Anna, kulta anna! Jussi Ahokas pääsi mestaruussuihkuun Nuorten Leijonien voimabiisin säestyksellä

Ahokas
Jussi Ahokas sai vilvoittavan mestaruussuihkun.
Julkaistu 06.01.2019 10:34
Toimittajan kuva

Marko Leppänen

marko.leppanen@mtv.fi

@MarkoLeppnen
Toimittajan kuva

Jukka Lohva

jukka.lohva@mtv.fi

Ottawan-yhtyeen vanhasta hittibiisistä Hands Up tuli Nuorten Leijonien hengenkohotuskappale MM-kisojen aikana. Kädet tosiaan nousivat ilmaan, kun pelaajat saattelivat päävalmentaja Jussi Ahokkaan mestaruussuihkuun. 

Kun ranskalainen popyhtye Ottawan julkaisi vuonna 1981 singlen Hands Up (Give Me Your Heart), tuskin kukaan mainitsi treenihuoneen taukotuvalla, että tästä tulee vuonna 2019 suomalaisen jääkiekkojoukkueen voimakappale matkalla maailmanmestaruuteen. 

Se kappale on kuitenkin soinut kisojen aikana aktiivisesti Nuorten Leijonien pukukopissa. 

LUE MYÖS: "Suomi on uusi maailmanmestari!" – Pukukopin juhlat taltioituivat videolle

Esimerkiksi Suomen puolustaja Anttoni Honka hehkutti Ylen haastattelussa biisiä, vaikkei hän tiennyt, kuka sen esittää. 

Suomalaisartisti Mona Carita teki kappaleesta oman versionsa heti biisin julkaisuvuonna nimellä "Anna, kulta anna". Vaikka Nuorten Leijonien soittama versio oli alkuperäinen, suomibiisin sanat sopivat mainiosti Nuorten Leijonien nykytunnelmiin. 

Hands Up soi, kun pelaajat saattelivat Jussi Ahokkaan perinteiseen mestaruussuihkuun. Kisojen aikana varsin vakavahenkisesti esiintynyt Ahokas vapautui ainakin hetkeksi, kun hän sai virvoittavan kasteen. 

 – Tukka on ihan hyvin, Ahokas tokaisi suihkusta saapuessaan. 

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomalainen jääkiekko hereillä, Nuoret Leijonat tarjosi valtavan näytön

Tuoreimmat aiheesta

U20 MM-kisat