Raudanpuutteen yleisimmät oireet ovat niin tavallisia, ettei niiden perusteella välttämättä osata hakeutua raudanpuutteesta hyvin kertoviin ferritiiniarvojen testauksiin. Raudanpuute ei aina edes oireile, eikä oireettomia pidä tutkia. Sisätautilääkäri Esa Sopin mukaan raudanpuute on suomalaisten kansantauti. Pitäisikö jokaisen siis popsia rautatabletteja, ihan vain varmuuden vuoksi?
Löytyykö syy väsymykseen alhaisista ferritiinitasoista? Yllä olevalla videolla toimittajan testin tulokset.
Sisätautilääkäri Esa Soppi on työskennellyt sisätautilääkärinä yli 30 vuotta. Kerran eräs potilas kertoi hänelle salaisesta himostaan. Potilas tunsi vastustamatonta halua heittäytyä parkkihalleissa mahalleen ja alkaa nuolla betonilattiaa, jonka haju tuntui vastustamattomalta.
Kyse oli raudanpuutteesta, jonka eräs harvinainen oire on halu syödä rautaa sisältäviä, mutta ravinnoksi kelpaamattomia asioita. Ilmiöstä käytetään termiä pica-oire.
LUE MYÖS: Himoitsetko jäätä? Tämä ja 6 muuta erikoista vihjettä siitä, ettet välttämättä ole täysin terve
Tavallisemmat raudanpuutteen oireet ovat sitten niin tavallisia, että ne menevät herkästi sekaisin muiden sairauksien, kuten kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa. Raudanpuutteen merkkejä ovat esimerkiksi väsymys, kalpeus, yleiskunnon heikentyminen, palelu, hengenahdistus, levottomat jalat, lihas- ja nivelkivut sekä erilaiset iho-oireet.
Monimuotoiset oireet selittyvät sillä, että elimistö käyttää rautaa valkuaisten rakennusaineena. Nämä valkuaiset osallistuvat esimerkiksi energiantuotantoon, aivojen toimintaan ja hermoimpulssien kulkuun.
Tavanomaisten oireiden vuoksi raudanpuutetta ei aina osata epäillä, vaikka Sopin mukaan raudanpuutetta voi luonnehtia jopa kansantaudiksi.
– Raudanpuutteen diagnostiikka on hankalaa, hoito vielä hankalampaa. Asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kuin tällä hetkellä kiinnitetään ja lisätä tietämystä lääkärikunnassa, Soppi sanoo.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Ferritiiniarvot mitataan verestä. Kuvituskuva.
Ferritiiniarvot kertovat elimistön rautavarastoista
Yksi tapa diagnosoida raudanpuutetta on ferritiiniarvojen testaaminen. Ferritiini on raudan varastoproteiini, jonka määrä kertoo, kuinka paljon elimistössä on rautavarastoa. Matalat ferritiiniarvot kertovat raudanpuutteesta jo ennen raudanpuutteesta johtuvan anemian näkymistä hemoglobiinissa tai verenkuvassa.
Kaikille ei edes kehity selvää anemiaa, vaikka kaikkien solut tarvitsevat rautaa. Soppi kertoo myös tapauksista, joilla on ollut raudanpuutetta vuosia, vaikka hemoglobiiniarvot eivät ole laskeneet alarajan huonolle puolelle.
LUE MYÖS: Anemia on oire, johon voi olla monta syytä – näin selvitetään ja hoidetaan
Ferritiinitasojen määritys vaatii tavallisesti oireen. Laboratoriokokeita otetaan yleensä vain silloin, kun potilaassa epäillään olevan jotain selvittämisen arvoista – erityisesti julkisen terveydenhuollon puolella.
Ferriitiinitasojen testausintoa ei lääkärikunnassa ole kasvattanut raudanpuutteen nouseminen terveysintoilijoiden trendi-ilmiöksi. Soppi näkee, että potilaan huolet pitäisi siltikin ottaa huomioon.
– On hirveän kummallista, jos potilas kertoo vakavista oireistaan ja häntä ei kuunnella eikä uskota, Soppi sanoo.
Välinpitämättömyys voi johtaa siihen, että potilas päättää itse alkaa lääkitä itseään esimerkiksi rautatableteilla. Soppi ei tätä suosittele.
– Pitäisi aina syntyä käsitys, mistä raudanpuute on syntynyt. Ei koskaan tulisi sanoa potilaalle, että pitäisi omatoimisesti lähteä syömään rautaa.
Soppi muistuttaa myös, että määrittelemätön raudanpuute voi jättää potilaan pimentoon muista mahdollisista terveysongelmista, kuten vaikka raudan imeytymishäiriöstä tai suoliston verenvuodosta.
Muistathan ottaa D-vitamiinin? Artikkeli jatkuu videon alla.
5:43
Rautaakin voi saada likaa
Kohtuullisesti käytettynä rautatableteista ei ole ihmiselle haittaa. Ylen määrin käytettynä elimistön rautapitoisuus voi nousta liiaksi, mikä voi aiheuttaa jopa hengenvaarallisia myrkytysoireita.
Sopin mukaan tällöin on pikkulapsia lukuun ottamatta yleensä kyse geneettisestä häiriöstä raudan imeytymisessä. Häiriöstä käytetään nimitystä hemokromatoosi.
