Arja Koriseva ja Valtteri Palin sykähdyttivät valssillaan.
Yhdennessätoista suorassa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman lähetyksessä nähtiin kauden semifinaali. Jokaisen jäljellä olevan neljän tähtiparin täytyi tanssia kaksi tanssia lähetyksen aikana. Tansseista toinen oli jo aiemmin kauden aikana tanssittu laji.
Arja Koriseva ja tähtiopettaja Valtteri Palin esittivät illan ensimmäisenä tanssinaan wieninvalssin, jonka taustalla kuultiin Whitney Houstonin kappale I Have Nothing.
Helena Ahti-Hallberg kehui valssia kauniiksi.
– Upea biisi. Teillä oli ihanan herkkä toteutus siihen, Ahti-Hallberg sanoi.
– Sattui ihan pikkuinen kämmi siellä, mutta sinun esiintyjyys ja varmuus esiintyjänä pelasti sinut näin nopeasti ja olit taas mukana siinä tanssissa, hän lisäsi.
Jorma Uotinen oli myös vakuuttunut parin suorituksesta.
– Tosi viilee! Niin elegantti, seesteinen, kaunis, hallittu ja hillitty. So cool. Johannalle myös aplodit sinne, Uotinen sanaili ja kehui kappaleen solistia.
Jukka Haapalainen kuvaili pakettia upeaksi.
– Musiikki siivitti teidät todella hienoon valssiin. Menin ihan tunteisiin, kun lähditte tanssimaan teidän ensimmäistä sivua valssia.
Pisteitä kaksikko sai tuomaristolta yhteensä 27.