Anna-Maija Tuokko rakastaa Lappia: "Sujahdan zen-maailmaan"
Näyttelijä Anna-Maija Tuokolle Lapin maisemissa kuvattu Skimbagirls-elokuvan rooli oli ensimmäinen kunnon komediarooli.
Näyttelijä Anna-Maija Tuokko nähdään uudessa Skimbagirls-elokuvassa Emman roolissa. Elokuvaa hän kuvailee kreisikomediaksi.
– En ole koskaan aiemmin tällaista tehnyt. Olen tehnyt sketsisarjoja ja sen tyylistä, mutta tässä on kuitenkin oikeat roolit. Neljä toisistaan poikkeavaa naista, jotka lyödään aivan järjettömiin tilanteisiin. Ja ovat he itsekin vähän järjettömiä, Tuokko kertoi MTV Uutisille elokuvan mediatilaisuudessa.
Rooleissa nähdään Tuokon lisäksi muun muassa Ria Kataja (Riikka), Armi Toivanen (Mallu) ja Matleena Kuusniemi (Kata). Tuokon mielestä Emma on kuin hän, mutta vain potenssiin 30.
– Ajattelin, että onko tämä kirjoitettu minulle. Tunnistan itsessäni sen innostuneisuuden ja iloisuuden. Pää pilvissä, mutta tietyllä tavalla jalat maassa, aina välillä. Kun luin käsikirjoituksen, tiesin heti, kuka hän on.
Komedian tekeminen lähtee Tuokon mielestä yhteistyöstä.
– Meillä on tässä todella vahvat näyttelijät. Ei tarvitse, kun katsoa heitä ja lähteä siihen mukaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Skimbagirls kuvattiin vuonna 2021. Tuokko rakastaa Lappia, joten kuvaaminen pääosin Saariselällä ja Ivalossa oli hänelle fantastista. Elokuva oli näyttelijän kolmas projekti, jossa hän sai olla pitkään kuvauksissa pohjoisessa.
– Aina, kun pääsen sinne, sujahdan sellaiseen zen-maailmaan. Koko tämä projekti oli valtavan nautinnollinen. Näiden naisten kanssa sai viettää siellä 5–6 viikkoa, niin mikäs sen parempaa.
Tunturissa sääolosuhteet tosin vaihtuvat tiuhaan, joten se aiheutti välillä muutoksia suunnitelmiin.
– Helikopterin kanssa oli ongelmia, kun mietittiin, voiko sitä käyttää, kun ilma oli niin hurja. Mutta lopulta se sinne saatiin.
Tulevaisuudelta Tuokko toivoo samanlaista menoa kuin nytkin.
– Elän niin onnellista ja täyttä elämää tällä hetkellä. Jos tämäntyyppistä on, niin olen tyytyväinen.
Tuokko on naimisissa ohjaaja-käsikirjoittaja Kari Heiskasen kanssa. Heillä on vuosina 2015 ja 2019 syntyneet tyttäret.
Katso yllä olevalta videolta, mitä muistoja Anna-Maija Tuokolle jäi viime vuoden lomareissuista.
Uusimmat
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
Lataa lisää