Rautatabletteja todennäköisemmin raudan yliannostus tulee suonensisäisestä rautainfuusiosta, jota annetaan, mikäli potilas ei siedä rautatabletteja. Hoitomuodossa hivenainetta pistetään suoraan verenkiertoon. Myrkytysoireiden lisäksi infuusio voi aiheuttaa allergisen reaktion.
– Osaavissa käsissä rautainfuusioon ei liity vaaraa raudan liika-annostuksesta, Soppi sanoo.
LUE MYÖS: Paljonko rautaa saat? Korkea rautataso saattaa altistaa raskausdiabetekselle
Luonnollinen reitti raudan saamiseen on kuitenkin suuteitse ravinnosta tai raudanpuutetta korvatessa suuteitse otetuista rautatableteista.
Miehillä, nuorilla tytöillä ja vaihdevuodet ohittaneilla naisilla raudan saantisuositus on 9 milligrammaa vuorokaudessa. Naisten raudantarve on kuukautisten takia suurempi murrosiästä vaihdevuosiin. Heille suositellaan 15 milligrammaa rautaa vuorokaudessa.
Oikein annosteltuna rautalisä helpottaa nopeasti raudanpuuteanemiaan, kun luuydin alkaa kiivaasti tehtailemaan punasoluja vereen. Tämä voidaan havaita verenkuvasta jo runsas viikko rautatablettien syönnin aloittamisen jälkeen. Hemoglobiinissa raudan lisääminen näkyy vasta noin kuuden viikon jälkeen. Rautavarastoja täyttääkseen rautalisää tulisi syödä jopa puolen vuoden tai vuoden ajan riippuen siitä, onko potilas ollut aneeminen ennen rautahoidon aloittamista vai ei.
Rautaa saa myös ravinnosta
Rautaa saa myös ravinnosta. Punainen liha on raudan paras lähde, mutta sitä kannattaa muista terveyssyistä syödä suositusten mukaisesti korkeintaan 500 grammaa viikossa. Myös sisäelimissä ja täysjyväviljassa on paljon rautaa.
LUE MYÖS: Ruoat, joissa on enemmän rautaa kuin punaisessa lihassa – syöthän näitä?
Kasvikunnan tuotteista rautaa saa myös palkokasveista sekä vihreistä lehtivihanneksista. Niistä rauta kuitenkin imeytyy elimistöön huonommin kuin lihasta.
C-vitamiini edistää raudan imeytymistä, maito ja muut kalsiumia sisältävät ruoat puolestaan heikentävät sitä. Siksi esimerkiksi raudalla terästettyjen aamiaismurojen syöminen maidon kanssa voi olla melko hyödytöntä.
Soppi sanoo, että raudanpuute on kansainvälinen ongelma, joka näkyy vielä länsimaita vahvemmin kehitysmaissa, joissa kärsitään ravinnonpuutteesta ja loisista.
Maailmallakaan raudanpuutteen testaamista ferritiiniarvoilla ei yleisesti ottaen pidetä tarpeellisena. Se ei ole oikotie onneen, eikä oireettomia hyvinvoivia ihmisiä pidä tutkia.
Pitäisikö riskiryhmiä testata?
Rankka kestävyysliikunta ja naissukupuoli lisää raudanpuutteen todennäköisyyttä. Kuvituskuva.
Raudanpuute on tavallisempaa naisilla kuin miehillä, sillä kuukautisten aikana nainen menettää verta ja rautavarantoja. Lisäksi raskaudet ja synnytykset lisäävät raudanpuutteen todennäköisyyttä.
Muita raudanpuutteen riskitekijöitä ovat keliakia ja muut imeytymishäiriöt, kasvuikä, verenluovutus, haavainen paksusuolentulehdus sekä rankka kestävyysliikunta.
Pitäisikö näiden riskiryhmien ferritiiniarvoja sitten testata? Tällä hetkellä yleistä testausta ei suositella, vaan tutkimukset ohjautuvat aina potilaan oireiden selvittämisen pohjalta.
Ferritiiniarvojen laajempaa testausta vaikeuttaa se, että ihmiset ovat hyvin yksilöllisiä.
Soppi kertoo kahdesta naispotilaasta, joiden rauta-arvot olivat samanlaiset: hemoglobiiniarvo noin 115 grammaa litrassa (g/l), ferritiiniarvo suunnilleen kymmenen mikrogrammaa litrassa (µg/l). WHO:n mukaan normaalin hemoglobiinin alaraja on naisilla 120 g/l ja miehillä 130 g/l. Ferritiiniarvon alarajan ajatellaan asiantuntijapiireissä olevan 30 µg/l.
Molempien esimerkkipotilaiden rauta-arvot olivat hyvin alhaiset. Toinen juoksi kuitenkin voimiensa tunnossa puolimaratonin, toinen pystyi hädin tuskin kävelemään.
Kaikilla raudanpuute ei siis oireile. Sitä, miten oireeton raudanpuute vaikuttaa ihmiseen, ei ole tietoa. Se tiedetään, että jos raudanpuute oireilee, oireet pahenevat puutteen pitkittyessä.
Omasta raudan saannistaan ja kulutuksestaan kannattaisi joka tapauksessa olla tietoinen. Mikäli epäilee kärsivänsä raudanpuutteesta, verenkuvatutkimuksiin tai ferritiinitason mittauksiin voi olla järkevää mennä aika ajoin, esimerkiksi kerran vuodessa.
Artikkelia varten on haastateltu myös Mehiläisen laboratoriosektorin johtajaa Kristina Hotakaista.