Yleisurheilun supertähdet Ruotsin Armand Duplantis ja Norjan Karsten Warholm aikovat kisata keskenään pikajuoksussa.
Seiväshyppääjä Duplantis paljasti Ruotsin urheilijoiden mediatilaisuudessa, että hän ja 400 metrin norjalaisaituri Karsten Warholm haastavat toisensa 100 metrin juoksussa vielä tällä kaudella. Kaksikon välinen erikoiskilpailu näkee päivänvalon 5. päivä syyskuuta Zürichissä.
– Olen erittäin innoissani. Olen harvoin odottanut mitään kisaa näin paljon, Duplantis sanoo Aftonbladetin mukaan.
Idea sai alkunsa viime vuonna Monacon Timanttiliigassa. Sen jälkeen kaksikko on puhunut asiasta pitkään ja nyt se on viimein toteutumassa.
– Tämä on puolisalaista, mutta siitä tulee todella hauskaa. Se tulee olemaan suurin motivaattorini, kun olympialaiset ovat ohitse. Olen jo alkanut harjoitella lähtöjä, ja aion pyytää Henrik Larssonilta harjoitteluapua, Duplantis suunnittelee.
Samassa mediatilaisuudessa mukana ollut ruotsalaissprintteri Larsson innostuu.
– Tietysti, minä olen mukana. Meidän pitää voittaa Norja, Larsson huikkaa.
Kaikki ovat nähneet, että Duplantis on nopea, mutta kukaan ei tiedä, mihin aikaan hän tällä hetkellä pystyy kellot pysäyttämään.
– Veikkaan, että 10,30 ja yläosia, Larsson sanoo.
Samaa on veikannut "Mondon" valmentajaisä Greg Duplantis.
– Tiedän, että hän pystyy juoksemaan alle 10.40. Hän on erittäin nopea.
Edellisen kerran Duplantis on juossut sata metriä vuonna 2018, kun hän suoritti ajan 10,57. Silloin tuulta oli toki takana hieman liikaa, 2,1 metriä sekunnissa. Greg Duplantisin mukaan vanha aika paranee huomattavasti.
– Hän on huomattavasti nopeampi kuin silloin, Greg Duplantis sanoo.
Duplantis ja Warholm kisaavat molemmat omissa lajeissaan Pariisin olymapialaisissa.