Entinen Valta kuuluu kansalle -puolueen kansanedustaja Ano Turtiainen ei ole toimittanut eduskuntaryhmänsä kirjanpitoa tarkastukseen, kertoo eduskunnan hallintojohtaja STT:lle.
Eduskunnan kansliatoimikunta päätti kesäkuussa, että jos Turtiainen ei toimita eduskuntaryhmän viime- ja toissavuoden kirjanpitoa elokuun loppuun mennessä, häneltä peritään takaisin ryhmän avustuksena saamat noin 30 000 euroa.
Hallintojohtajan mukaan Turtiainen voi kuitenkin edelleen toimittaa kirjanpidon eduskuntaan.