Ärsyttääkö, ettei wifi toimi kunnolla junissa? Nyt VR patistaa teleoperaattoreita töihin

134348144 VR
Uusi, viisi kertaa aiempaa nopeampi junawifi on käytössä kaikissa kaukojunissa kesään mennessä.Lehtikuva
Julkaistu 26.03.2024 13:51

MTV UUTISET – STT

Hallintoneuvosto: Tietoliikenneongelmia ei voida ratkaista pelkän VR:n investoinneilla.

VR patistaa teleoperaattoreita parantamaan radanvarsialueiden tietoliikenneyhteyksiä, jotta esimerkiksi etätöiden tekeminen junassa helpottuisi.

VR:n hallintoneuvosto sanoo julkilausumassaan, että teleoperaattoreiden tulisi kehittää matkaviestinverkkoja palvelemaan entistä paremmin kasvavaa junamatkustamista. Samalla radanvarsialueiden kuntien tulisi puolestaan huolehtia, että rakennuttajat saavat tarvittavat luvat tukiasemien rakentamista varten.

Hallintoneuvoston mukaan VR uudistaa parhaillaan juniensa wlan-verkkoa yli viidellä miljoonalla eurolla. Uusi, viisi kertaa aiempaa nopeampi junawifi on käytössä kaikissa kaukojunissa kesään mennessä.

Hallintoneuvoston mukaan VR:n investoinneilla junakuuluvuushaasteita ei kuitenkaan yksin ratkaista.

– Suurin tekninen ongelma on se, että Suomen rataverkon varrella on paljon heikon kuuluvuuden alueita, minkä vuoksi signaali ei kulje eikä netti toimi kaikilla rataosuuksilla. Radanvarsialueille tarvitaan teleoperaattoreiden toimesta lisää verkkoinfraa eli tukiasemia ja tiedonsiirtokapasiteettia, hallintoneuvosto kirjoittaa julkilausumassaan.

Yli 15 miljoonaa matkustajaa

Hallintoneuvoston mukaan junien tietoliikenneyhteyksiä ja matkaviestinverkkoja tulisi kehittää laajassa yhteistyössä valtion, viranomaisten, teleoperaattorien, kuntien ja VR:n kanssa.

Hallintoneuvoston mukaan VR:n kaukoliikenteessä matkusti viime vuonna yli 15 miljoonaa matkustajaa, minkä vuoksi junien verkkoyhteyksistä on tullut merkittävä tekijä.

– Toimiva nettiyhteys mahdollistaa työnteon ja etäpalaverit myös junamatkojen aikana, laajentaa työssäkäyntialueita sekä lisää ympäristöystävällisen junan käyttöä liikematkoissa. Samalla se entisestään kasvattaa junamatkustuksen viihtyisyyttä mahdollistamalla netin käytön myös vapaa-ajan tarkoituksiin, hallintoneuvosto kirjoittaa.

Tuoreimmat aiheesta

VR