Raskauspahoinvointi on tuttu vaiva lähes kaikille raskaina olleille, mutta aina siihen ei osata hakea apua tai koetaan, ettei apua ole saatavilla.
Länsimaissa jopa 80 prosenttia odottavista äideistä on kokenut tyypillisesti alkuraskauteen liittyvää pahoinvointia.
Vaikeista oireista kärsineet ovat kuitenkin kokeneet, ettei vaivaan ole saanut konkreettista apua ja ongelmaa on vähätelty.
Vantaalainen Anita Löfberg on synnyttänyt kaksi lasta ja kärsi kummankin raskautensa aikana erittäin pahasta raskauspahoinvoinnista eli hyperemeesistä.
– Se oli maanpäällinen helvetti. Aivan järkyttävää, ei sitä oikein voi kuvailla, Löfberg kertoo Viiden jälkeen -haastattelussa.
Yllä olevalla videolla Löfberg kertoo, millaista apua hän sai hyperemeesiin ja miten diagnoosi vaikutti perheen tulevaisuuteen. Koko Viiden jälkeen -keskustelun voit katsoa jutun lopusta löytyvältä videolta.
Lue myös: Emman kumppani ilmoitti, ettei haluakaan lasta – rankka tie itselliseksi äidiksi: "Kontrollin menettäminen oli pahinta"
Useimmat kokevat keskivaikeaa raskauspahoinvointia
Juuri väitellyt naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Linda Laitinen tutki väitöskirjassaan raskauspahoinvoinnin tunnistamista neuvoloissa sekä raskauteen liittyvän pahoinvoinnin erilaisia vaikeusasteita.
Laitisen väitöskirjan tutkimukseen vastasi yli 2 400 odottajaa Turun seudun äitiysneuvoloissa. Odottajia pyydettiin ilmoittamaan raskauspahoinvoinnin vaikeus raskauden siihen asti pahimman raskauspahoinvointioireiston mukaisesti.
– 88 prosenttia naisista oli kärsinyt jonkun asteisesta raskauspahoinvoinnista, Laitinen kertoo Viiden jälkeen -haastattelussa.
Yleisin raskauspahoinvoinnin vaikeusasteista on keskivaikea.
– Se tarkoittaa sitä, että vuorokaudessa on useamman tunnin kestävää pahoinvointia ja sen lisäksi oksentelua ja yökkäilyä, Laitinen selittää.
Laitinen kertoo kuulleensa odottajilta sellaista viestiä, että pahoinvointiin ei ole saatavilla riittävästi apua. Myös kansainväliset tutkimukset tukevat odottajien kokemuksia.
– Olisin toiveikas, että nykyään, kun tietoa on aika paljon saatavilla ja terveydenhuollon henkilöstöä tästäkin asiasta koko ajan koulutetaan, että tieto Suomenkin terveydenhuollossa leviäisi näistä hoitokeinoista.
Lue myös: Luonnollinen ehkäisy kiinnostaa useita – lääkäri muistuttaa parisuhteen vaikeasta paikasta: "Tulee ihan turhaa stressiä"
Raskauspahoinvoinnin hoitokeinot
Raskauspahoinvointiin tai hyperemeesiin ei ole olemassa täysin parantavaa hoitoa.
Linda Laitisen mukaan olisi kuitenkin hyvä kartoittaa raskauspahoinvoinnin oireiden voimakkuutta ja kysyä myös odottajan toiveita siitä, minkälaista hoitoa hän toivoo.
– Monelle riittävät esimerkiksi elämäntapaohjeet, mutta hyvin usein pitäisi tarjota myös pahoinvointilääkkeitä. Niitä on runsaasti saatavilla eri vaihtoehtoja ja on myös mahdollista kokeilla eri valmistetta, jos yksi ei toimi, Laitinen kertoo
Myös erittäin pahaan raskauspahoinvointiin eli hyperemeesiin on saatavilla helpottavaa hoitoa.
– Yleensä yritämme lieventää oksenteluoireita pahoinvointilääkkeillä ja tuemme nesteytystä jopa suonensisäisellä ravitsemuksella. Lisäksi närästystä liitännäisoireena voidaan hoitaa, Laitinen kertoo.
Laitinen haluaakin korostaa, että raskauspahoinvointiin saa hakea apua ja turvallisia pahoinvointilääkkeitä myös raskaudenajalle on saatavilla.
Lue myös: Uusi aborttilaki tulee voimaan: Tätä se tarkoittaa raskaudenkeskeytystä haluavalle
Lue myös: Tavallinen oire, jonka taustalla voi olla monia syitä – milloin jalkojen turvotus on hengenvaarallista?
Katso myös: Raskauspahoinvointi on yleistä ja voi pahimmillaan viedä jopa sairaalahoitoon
7:43