Viime vuoden presidentinvaalit olivat Pekka Haaviston puoliso Antonio Floresille julkisuuspyörityksen aikaa. Mitä Antoniolle kuuluu nyt, vuosi vaalien jälkeen?
Antonio Floresilla on mitä vaiherikkain vuosi takanaan. Vuosi sitten Antonio päätyi julkisuuden valokeilaan presidenttiehdokas Pekka Haaviston puolisona.
– Vaalit yllättivät todella. En tiennyt, miten ihmiset reagoisivat, kun olen ulkomaalainen. Vähän pelkäsinkin, mitä ihmiset sanoisivat minusta, Antonio pohtii.
Vaalien jälkeisen huomion Antonio sanoo olleen aiemmasta julkisuudesta huolimatta odottamatonta. Ihmiset saattavat nykyisin tulla juttelemaan kaduilla ja hänet tunnistetaan.
Julkisuus poiki osan myös Tanssii tähtien kanssa -kisassa ja Antonio ylsi jopa finaaliin asti. Hän nauraa Pekan odottaneen hänen pääsevän korkeintaan neljänteen jaksoon.
Kisan aluksi Antonio oli jännittänyt, mitä hänestä ajatellaan. Kisa olikin toiveiden täyttymys ja yleisö ihastui häneen.
– Yksi haaveeni oli ollut päästä tanssimaan, ja vaikka valitettavasti en voittanut, voitin kuulemma monien ihmisten sydämen!
Ikäero vain positiivista
Antoniolla ja Pekalla on ikäeroa 20 vuotta, mutta Antonio sanoo, että asialla on ollut heidän suhteessaan vain hyviä vaikutuksia.
– Ikäero on ollut minusta tosi positiivinen juttu ja on ollut vain hyvä, että Pekka on vanhempi kuin minä. Pekka on älykäs ihminen, hänellä on elämänviisautta ja -kokemusta, ja häneltä olen oppinut paljon. Kun tapasimme, olin kuitenkin aika nuori ja villi poika, Antonio nauraa.
– Pekkakin on sanonut minulle, että on ylpeä minusta ja että olen oppinut uusia asioita hänen rinnallaan. Olenkin hyvin tyytyväinen elämääni.
Uusia tuulia
Helsingissä kampaajana työskentelevä Antonio sanoo arjen työpaikallaan pysyneen julkisuudesta huolimatta kuitenkin suhteellisen samanlaisena, eivätkä kampaamon asiakkaat ole lisääntyneet eivätkä vähentyneet. Jossain vaiheessa julkisuus toi liikkeeseen pientä vipinää, ja jotkin uusista asiakkaista jäivät.
– Jonkin verran enemmän tuli silloin asiakkaita, mutta ehkä osa vain katsomaan millainen ihminen olen, Antonio arvelee.
– Ihmiset ovat ehkä vähän pelänneet. Viime vuonna pari asiakasta sanoi, että heillä kesti vähän aikaa, ennen kuin he uskalsivat tulla. He olivat ujoja, koska olen Haaviston puoliso, Antonio sanoo.
Antoniolla on kuluvana vuonna viriämässä uusia työprojekteja, muttei hän vielä hiisku niistä.
– Jotain on kyllä tulossa, mutta katsotaan mitä tapahtuu.
– Latinalaisamerikkalaiset ystäväni ovat sanoneet, että on hienoa, että edes yksi meistä pääsee näyttämään ja kertomaan kulttuuristamme.
Kuva: Lehtikuva
Studio55.fi/Annimari Pasanen
Pekka Haavisto laskisi kansanedustajien palkkoja
Millaisia ovat vihreät tekosi, Pekka Haavisto?
Pekka Haavisto pettyi tasa-arvoisen avioliittolain etenemiseen