Archie Cruz kertoo millaiset välit dramaattisesti hajonneen Santa Cruzin jäsenillä on nyt: "Kivulias asia"

Archie Cruz pyrkii kääntämään uuden sivun urallaan ja elämässään.

Artisti Archie Cruz, oikealta nimeltään Arttu Kuosmanen, kertoi Huomenta Suomenhaastattelussa keskiviikkona 19. kesäkuuta vaihtaneensa laulukielensä englannista suomeen. Lisäksi hän kertoi pudottavansa taiteilijanimestään "sukunimensä" pois. 

– Teen selkeän pesäeron menneeseen. 

– Kun ei ole enää Santa Cruz -nimistä bändiä, niin tiputetaan Cruz nimestä pois ja mennään ihan Archie-nimisenä tästä eteenpäin. 

32-vuotias artisti kuvaili haastattelussa haluavansa näillä liikkeillä päättää yhden aikakauden elämässään ja siirtyä uuteen. 

– Niin kuin varmaan kaikki tietävät, mulla on aika villit rokkivuodet takana ja nyt on ehkä sellaista aikuistumista havaittavissa. 

Santa Cruzin alkuperäinen kokoonpano hajosi vuonna 2018, kun kolme yhtyeen alkuperäisestä jäsenestä, kitaristi Joonas "Johnny Cruz" Parkkonen, basisti Mitja "Middy Cruz" Toivonen ja rumpali Tapani "Taz Cruz" Fagerström ilmoittivat jättävänsä bändin kesken Yhdysvaltojen kiertueen. Syynä erolle olivat bändin jäsenten väliset voimakkaat erimielisyydet.

Tuolloin Archie Cruz jäi ainoaksi bändiin sen ainoana jäljellä olevana perustajajäsenenä. Bändin hajoamisen jälkeen hän kertoi bändin muiden jäsenten "heittäneen hänet keikkabussista". 

Huomenta Suomessa artisti vihjasi, että välit entisiin bändikavereihin ovat yhä hankalat, vaikka heidän polkunsa ovat toisinaan ohimennen kohdanneet.

– Se oli kuitenkin niin dramaattinen se alkuperäisen bändin hajoaminen silloin aikoinaan, niin ehkä se vaan vaatii aikaa, että pystyy heidän kanssaan olemaan tekemisissä. 

– Ehkä se on heille semmoinen jotenkin kivulias asia, se menneisyys. Mutta annan heille aikaa ja keskityn nyt omaan juttuuni. 

Santa Cruzin riveissä muusikon itsensäkin mukaan hänellä "meni kaikin puolin överiksi". 

– Siinä tuli sellaista teinirokkiunelman elämistä, että meni lujaa ja kiertueella keskitytään paljon muihin asioihin, kuin siihen itse musiikkiin. Nyt on ehkä se homma nähty, eikä hirveästi kiinnosta ne lieveilmiöt enää. 

Toukokuussa uutisoitiin, että Archie Cruzia syytetään kahdesta laittomasta uhkauksesta, kunnianloukkauksesta sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. 

Asia on tullut vireille Helsingin käräjäoikeudessa huhtikuussa ja epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Helsingissä 31. toukokuuta 2023. 

Syytteen asianomistajia on kaksi, vuosina 1997 ja 1998 syntyneet miehet.

Artisti on kihloissa mediapersoona Iida Vainion  kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat