekään ei ole luotettava raskaudessa, akuutissa vuodossa, hemolyysissä (veren hajoaminen), sirppisoluanemiassa, talassemiassa (viallinen Hb, rodullinen ominaisuus) ja polysytemiassa.

Raudanpuutteen osoittaminen ei joissakin tapauksissa ole siis ollenkaan yksinkertaista.

Hedelmällisessä iässä olevalla naisella raudanpuutteen todennäköisin aiheuttaja on kuukautisvuoto.

Pitää kuitenkin muistaa, että joskus naisella voi olla samanaikaisesti keliakia (jolloin rauta ei imeydy kunnolla) tai vaikka perinnöllinen hyytymishäiriö.

Ellei raudanpuutteen syy ole ilmeinen, kaikkien yli 50-vuotiaiden paksusuoli on syytä tutkia kolonoskopialla. Tarvittaessa tähystys tehdään myös yläkautta. Näillä tutkimuksilla etsitään potentiaalista vuotokohtaa (vatsahaava, kasvain, krooniset suolitulehdukset – löytyypä ylävatsantähystyksessä myös mahdollinen keliakiakin).

Voiko raudanpuuteanemia olla seurausta vitamiinin puutteesta?

Ei. C -vitamiini toki parantaa raudan imeytymistä. Suomessa ravinnon kehnous on harvemmin syynä raudanpuuteanemiaan. 

Raudan puutteeseen lisää rautaa

Jos hoito ei onnistu puukolla tai lääkkein, ohjataan potilas rautakauppaan. Ravinnosta imeytyy rautaa pääasiassa ohutsuolen alkuosasta 1–2 mg, kun päivittäinen tarve on noin 25 mg. Mutta ei hätää: rauta on elimistön aktiivisimmin kierrätettyjä aineita. 1 ml verta sisältää 0.5 mg rautaa, joten jo muutaman millilitran vuoto päivittäin johtaa ennen pitkää raudan puutteeseen.

Ravinnosta rautaa imeytyy normaalisti vain 1- 2 mg vuorokaudessa. Rautavarastojen puutteessa rautakorvauksen yhteydessä imeytyminen voi lisääntyä 20–40 mg:aan/vrk. Liian suuria rauta-annoksia tulee välttää – yleensä riittää 100 mg/vrk.

Raudan imeytyminen voi heikentyä munuaisten vajaatoiminnassa tai mahaleikkauksen jälkitilan vuoksi. Tällöin on mahdollista antaa rautaa suoneen. Kalsium ja happosalpaajalääkkeet heikentävät raudan imeytymistä – samoin kahvi ja tee. Rautahoitoa tulee antaa vielä kolmisen kuukautta varastojen täyttymisen jälkeen. Hb laskee vasta sitten, kun rautavarastot on jo syöty.

Rauta on nimensäkin puolesta kova aine ja kova se on myös suoliston limakalvolle, minkä vuoksi sivuvaikutukset vatsaoireiden ja erityisesti ripulin muodossa ovat melko yleisiä ja estävät joskus hoidon suun kautta. C-vitamiini tehostaa raudan imeytymistä, kalsium toimii päinvastoin.

Toiset rautavalmisteet ovat mikrorakeisia ja siten paremmin siedettyjä tai tippamuodossa. Annos on ratkaiseva. On parempi tyytyä pienempään annokseen, jolla pitkässä juoksussa saavutetaan sivuvaikutuksille herkällä potilaalla parempi tulos.