Anna-Maija Tuokko, Minna Kettunen-Enberg ja Jukka Nylund vierailivat torstaina Huomenta Suomessa.
Näyttelijät Anna-Maija Tuokko ja Minna Kettunen-Enberg sekä ohjaaja Jukka Nylund vierailivat torstaiaamuna Huomenta Suomessa uuden Äiti, vaimo ja muita mahdottomuuksia -musikaalin tiimoilta. Perjantaina 13. syyskuuta ensi-iltansa Aleksanterin teatterissa saava musikaali kertoo neljästä naisesta, jotka yrittävät parhaansa mukaan selviytyä elämän heille heittämistä haasteista.
Australialaiskoomikko Amity Dryn kirjoittama ja säveltämä musikaali on nähty Suomessa aikaisemmin ruotsiksi nimellä Det Perfekta Livet. Kettunen-Enberg kuvaili musikaalin tarinan olevan samaistuttava.
– Se on hyvin arkinen, mutta siinä on niin ihania elementtejä. Se naurattaa ja itkettää, hän sanoi Huomenta Suomen haastattelussa.
– Se on kauhean rehellinen teos. Siinä ei ole mitään kummallista, vaan oikeasti puhutaan asioista niin kuin ne ovat, Tuokko säesti.
Kettunen-Enberg bongasi musikaalin aikoinaan Suomeen. Hän herkistyi kesken haastattelun tunnelmoidessaan musikaalin lähestyvää ensi-iltaa.
– On niin ihanaa, että pääsemme tekemään tämän. Mielestäni on niin hienoa, että tämä tapahtuu ylipäätään. Se on ollut niin pitkä prosessi, hän sanoi.
Äiti, vaimo ja muita mahdottomuuksia -musikaalin lisäksi Anna-Maija Tuokolla on meneillään myös toinen kiinnostava projekti. Hän näyttelee Sanna Marinin roolin Ylen lokakuussa ilmestyvässä audiodraamakuunnelmassa Sanna Marin – miljoonat seuraa. Ylen tiedotteen mukaan kymmenosaisessa audiodraamassa pureudutaan Marinin hallitukseen ja sen vahvojen naisten viisikkoon.
Tuokolta kysyttiin Huomenta Suomen haastattelussa, millainen esikuva Marin on hänen mielestään ollut naiseudelle.
– Ihan mieletön esikuva. Minulle ainakin todella iso esikuva, hän sanoi.
Tuokko kertoi, että kuunnelmaa tehdessä hän ottaa Marinin roolin haltuun teknisesti muun muassa videopätkiä katselemalla ja puherytmiä kuulostelemalla. Hänen mukaansa kyse ei kuitenkaan ole niinkään imitoimisesta, vaan ihmisen asenteen löytämisestä.
– Olen valjastanut siihen arvokkuuteni ja ammattitaitoni, että tekisin kunniaa tälle henkilölle, hän sanoi.