Laulaja Erin toimii tämän vuoden Mielinauha-kampanjan kasvona.
Tämän vuoden Mielinauha-kampanjan kasvona toimiva muusikko Erin Anttila vieraili keskiviikkona Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa.
Huomenna alkavan Mielinauha-kampanjan viesti on tänä vuonna Jokainen mieli on joskus solmussa. Anttila mainitsi haastattelussa tilanteita, joissa hänen oma mielensä on ollut solmussa.
– Ehkä ne ovat aina semmoisia, kun tulee jotain isoja muutoksia elämässä, tai joku läheisistä voi huonosti tai on menehtynyt, hän sanoi.
Anttila kertoi ponnistavansa perheestä, jossa tunteista ei liiemmin puhuttu.
– Edesmennyt isäni oli juuri tällainen tyypillinen suomalainen mies, joka ei välttämättä ole oppinut käsittelemään tunteitaan, varsinkaan puhumalla ja siirtämällä oppia eteenpäin, hän kertoo.
Laulajan irlantilainen äiti sen sijaan toi tunteista puhumiseen toisenlaista näkökulmaa. Anttila kuvaili perheessään olleen aika ajoin käynnissä niin sanottu kahden eri kulttuurin valtataistelu siitä, miten tunteita tulisi käsitellä.
Lue myös: Erinille selvisi irlantilaisen isoisoäidin traaginen tarina – haudan löytyminen saa laulajan kyyneliin: "Todella nuorena kuollut"
Laulaja totesi, että muun muassa koronavuodet ovat laittaneet nykyajan nuorten mielenterveyden koetukselle. Tämä oli yksi syy sille, että hän halusi ryhtyä tämän vuoden Mielinauha-kampanjan kasvoksi.
– Tuntuu, että pahoinvointia on joka puolella. Se on omanlaisensa pandemia. Kun pyydettiin tähän mukaan, niin oli itsestäänselvyys, että totta kai.
Laulaja kehui nykyajan nuorten taitoa puhua tunteistaan ja sanoittaa niitä.
– Minusta tuntuu, että aikuiset tällä hetkellä vähättelevät ja kipuilevat sen kanssa, että koko ajan ne nuoret valittavat ja puhuvat jostain. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän pitäisi ottaa oppia nuorilta ja opetella sanoittamaan tunteitamme yhtä hyvin kuin he ja kuunnella heitä ja ottaa heidän tunteensa ja ongelmansa vakavasti, hän sanoi.
Millä tavoin Anttila on purkanut oman mielensä solmuja? Entä minkälaista koskettavaa palautetta hän on musiikistaan saanut? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!